Paavi Pius XII (Eugenio Pacelli): elämä ja paavius 1939–1958

Syväluotaava katsaus Paavi Pius XII:n (Eugenio Pacelli) elämään ja paaviuteen 1939–1958: vaikutus, kiistat ja historiallinen perintö.

Paavi Pius XII (latinaksi Pius PP. XII, italiaksi Pio XII), syntyjään Eugenio Maria Giuseppe Giovanni Pacelli (2. maaliskuuta 1876 - 9. lokakuuta 1958), oli roomalaiskatolisen kirkon italialainen pappi ja 261. paavi vuosina 1939-1958.

Varhaiselämä ja koulutus

Eugenio Pacelli syntyi Roomassa arvostettuun katolilaiseen perheeseen. Hän opiskeli teologiaa ja kanonista oikeutta paavillisissa opinahjoissa ja valmistui kirkollisiin tehtäviin. Pacelli aloitti uransa kirkon diplomaattina ja sai kokemusta nuntiustehtävissä Euroopassa ennen kuin siirtyi Rooman kuriassa merkittäviin virkoihin.

Pappeus ja diplomaattiura

Pacelli toimi pitkään paavin virkakunnassa ja edusti Vatikaania diplomaattina eri maissa. Hänestä tuli lopulta yhden paavin tärkeimmistä neuvonantajista ja hän toimi pitkään myös kardinaalina sekä paavin valtion- ja ulkopolitiikan valmistelijana. Tämän kokemuksen ja asemansa ansiosta hänet valittiin paaviksi vuonna 1939.

Paavius 1939–1958: keskeiset teemat ja toimet

Pius XII:n pontifikaatti kattoi toisen maailmansodan ja kylmän sodan alkuvaiheen. Hänen paaviutensa aikana kirkko kohtasi vakavia poliittisia, moraalisia ja humanitaarisia haasteita.

• Sota-ajan politiikka ja humanitaarinen toiminta: Pius XII piti Vatikaanin neutraalina toimijana sodan aikana. Hän julkaisi jo varhain paaviuttaan katsovassa puheenvuorossa yleisiä periaatteita ihmiskunnan yhtenäisyydestä ja ihmisoikeuksista. Vatikaani ja useat katoliset instituutiot järjestivät sodan aikana auttamisoperaatioita, vastaanottoja ja suojapaikkoja etenkin sodan viimeisinä vuosina. Paavin rooli ja toimien riittävyys Saksan ja natsi-ideologian vastaisessa toiminnassa on ollut myöhemminkin kiistanalainen keskustelunaihe.
• Opetukset ja kirjat: Pius XII julkaisi useita merkittäviä encyklikoita ja kirjeitä. Tunnetuimpia ovat muun muassa Summi Pontificatus (1939), jossa hän käsitteli kansojen oikeutta ja tuomitsi rotu- ja sorron ideologioita yleisellä tasolla, sekä Mystici Corporis Christi (1943) kirkon mystisestä ruumiista ja Mediator Dei (1947) liturgiasta. Näiden kautta hän vaikutti kirkon oppiin ja liturgiseen elämään.
• Marian dogma: Vuonna 1950 Pius XII julisti dogmaksi Neitsyt Marian taivaaseenottoa (munificentissimus deus), mikä oli yksi hänen paaviutensa merkittävimmistä teologisista päätöksistä.
• Kylmän sodan aika ja ateistinen kommunismi: Pius XII oli jyrkästi kommunismin vastainen ja pyrki vahvistamaan kirkon asemaa vastapainona ateistisille vaikutteille erityisesti Itä-Euroopassa. Tämä näkyi sekä sanallisessa kritiikissä että aineellisessa ja hengellisessä tukemisessa niille, joita kommunistiset hallinnot sortivat.
• Kirkon hallinto ja diplomatia: Pius XII uudisti ja järjesteli kirkon hallintoa, nimitti lukuisia piispoja ja kardinaaleja sekä piti yllä ja laajensi Vatikaanin diplomaattisia suhteita eri maihin sodan jälkeisen ajan vaatimusten mukaisesti.

Kiistat ja arviointi

Pius XII:n perintö on ollut voimakkaan arvioinnin kohteena. Hänen kriitikkonsa ovat arvostelleet paavia siitä, ettei hän tuolloin julkisesti ja voimakkaasti tuominnut natsien juutalaisvainoja ja muita sotarikoksia samalla tavalla kuin hän tuomitsi muita totalitaarisia ideologioita. Puolustajat puolestaan korostavat, että Pius XII toimi usein varovaisesti ja salaa, jotta vatikaanilaiset pelastustoimet ja avustustoimet voisivat toimia tehokkaammin ja että avoin protesti olisi voinut pahentaa tilannetta tai johtaa uusiin vainoihin.

Tutkijat ovat löytäneet todisteita sekä siitä, että Vatikaani tuki pelastustoimia ja välitti apua, että siitä, että viestintä oli hyvin pragmaattista ja diplomaattista. Keskustelu on jatkunut vuosikymmenten ajan, ja uudet tutkimukset ovat muuttaneet ja täsmentäneet kuvaa Pius XII:n toimista sodan aikana.

Arkistot ja tutkimus

Vatikaanin arkistot Pius XII:n pontifikaatilta on avattu tutkijoille 2. maaliskuuta 2020, mikä on lisännyt mahdollisuuksia saada tarkempaa tietoa hänen ajastaan ja ratkaisuistaan. Arkistojen avaaminen on johtanut laajentuneeseen akateemiseen tutkimukseen ja uusiin arvioihin paavin toiminnasta sotavuosina.

Kuolema ja perintö

Pius XII kuoli 9. lokakuuta 1958. Hänen jälkeensä valittiin paaviksi Johannes XXIII, joka aloitti oman aikakautensa ja sittemmin kutsui koko kirkon laajaan uudistuskokoukseen, toiselle Vatikaanin kirkolliskokoukselle (1962–1965). Pius XII:n perintö on monitasoinen: hänet muistetaan vakaana paavina, jonka aikana kirkko kohtasi isoja historiallisia muutoksia, mutta myös henkilönä, jonka toimien laajuutta ja moraalista arviota tutkitaan edelleen intensiivisesti.

Kanonisointiprosessi

Pius XII:n pyhimysprosessista on käyty keskustelua, ja kanonisointiprosessi on ollut sekä edistystä että kiistoja herättänyt. Hänen muistojensa ja tekonsa tulkinta on riippunut osin siitä, miten arkistolöydöt ja historiallisen tutkimuksen uudet havainnot muodostavat kokonaiskuvan hänen rolleistaan sodan ja sen jälkeisen ajan tapahtumissa.

Yleisesti Pius XII nähdään merkittävänä, mutta kiistanalaisena kirkonjohtajana, jonka aika vaikutti niin katoliseen kirkkoon kuin laajemmin kansainväliseen politiikkaankin.

Hae kirjaimella