Alfred, Lord Tennyson
Alfred Tennyson, 1. paroni Tennyson, FRS (6. elokuuta 1809 - 6. lokakuuta 1892) oli Yhdistyneen kuningaskunnan runoilija viktoriaanisen ajan runoilija. Hän on edelleen yksi englannin kielen suosituimmista runoilijoista.
Tennyson oli erinomainen kirjoittamaan lyhyitä sanoituksia, kuten In the valley of Cauteretz, Break, break, break, Break, The Charge of the Light Brigade, Tears, idle tears ja Crossing the Bar. Suuri osa hänen säkeistöstään, kuten The Lotus Eaters, perustui klassisiin mytologisiin teemoihin. Tennyson kirjoitti myös merkittäviä tyhjiä säkeitä, kuten Idylls of the King, Odysseus ja Tithonus. Uransa aikana Tennyson kokeili myös draamaa, mutta hänen näytelmänsä eivät olleet kovin menestyksekkäitä.
Punainen hammas ja kynsi
In Memoriam A.H.H. oli Tennysonin runo, jonka hän kirjoitti parhaan ystävänsä Arthur Hallamin muistoksi. Hallam oli runoilijatoveri ja luokkatoveri Cambridgen Trinity Collegessa. Hän oli ollut kihloissa Tennysonin sisaren kanssa, mutta kuoli aivoverenvuotoon ennen kuin he ehtivät mennä naimisiin.
Runo julkaistiin sen jälkeen, kun Tennyson oli lukenut Robert Chambersin evoluutiota puoltavan kirjan. Fundamentalistien ajatus Raamatun virheettömyydestä oli ristiriidassa tieteen kanssa. Tennyson ilmaisi ne vaikeudet, joita evoluutio aiheutti uskolle "totuuksiin, joita ei koskaan voida todistaa".
Runo on liian pitkä lainattavaksi kokonaisuudessaan, mutta siitä käy ilmi, miten hän ajatteli elävästä maailmasta:
Ovatko Jumala ja luonto silloin riidoissa,
Että luonto antaa niin pahoja unia?
Hän vaikuttaa niin varovaiselta tyypiltä,
Niin välinpitämätön sinkkuelämästä;
Että minä, kun otetaan huomioon kaikkialla
Hänen tekojensa salainen merkitys,
Ja huomaa, että viidestäkymmenestä siemenestä
Usein hän tuo vain yhden mukanaan.
Paljon siteerattu lause tulee pian sen jälkeen, 56 kohdassa. Se viittaa ihmiskuntaan:
Kuka luotti Jumalaan oli todellakin rakkaus
Ja rakkaus Luomakunnan viimeinen laki
Vaikka luonto, punaisena hampaissa ja kynsissä, -
Rotkon kanssa, huudahti uskontunnustustaan vastaan.
Sanonta "luonto, punaisena hampaissa ja kynsissä" otettiin metaforaksi elämästä yleensä jo ennen Darwinin teoksen "Lajien synty" julkaisemista.
On parempi rakastaa ja menettää...
Runossa on toinenkin, ehkä vielä tunnetumpi säkeistö:
Pidän sen totena, tapahtuipa mitä tahansa;
Tunnen sen silloin, kun suren eniten;
On parempi rakastaa ja menettää
Kuin ei olisi koskaan rakastanut lainkaan.
