Brown v. Board of Education of Topeka, 347 U.S. 483 (1954) (koko nimi Oliver Brown, et al. v. Board of Education of Topeka, Kansas) oli Yhdysvaltain korkeimman oikeuden merkittävä päätös. Vuonna 1950 Topekassa, Kansasissa, mustaihoisen Linda Brown -nimisen kolmasluokkalaisen tytön oli käveltävä yli kilometrin matkan rautatieaseman läpi päästäkseen mustille lapsille tarkoitettuun eriytettyyn kouluunsa. Valkoisten lasten peruskoulu oli kuitenkin alle seitsemän korttelin päässä. Siihen aikaan monet koulut Yhdysvalloissa olivat eriytettyjä. Mustat ja valkoiset lapset eivät saaneet käydä samoja kouluja.
Hänen isänsä Oliver Brown yritti saada Lindaa valkoisten kouluun, mutta koulun rehtori kieltäytyi. Kaksitoista muuta mustaa vanhempaa liittyi Oliver Brownin joukkoon yrittäessään saada lapsensa valkoiseen kansakouluun. Näiden kahden koulun piti olla "erillisiä mutta tasa-arvoisia". Näin ei kuitenkaan ollut.
Vuonna 1951 NAACP (National Association for the Advancement of Colored People) auttoi vanhempia nostamaan ryhmäkanteen. Kansasissa, Etelä-Carolinassa, Virginiassa, Delawaressa ja Kolumbian piirikunnassa nostettiin viisi kannetta, jotka koskivat mustien oppilaiden menemistä laillisesti eriytettyihin kouluihin. Korkein oikeus oli vuonna 1896 päättänyt asiassa Plessy v. Ferguson, että erottelu oli laillista, kunhan mustien ja valkoisten erilliset paikat olivat "erillisiä mutta tasa-arvoisia". NAACP:n lakimiehet väittivät, että Topekan valkoisten ja mustien koulut eivät olleet "erillisiä mutta tasa-arvoisia".
Kenneth Clark on psykologi, joka antoi nuorille afroamerikkalaisille lapsille mustia ja valkoisia nukkeja nähdäkseen, miltä heistä tuntui erottelu ja integroituminen. Lapset pitivät valkoisista nukeista. Nukketestin jälkeen Clark antoi mustille lapsille myös piirustuksia lapsesta ja pyysi heitä värittämään sen itsensä näköiseksi, jotkut näistä lapsista värittivät itsensä valkoisella tai keltaisella väriliidulla, jota he myös käyttivät jutussa.
Asia meni lopulta korkeimpaan oikeuteen asti. Vuosien työn jälkeen Thurgood Marshall ja joukko muita NAACP:n lakimiehiä voittivat asian vuonna 1954. Se sai nimen "Brown", koska hän oli aakkosjärjestyksessä ensimmäinen nimi kantajien luettelossa. Oikeusjutun jälkeen monet kantajista menettivät työpaikkansa ja arvostuksensa yhteiskunnassa.
Oikeudellinen perustelu ja päätös
Korkein oikeus päätti yksimielisesti (9–0), että julkisten koulujen rotuerottelu oli perustuslain 14. lisäyksen tasa-arvoperiaatteen (Equal Protection Clause) vastainen. Tuomioistuin totesi, että eriytetty koulutus aiheuttaa mustille lapsille psykologista haittaa ja alentaa heidän itsetuntoaan, minkä vuoksi erilliset koulut eivät voi koskaan olla aidosti tasa-arvoisia. Asiassa kirjoitti enemmistölausunnon korkein oikeuden puheenjohtaja Earl Warren.
Päätös kumosi käytännössä Plessy v. Ferguson -tapauksen koulutusta koskevan sovelluksen ja selvensi, että "erillinen" ei voi tarkoittaa "tasa-arvoista" julkisen koulutuksen alalla.
Kannet ja konsolidointi
Brown-tapaus oli käytännössä konsolidoitu joukko eri osavaltioiden ja alueen tapauksia. Niihin kuuluivat mm. Briggs v. Elliott (Etelä-Carolina), Davis v. County School Board of Prince Edward County (Virginia), Gebhart v. Belton (Delaware) ja Bolling v. Sharpe (Kolumbian piirikunta). Viimeksi mainittu poikkesi hiukan, koska Kolumbian piirikunta oli liittovaltion hallinnon alainen; siellä väitettiin liittovaltion perustuslain (Fifth Amendment) perusteella rotuerottelun olevan kiellettyä.
Seuraukset ja toimeenpano
Päätös oli historiallinen käännekohta, mutta sen toimeenpano oli vaikeaa ja hidasta. Korkein oikeus antoi lisäpäätöksessään (Brown II, 1955) määräyksen, että erottelun purkamista tuli edistää "with all deliberate speed" (suom. "kaikin harkituin toimin ja viivyttelemättä"), mikä johti tulkinnallisiin riitoihin siitä, miten nopeasti integraatio pitää toteuttaa.
Monissa eteläisissä osavaltioissa oli voimakasta vastarintaa. Joissain paikoissa osavaltiot ja paikalliset viranomaiset sulkivat julkisia kouluja, perustivat niin sanottuja "white academies" -yksityiskouluja tai ottivat käyttöön muita esteitä. Toisen esimerkin muodosti Little Rockin (Arkansas) tapahtuma vuonna 1957, jossa liittovaltion joukkojen interventio tarvittiin, jotta yhdeksän mustaa oppilasta pystyttiin turvaamaan koulun sisäänpääsy.
Vaikutukset laajemmassa oikeudessa ja yhteiskunnassa
Brownin päätös antoi merkittävän vauhdin kansalaisoikeusliikkeelle ja lujitti argumentin syrjinnän laajempaa purkamista kohtaan. Päätös ei heti poistanut kouluerottelua käytännössä, mutta se loi oikeudellisen ja moraalisen perustan myöhemmille muutoksille, kuten Civil Rights Act -lain (1964) ja Voting Rights Act -lain (1965) säätämiselle.
Thurgood Marshall, joka johti puolustusta NAACP:n lakimiesten joukon kanssa, nousi myöhemmin Yhdysvaltain korkeimman oikeuden ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi jäseneksi (nominoitiin 1967). Kenneth ja Mamie Clarkin nukketestituloksia käytettiin tärkeänä todisteena oikeudessa psykologisen haitan osoittamiseksi.
Arvio ja perintö
Brown v. Board of Education nähdään usein yhtenä keskeisistä oikeudellisista voittoista rotusyrjinnän vastaisten ponnistelujen historiassa. Se oli symbolisesti ja käytännöllisesti välttämätön askel kohti tasa-arvoisempaa koulutusta, mutta sen toteutuminen vaati vuosikymmenten oikeudellista valvontaa ja poliittista toimintaa.
Tapauksen perintö on kaksijakoinen: toisaalta se kumosi virallisen juridisen perustan julkiselle kouluerottelulle ja vahvisti tasa-arvoisen kohtelun periaatteen, toisaalta se paljasti, kuinka syvälle juurtunutta ja järjestelmällistä rotuerottelu oli ja kuinka vaikeaa sen purkaminen käytännössä oli.
