Rotuerottelu | tarkoittaa ihmisten erottamista toisistaan heidän rotunsa vuoksi

Määritelmä

Segregaatio ei ole niin yksinkertaista kuin se, että eri rotuiset ihmiset asuvat "erillisissä mutta tasa-arvoisissa" paikoissa. Segregaatiota tapahtuu, kun maa tai yhteiskunta pitää yhtä rotua toista rotua parempana. Segregaation tavoitteena on pitää "huonompi" rotu erossa "paremmasta" rodusta. Koska jotakin rotua pidetään "huonompana", kyseistä rotua edustavia ihmisiä ei kohdella hyvin. He joutuvat kokemaan syrjintää. Usein heille ei anneta perusoikeuksia, kuten äänioikeutta. Kuten eräs Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari totesi eräässä tapauksessa, joka koski erottelua kouluissa: "erilliset tilat ovat [aina] epätasa-arvoisia". Segregaation lopettivat esimerkiksi Martin Luther King ja Rosa Parks. He auttoivat paljon puhumalla puolensa puolesta. Vaikka he tiesivät, että he joutuisivat vaikeuksiin. Rosa Parks sai kaikki mustat lopettamaan bussin käytön, kunnes bussiyhtiöltä loppui rahat (suurin osa heidän rahoistaan tuli mustilta). Tämä toimi, ja mustat saivat käyttää busseja ilman erottelua.

 

Anglosaksinen Englanti

Eriytymistä on saattanut esiintyä anglosaksisen Englannin alkuaikoina. Kun anglosaksit saapuivat Englantiin 4. vuosisadalla, he saattoivat joidenkin historioitsijoiden mukaan luoda "apartheid-tyyppisen yhteiskunnan". He saattoivat kohdella syntyperäisiä englantilaisia kuin orjia, ja heillä oli sääntöjä, joiden mukaan heidän kanssaan ei saanut mennä naimisiin. Joidenkin historioitsijoiden mukaan anglosaksit olivat paljon rikkaampia ja heillä oli korkeampi yhteiskunnallinen asema kuin kelttiläisillä briteillä.

 

Australia

Australian hallitus otti 1800-luvun alusta 1980-luvun lopulle asti monia aboriginaalilapsia pois perheistään. Heidän perheensä eivät olleet suostuneet päästämään lapsiaan pois. Hallitus oli kuitenkin päättänyt pakottaa aboriginaalilapset "sulautumaan" Australian yhteiskuntaan. Lapset sijoitettiin valkoisten koteihin tai lähetystöihin. Siellä heidät pakotettiin oppimaan kristinuskoa, jättämään aboriginaalikulttuurinsa taakseen, liittymään valkoiseen yhteiskuntaan ja menemään naimisiin valkoisten kanssa. Ohjelman tavoitteena oli "hävittää" aboriginaalien piirteet, jotta niitä ei enää esiintyisi Australiassa. Myöhemmin, vuonna 1951, Yhdistyneet Kansakunnat määritteli tämäntyyppisen ohjelman kansanmurhaksi.

Noin vuodesta 1900 aina 1970-luvulle asti Australia noudatti niin sanottua "Valkoisen Australian politiikkaa". Tämä politiikka esti muita kuin valkoihoisia ihmisiä muuttamasta Australiaan tekemällä maahanmuuttotesteistä liian vaikeita läpäistäviä.

1900-luvun alussa ja puolivälissä monet aboriginaalit pakotettiin asumaan lähetyssaarnaajiin. Tämän politiikan tavoitteena oli saada aboriginaalit pois heidän mailtaan, koska valkoiset uudisasukkaat halusivat käyttää niitä.

1960-luvulla Australia muutti virallisen politiikkansa "integraatioksi". Tämä tarkoitti sitä, että aboriginaalien oli voitava elää australialaisessa yhteiskunnassa tai lähetyssaarnauksissa. Monet aboriginaalit kieltäytyivät kuitenkin noudattamasta näitä määräyksiä ja asuivat edelleen kaukana kaupungeista. Näillä alueilla heidät erotettiin muusta australialaisesta yhteiskunnasta, ja he olivat myös köyhempiä. Tuolloin jotkut kutsuivat tilannetta "apartheidiksi" ja jopa ehdottivat, että Australian hallituksen politiikka innoitti Etelä-Afrikan apartheid-ohjelmaa.

 

Englantilaiset siirtolaiset Irlannissa

Vuonna 1366 Englannin kuningas hyväksyi kolmekymmentäviisi lakia, joita kutsuttiin Kilkennyn säännöiksi. Niiden tavoitteena oli estää Irlannin englantilaisia uudisasukkaita sekoittumasta irlantilaisten joukkoon tai muuttumasta liikaa irlantilaisten kaltaisiksi. Lakien mukaan englantilaiset eivät saaneet mennä naimisiin irlantilaisten kanssa, hankkia irlantilaisia lapsia, adoptoida irlantilaisia lapsia, käyttää irlantilaisia nimiä tai vaatteita tai puhua muuta kuin englantia.

 

Ranskan Algeria

Vuonna 1830 Ranska otti Algerian haltuunsa ottomaanien valtakunnalta. Algeria oli yli sadan vuoden ajan Ranskan siirtomaa. Ranskan hallitsijat pitivät Algeriassa yllä apartheid-järjestelmää. Esimerkiksi arabit ja berberit saivat hakea Ranskan kansalaisuutta (joka antaisi heille äänioikeuden ja muita oikeuksia) vain, jos he luopuisivat muslimien uskonnosta ja kulttuurista.

Algerian muslimit eivät halunneet hyväksyä tätä "apartheid-järjestelmää", ja tämä järjestelmä oli yksi Algerian sodan tärkeimmistä syistä vuonna 1954.

 

Saksa

1400-luvun Koillis-Saksassa "wendiläiset" (slaavilaiset) eivät saaneet liittyä joihinkin kiltoihin. Wilhelm Raaben mukaan "vielä 1700-luvulla mikään saksalainen kilta ei hyväksynyt wendiä".

Vuonna 1935, kun natsipuolue oli ottanut Saksan hallituksen hallintaansa, se hyväksyi Nürnbergin lait. Adolf Hitlerin johtamat natsit uskoivat, että "arjalainen" rotu oli muita rotuja parempi. Nürnbergin laeissa kiellettiin "arjalaisten" ja "ei-arjalaisten" ihmisten avioliitot ja seksi. Aluksi lakien tarkoituksena oli lähinnä estää "arjalaisia" sekoittumasta juutalaisten kanssa (joita natsit pitivät alempiarvoisena rotuna). Myöhemmin natsit kuitenkin lisäsivät lakeihin "mustalaiset, neekerit ja heidän äpärälapsensa". Näitä lakeja rikkoneet arjalaiset voitiin lähettää keskitysleireille; ei-arjalaiset voitiin teloittaa. Pitääkseen saksalaisen veren "puhtaana" toisen maailmansodan alettua natsit tekivät laittomaksi, että kukaan ei-saksalainen ei saisi mennä naimisiin tai harrastaa seksiä saksalaisen kanssa.

Vuonna 1939 natsit hyökkäsivät Puolaan ja valtasivat sen. He jakoivat puolalaiset eri etnisiin ryhmiin. Kullakin ryhmällä oli erilaiset oikeudet sen mukaan, kuinka "saksalaisia" he olivat. Eri ryhmille sallittiin esimerkiksi erilainen määrä ruokaa, ja ne saivat asua vain tietyissä paikoissa ja käyttää tiettyjä julkisia liikennevälineitä.

1930- ja 1940-luvuilla natsit pakottivat juutalaiset käyttämään keltaisia nauhoja tai Daavidin tähtiä, joissa oli sana "Jude" ("juutalainen"). Juutalaisia ja romaneja (mustalaisia) syrjittiin rotulailla. Juutalaiset lääkärit eivät esimerkiksi saaneet hoitaa arjalaisia potilaita; juutalaiset professorit eivät saaneet opettaa arjalaisia opiskelijoita. Juutalaiset eivät saaneet käyttää julkisia liikennevälineitä lauttoja lukuun ottamatta, ajaa polkupyörällä tai autolla. He saivat tehdä ostoksia vain kello 15.00-17.00 ja vain juutalaisten omistamissa kaupoissa. He eivät saaneet käydä teattereissa, uimahalleissa tai muissa viihdepaikoissa.

Holokaustin aikana natsit yrittivät tappaa kaikki Euroopan juutalaiset ja romanit. He tappoivat myös miljoonia slaavilaisia (mukaan lukien ukrainalaiset, neuvostoliittolaiset ja puolalaiset), koska he pitivät slaaveja alempiarvoisena rotuna. Ensin natsit pakottivat juutalaiset ja romanit asumaan ghetoissa erillään kaikista muista. Sitten he lähettivät miljoonia juutalaisia, romaneja ja slaaveja keskitysleireille ja kuolemanleireille.

Vuosina 1939-1945 ainakin 1,5 miljoonaa puolalaista karkotettiin natsi-Saksaan pakkotyöhön. Natsi-Saksa käytti myös Länsi-Euroopan pakkotyöläisiä. Puolalaisia ja muita itäeurooppalaisia, joita natsit pitivät rodullisesti alempiarvoisina, kohdeltiin kuitenkin paljon huonommin. Heidät pakotettiin pitämään vaatteissaan kangasmerkkiä, jossa oli P-kirjain, joka osoitti, että he olivat puolalaisia. Heidän oli noudatettava ulkonaliikkumiskieltoa, eivätkä he voineet käyttää julkisia liikennevälineitä. Heidän oli yleensä työskenneltävä pidempään ja pienemmällä palkalla kuin länsieurooppalaisten. Monissa kaupungeissa heidän oli asuttava erillisissä parakeissa piikkilangan takana. He eivät saaneet puhua saksalaisten kanssa työn ulkopuolella. Jos heillä oli seksisuhteita saksalaisten kanssa, heidät teloitettiin.

 
Nur für Deutsche ("Vain saksalaisille") junassa natsien miehittämässä Puolassa.  


Natsit rakentavat muurin varmistaakseen, etteivät juutalaiset pääse pakenemaan tästä Varsovan ghetosta.  

Keisarillinen Kiina

Tang-dynastia

Tang-dynastian aikana han-kiinalaiset säätivät useita lakeja, joilla ei-kiinalaiset erotettiin kiinalaisista. Vuonna 779 Tang-dynastia antoi säännön, joka pakotti uiguureja käyttämään perinteisiä etnisiä vaatteitaan, ei kiinalaisia vaatteita. Se myös kielsi heitä "teeskentelemästä" olevansa kiinalaisia ja naimasta kiinalaisia naisia. Han-kiinalaiset eivät pitäneet uiguureista, koska he lainasivat rahaa korkoa vastaan.

Vuonna 836, kun Lu Chun nimitettiin Kantonin kuvernööriksi, hän inhosi sitä, että kiinalaiset asuivat ulkomaalaisten kanssa ja avioituivat heidän kanssaan. Lu teki erottelusta lain. Hän teki laittomaksi sen, että ei-kiinalaiset eivät saisi mennä naimisiin kiinalaisten kanssa tai omistaa omaisuutta. Laki kielsi erityisesti kiinalaisia solmimasta suhteita "tummien kansojen" tai "värillisten ihmisten" kanssa. Tämä tarkoitti ulkomaalaisia, kuten "iranilaisia, sogdialaisia, arabeja, intialaisia, malaijilaisia, sumatralaisia" ja muita.

 

Italia

Vuonna 1938 Italiaa hallitsi Benito Mussolinin johtama fasistihallinto. Hallinto oli liittoutunut natsi-Saksan kanssa. Natsien painostuksesta hallinto hyväksyi useita lakeja, joiden mukaan Italian keisarikunta harjoittaisi nyt erottelua. Näitä lakeja kutsuttiin nimellä "provvedimenti per la difesa della razza" (rodun puolustamista koskevat normit).

Lait kohdistuivat erityisesti juutalaisiin. Juutalaiset eivät esimerkiksi voineet:

• Opettaa tai opiskella kouluissa tai yliopistoissa
• Omaa teollisuutta, joka oli tärkeää maalle
• Toimittajien työ
• Astu armeijaan
• Avioitua ei-juutalaisten kanssa

Näiden lakien vuoksi Italia menetti joitakin parhaista tiedemiehistään. Jotkut saivat potkut. Esimerkiksi Rita Levi-Montalcinille, joka myöhemmin voitti Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon, sanottiin, ettei hän voinut enää työskennellä yliopistossaan. Toiset lähtivät Italiasta lakien vuoksi. Esimerkiksi Enrico Fermi, joka työskenteli ensimmäisen ydinreaktorin parissa ja sai Nobelin fysiikan palkinnon, lähti maasta. (Hänen vaimonsa oli juutalainen.) Monet muut tunnetut tiedemiehet, fyysikot, matemaatikot ja muut tutkijat menettivät työpaikkansa tai lähtivät Italiasta rotulakien vuoksi.

Albert Einstein erosi Italian tiedeakatemian Accademia dei Lincein kunniajäsenyydestään vastalauseena rotulakeja vastaan.

Vuoden 1943 jälkeen, kun Pohjois-Italia oli natsien miehittämä, Italian juutalaisia vietiin natsien keskitysleireille ja kuolemanleireille.

 

Juutalaisten erottelu

Vuosisatojen ajan Euroopan juutalaiset joutuivat usein asumaan erillisissä ghetoissa ja shtetleissä (pikkukaupungeissa, joissa asui pääasiassa juutalaisia). Vuonna 1204 paavi määräsi juutalaiset erottelemaan itsensä kristityistä ja käyttämään vaatteita, jotka merkitsivät heidät juutalaisiksi. Juutalaisten pakollinen erottelu levisi koko Eurooppaan 1300- ja 1400-luvuilla.

Venäjän keisarikunnassa juutalaiset saivat 1790-luvulta alkaen asua vain siirtokuntien alueella. Tämä oli Venäjän keisarikunnan länsiraja, joka sijaitsi suunnilleen nykyisen Puolan, Liettuan, Valko-Venäjän, Moldovan ja Ukrainan alueella. 1900-luvun alkuun mennessä suurin osa Euroopan juutalaisista asui siirtokunnan alueella.

Marokossa juutalaiset erotettiin 1400-luvulta lähtien mellahiin. Kaupungeissa mellah oli juutalaisille tarkoitettu erillinen alue, jota ympäröi muuri ja linnoitettu portti. Maaseudulla mellahit olivat erillisiä kyliä, joissa asui vain juutalaisia.

1800-luvun puolivälissä historioitsija J.J. Benjamin kirjoitti Persian juutalaisten elämästä:

"

...heidän [täytyy] asua erillisessä kaupunginosassa...; sillä heitä pidetään epäpuhtaina olentoina... [Niinpä] heitä kohdellaan äärimmäisen ankarasti, ja jos he astuvat kadulle, jossa asuu muslimeja, pojat ja väkijoukot [lyövät] heitä kivillä ja lialla.... Samasta syystä he eivät [saa] mennä ulos sateella, sillä sanotaan, että sade huuhtoisi heistä likaa, joka [likaisi] muslimien jalat.... Jos juutalainen tunnistetaan kadulla juutalaiseksi, hän [kärsii] suurimmat loukkaukset. Ohikulkijat sylkevät häntä päin naamaa ja joskus hakkaavat häntä... armottomasti... Jos juutalainen menee kauppaan ostamaan jotakin, hän ei saa tarkastaa tavaroita... Jos hänen kätensä koskettaa varomattomasti tavaroita, hänen on otettava ne hintaan, jonka myyjä päättää pyytää niistä.... Joskus persialaiset tunkeutuvat juutalaisten [koteihin] ja ottavat haltuunsa kaiken, mikä heitä miellyttää. Jos omistaja tekee pienintäkään vastarintaa puolustaakseen omaisuuttaan, hän [uhkaa maksaa] siitä hengellään... Jos... juutalainen näyttäytyy kadulla kolmen Katel-päivän (Muharram) aikana..., hänet murhataan varmasti.

"

 
Juutalaisen mellahin jäännökset Essaouirassa  

Latinalainen Amerikka

Kun espanjalaiset tulivat Amerikkaan ja tekivät Latinalaisen Amerikan maista siirtomaita, he loivat rotuun perustuvan kastijärjestelmän. He keksivät viisitoista erilaista ihmisluokkaa, jotka perustuivat rotusekoituksiin, mukaan lukien sellaiset luokat kuin "mulatti" ja "mestiisi". Ihmiset, jotka olivat "valkoisempia" tai "espanjalaisempia", olivat korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa kuin ihmiset, jotka olivat "tummempia" tai intiaaneja. "Tummempia" ihmisiä kohdeltiin alempiarvoisina ja heitä syrjittiin - heidän oli esimerkiksi maksettava korkeampia veroja kuin "valkoisempien" ihmisten.

Kun useimmat Latinalaisen Amerikan maat itsenäistyivät Espanjasta, ne antoivat yleensä lakeja kastijärjestelmiä vastaan. Rotuun perustuvat ennakkoluulot ovat kuitenkin edelleen olemassa.

 

Etelä-Afrikka

Tausta

Rotuerottelu Etelä-Afrikassa alkoi, kun maa oli Alankomaiden siirtomaa. Hollantilaiset rantautuivat Kapkaupunkiin vuonna 1652 ja valtasivat vähitellen yhä suuremman osan maasta. Segregaatio jatkui, kun Brittiläinen imperiumi otti Hyvän toivon niemimaan haltuunsa vuonna 1795.

Orjuutta oli Etelä-Afrikassa vuoteen 1833 asti. Kaksi vuotta myöhemmin hallitus kuitenkin hyväksyi lain, jolla orjat muutettiin palvelukseen otetuiksi palvelijoiksi. Tämä järjestelmä ei juuri eronnut orjuudesta. Koko 1800-luvun lopun ajan Etelä-Afrikan siirtokunnat säätivät lakeja, jotka rajoittivat näiden työntekijöiden oikeuksia ja vapauksia.

Vuosina 1894 ja 1905 hallitus hyväksyi lakeja, joiden mukaan "intiaaneilla" ja "mustilla" ei ollut äänioikeutta. Muilla laeilla syrjittiin muita kuin valkoihoisia, mutta ne eivät olleet yhtä pahoja kuin apartheid-lait, jotka tulisivat voimaan seuraavien 50 vuoden aikana.

Apartheidin alku

Etelä-Afrikan apartheid alkoi vuonna 1948. Tuolloin Etelä-Afrikan hallitus siirtyi kansallispuolueen hallintaan. Tämä poliittinen puolue koostui afrikaner-kansasta. Afrikanerit ovat 1600- ja 1700-luvuilla Etelä-Afrikkaan tulleiden hollantilaisten siirtolaisten jälkeläisiä. Kansallispuolue uskoi afrikaner-nationalismiin.

Apartheid-lait

Kansallispuolue hyväksyi apartheid-lait, joilla rotuerottelusta tehtiin laki Etelä-Afrikassa. Tärkeimpiä lakeja olivat mm:

• Väestörekisterilaki (1950), jossa eteläafrikkalaiset jaettiin neljään rotuluokkaan: "mustat", "valkoiset", "värilliset" (sekarotuiset) ja "intialaiset" (entisen Britannian Intian eteläaasialaiset).
• Ihmisten oli rekisteröidyttävä hallitukseen ja saatava henkilökortit, joissa luki, mihin roturyhmään he kuuluivat.
• Group Areas Act (1950), jossa jokaiselle roturyhmälle osoitettiin oma alue Etelä-Afrikassa. Ihmiset pakotettiin asumaan heille osoitetussa osassa maata.
• Toiseen maanosaan meneminen oli laitonta ilman lupaa. Mustat eivät voineet mennä kaupunkeihin, ellei heillä ollut valkoisen työnantajan lupaa.
• Laki erillisten tilojen varaamisesta (1953), jolla luotiin eri rotuille erillisiä julkisia paikkoja, kuten sairaaloita, yliopistoja ja puistoja.
• Bantu-koulutuslaki (1953), joka erotteli koulutuksen toisistaan.

Näiden apartheidlakien nojalla 3,5 miljoonaa ei-valkoista eteläafrikkalaista pakotettiin vuosina 1960-1983 jättämään kotinsa ja muuttamaan segregoituihin asuinalueisiin. Tämä on yksi suurimmista joukkomuutoista modernin historian aikana.

Muissa laeissa säädettiin laittomaksi mennä naimisiin tai harrastaa seksiä eri rotuun kuuluvan henkilön kanssa. Vuonna 1969 hallitus vei värillisiltä äänioikeuden. Koska "intialaiset" ja "mustat" eivät olleet saaneet äänestää vuosikymmeniin, tämä merkitsi sitä, että valkoiset olivat ainoat ihmiset Etelä-Afrikassa, jotka saivat äänestää.

Vuonna 1970 kiellettiin muilta kuin valkoihoisilta edustajat hallituksessa. Samana vuonna mustilta otettiin pois Etelä-Afrikan kansalaisuus.

Protestit

Apartheidin vastaiset protestit alkoivat heti apartheidin jälkeen. Jo vuonna 1949 Afrikan kansalliskongressin (ANC) nuorisosiipi ehdotti, että rotuerottelua vastaan taisteltaisiin monin eri strategioin. Seuraavien 45 vuoden aikana toteutettiin satoja apartheidin vastaisia toimia. Niihin kuului mustan tietoisuuden liikkeen protesteja, opiskelijoiden protesteja, työläisten lakkoja ja kirkollisten ryhmien aktivismia. Vuonna 1991 hyväksyttiin rotuun perustuvien maankäyttötoimenpiteiden poistamista koskeva laki (Abolition of Racially Based Land Measures Act), jolla kumottiin rotuerottelua koskevat lait, mukaan lukien ryhmäalueita koskeva laki (Group Areas Act). Vuonna 1990 presidentti Frederik Willem de Klerk alkoi yrittää lopettaa apartheidia. Muille kuin valkoihoisille annettiin äänioikeus vuonna 1993. Etelä-Afrikassa pidettiin ensimmäiset monirotuiset vaalit (joissa ei-valkoiset saivat olla ehdokkaina vuonna 1994). Nelson Mandela ja Afrikan kansalliskongressi voittivat. Mandela ja de Klerk saivat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1993 yhteistyöstä apartheidin lopettamiseksi.

 
Esimerkki väestörekisterilaissa vaaditusta rodun tunnistamisesta.  

Yhdysvallat

Rotuerottelulla on Yhdysvalloissa pitkä historia, joka alkoi ensimmäisten eurooppalaisten uudisasukkaiden saapumisesta Pohjois-Amerikkaan. Ensin orjuuden, sitten rasististen lakien ja sitten rasististen asenteiden kautta afroamerikkalaiset ovat joutuneet Yhdysvalloissa kohtaamaan erottelua vuosisatojen ajan. Myös muita rotuja edustavia ihmisiä on eroteltu. Esimerkiksi toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt määräsi lähes koko japanilaisamerikkalaisen väestön eristettäväksi internointileireille.

Erirotuiset ihmiset ovat taistelleet erottelua ja syrjintää vastaan Yhdysvalloissa. Kansalaisoikeusliikkeen kaltaisten liikkeiden ansiosta erottelu on nyt Yhdysvalloissa lain vastaista. Vähemmistöryhmiin kohdistuvia ennakkoluuloja on kuitenkin edelleen olemassa. Tämä on johtanut ihmisten ennakkoluuloista ja käyttäytymisestä johtuvaan uudenlaiseen erotteluun.

 

Israel

Israelin valtio on harjoittanut apartheidia palestiinalaisia kohtaan. Se alkoi Länsirannan miehittämisestä; termi apartheid viittaa tässä yhteydessä kansainvälisen oikeuden mukaiseen apartheidiin. Tai sitä voidaan verrata Etelä-Afrikan apartheidiin. Jotkut käyttävät termiä myös Israelin arabikansalaisten kohteluun. He kuvaavat heidän asemaansa toisen luokan kansalaisina.

Nämä ominaisuudet koskevat esimerkiksi tunnistusjärjestelmää. Niihin kuuluvat myös israelilaisten siirtokuntien malli, erilliset tiet israelilaisille ja palestiinalaisille, Israelin sotilastarkastusasemat, avioliittolaki, Länsirannan muuri, palestiinalaisten käyttäminen halvempana työvoimana, Länsirannan palestiinalaisten maa-alueiden eristäminen, infrastruktuurin epätasa-arvo, lailliset oikeudet (esim. "Enklave-lainsäädäntö") sekä epätasa-arvo maan ja resurssien saannissa palestiinalaisten ja israelilaissiirtolaisten välillä. Väitetään, että Etelä-Afrikan tavoin Israel voidaan luokitella siirtokuntayhteiskunnaksi, joka rikkoo kansainvälistä oikeutta.