Euroopan dinosaurukset – kattava luettelo, fossiilit ja aikajana

Dinosaurukset kehittyivät mesotsooisen kauden triaskauden puolivälissä, noin 230 ma (miljoonaa vuotta sitten). Tuohon aikaan maapallolla oli yksi Pangaiaksi kutsuttu superkontinentaalinen maa-alue, johon Eurooppa kuului. Niin se pysyi koko triaskauden ajan. Jurakauden alkaessa, noin 30 miljoonaa vuotta myöhemmin, superkontinentti alkoi jakautua Laurasiaan ja Gondwanaan. Panthalassan, Pangaiasta ympäröivän ylimerta ympäröivän valtameren, suurinta tulvaa kutsuttiin Tethysin valtamereksi, ja kun tämä tulva leikkasi syvemmälle superkontinenttiin, suuri osa Euroopasta joutui tulvan alle.

Liitukaudella, 145-65 miljoonaa vuotta sitten, mantereet alkoivat lähestyä nykyistä muotoaan, mutta eivät nykyistä sijaintiaan, ja Eurooppa pysyi trooppisena. Ajoittain se oli saari-mikrokontinenttien ketju, johon kuuluivat Baltia ja Iberia.

Euroopassa on suhteellisen runsaasti fossiileja jurakauden ja liitukauden väliseltä rajalta, ja suuri osa siitä, mitä tiedetään Euroopan dinosauruksista, on peräisin tältä ajalta. Kuten alla olevasta aikajanasta käy ilmi, muusta mesotsooisesta ajasta on huomattavia aukkoja tiedoissamme. Tältä ajalta peräisin olevien dinosaurus-sukujen puuttuminen johtuu siitä, että fossiileja on löydetty vain vähän, eikä varmastikaan siitä, että Euroopassa olisi ollut vain vähän dinosauruslajeja - paitsi ehkä heti triaskauden ja jurakauden välisensukupuuttoon kuolemisen jälkeen.

Euroopan paleogeografia ja vaikutus dinosaurusten levinnäisyyteen

Mesotsooisen aikana Euroopan alue muuttui voimakkaasti. Merenpinnat nousivat ja laskivat, mannerlaattojen liike hajotti Pangaiasta pienemmiksi saariksi ja mikro-manneralueiksi. Tämän seurauksena Eurooppa ei ollut yhtenäinen manner, vaan usein sekalainen saaristo, mikä edisti lajirajoitteisuutta ja endemismiä. Saariympäristöt aiheuttivat myös erikoistuneita evolutiivisia ilmiöitä, kuten saari-dwarfismia (pienikokoisten eliöiden kehittyminen rajoitetuilla saarilla).

Merkittäviä fossiilipaikkoja ja löytöjä Euroopassa

• Solnhofen (Saksa) – Keskeinen liitukauden–jurakauden fossiiliesiintymä, josta tunnetuin laji on Archaeopteryx, joka on tärkeä lennoista kehittymistä kuvaava löytö.
• Bernissart (Belgia) – kuuluisia Iguanodon-fossiileja; yksi varhaisista suurista löytöpaikoista, joka vaikutti dinosaurusten tutkimuksen syntyyn.
• Isle of Wight ja kaakkois-Englanti – runsaasti liitukauden dinosauruksia, mm. Baryonyx ja useita ornithopodeja sekä theropodeja.
• Las Hoyas (Espanja) – erinomainen varhaisen liitukauden paikannus, josta löytyy hyvin säilyneitä liskoja, lintuja ja dinosauruksia.
• Lourinhã (Portugali) – myöhäisjurakauden säilyneitä fossiileja, mm. sauropodeja ja theropodeja; Portugalin löydöt ovat olleet tärkeitä Euroopan jurakauden kokonaiskuvan muodostamisessa.
• Hateg (Romania) – kuuluisaksi tullut "Hategin saari", jossa on runsaasti endeemisiä ja pienikokoisia dinosauruksia kuten Magyarosaurus, Zalmoxes ja omituisia lajeja kuten Balaur.

Esimerkkejä eurooppalaisista dinosauruksista

Seuraavat suku- ja lajiesimerkit kuvaavat Euroopan monimuotoisuutta; monet ovat endeemisiä tai tärkeästi dokumentoituja alueellisesti:

• Iguanodon – yksi varhaisimmista ja tunnetuimmista Euroopassa kuvatuista dinosaurusroduista (Belgia, Englanti).
• Megalosaurus – ensimmäisiä akateemisessa kirjallisuudessa kuvattuja dinosauruksia; tunnetaan Englannista.
• Plateosaurus – triaskauden myöhäisestä jakson sauropodomorfi, löytynyt Keski-Euroopasta (Saksa, Sveitsi).
• Europasaurus – esimerkki saari-dwarfismista (Saksa, pieni sauropodi).
• Rhabdodon – liitukauden ornithopodi, yleinen Ranskan ja Espanjan alueilla.
• Baryonyx – kalansyöjä-tyyppinen theropodi, tunnetaan Englannista.
• Magyarosaurus, Zalmoxes, Balaur – Hategin lajeja, jotka havainnollistavat saari- ja endeemistä kehitystä Kaakkois-Euroopassa liitukaudella.

Miksi mesotsooisesta ajasta on aukkoja?

• Merivyöhykkeiden laajeneminen: Korkeat merenpinnat peittivät suuria maaresursseja, jolloin maa-alueilta säilyneiden fossiilien mahdollisuus pieneni.
• Eroosion ja myöhemmän geologian vaikutus: Monet mahdolliset fossiilikerrostumat ovat joko kuluneet pois tai peittyneet myöhemmillä sedimenttikerrostumilla.
• Preservaatio-biaksit: Kuivat ja hiekkapohjaiset ympäristöt säilyttävät fossiileja huonommin kuin esimerkiksi saviset järvikerrostumat.
• Kerrostumien saatavuus ja tutkimuspanos: Joillakin alueilla on vain vähän paljastumia tai ne sijaitsevat vaikeapääsyisillä alueilla; lisäksi historialliset tutkimusresurssit ja etsinnät ovat vaihdelleet maittain.
• Fragmentaarisuus ja taksonomiset vaikeudet: Löydöt voivat olla hyvin katkelmaisia, mikä hankaloittaa lajien tunnistamista ja vertailua.

Mitä tutkimus kertoo tulevaisuudessa

Paleontologinen kenttätyö, uusien esiintymien löytyminen ja tekniikan kehitys (esim. CT-skannaus, isotooppitutkimukset, tarkempi stratigrafia) parantavat ymmärrystämme Euroopan dinosauruksista jatkuvasti. Jokainen uusi löytö voi tasapainottaa nykyisiä aukkoja ja paljastaa miten saariympäristöt, ilmasto ja merenpintojen vaihtelut ovat ohjanneet dinosaurusten evoluutiota Euroopassa.

Yhteenvetona: vaikka Euroopan mesotsooisen ajan fossiilirekisteri on osin katkonainen, alueelta tunnetaan merkittäviä ja monipuolisia dinosaurusyhteisöjä, ja useat paikalliset ilmiöt kuten saarikehitys ovat tehneet Euroopasta erityisen kiinnostavan paikan tutkittaessa dinosaurusten evoluutiota.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Milloin dinosaurukset kehittyivät ensimmäisen kerran?

K: Minkä niminen oli superkontinentaalinen maa-alue tänä aikana?

K: Kuinka kauan triaskauden alun jälkeen Pangaea alkoi jakautua Laurasiaan ja Gondwanaan?

K: Mikä oli Pangaiasta ympäröivän Panthalassan suurimman merenlahden nimi?

K: Missä vaiheessa mantereet alkoivat lähestyä nykyisiä muotojaan, mutta eivät nykyistä sijaintiaan?

K: Miksi tältä ajanjaksolta tunnetaan vain vähän dinosaurus-sukuja?

Hae kirjaimella