Kliininen tutkimus

Historia

Kliiniset kokeet esiteltiin ensimmäisen kerran Avicennan vuonna 1025 jKr. julkaistussa Lääketieteen kaanonissa, jossa hän määritteli lääkkeiden kokeellista käyttöä ja testausta koskevat säännöt. Hän kirjoitti täsmällisen oppaan käytännön kokeiluja varten lääketieteellisten lääkkeiden ja aineiden tehokkuuden löytämiseksi ja todistamiseksi. Hän määritteli seuraavat säännöt ja periaatteet uusien lääkkeiden ja lääkkeiden tehokkuuden testaamiseksi, jotka muodostavat edelleen nykyaikaisten kliinisten kokeiden perustan:

1. Lääkkeessä ei saa olla mitään satunnaisia ominaisuuksia.
2. Sitä on käytettävä yksinkertaiseen tautiin, ei yhdistelmätautiin.
3. Lääke on testattava kahdella vastakkaisella sairaustyypillä, koska joskus lääke parantaa yhtä sairautta sen olennaisilla ominaisuuksilla ja toista sen satunnaisilla ominaisuuksilla.
4. Lääkkeen laadun on vastattava taudin voimakkuutta. On esimerkiksi olemassa joitakin lääkkeitä, joiden lämpö on pienempi kuin tiettyjen sairauksien kylmyys, joten niillä ei olisi vaikutusta niihin.
5. Toiminta-aikaa on noudatettava, jotta olemus ja vahinko eivät sekoituisi keskenään.
6. Lääkkeen vaikutuksen on nähtävä esiintyvän jatkuvasti tai useissa tapauksissa, sillä jos näin ei tapahdu, kyseessä on tahaton vaikutus.
7. Kokeet on tehtävä ihmiskeholla, sillä lääkkeen testaaminen leijonalla tai hevosella ei välttämättä todista mitään sen vaikutuksesta ihmiseen.

Yksi kuuluisimmista kliinisistä kokeista oli James Lindin vuonna 1747 tekemä osoitus siitä, että sitrushedelmät parantavat keripukin. Hän vertasi eri happamien aineiden vaikutuksia etikasta siideriin sairastuneiden merimiesten ryhmiin ja havaitsi, että ryhmä, jolle annettiin appelsiineja ja sitruunoita, oli pääosin parantunut keripukista kuuden päivän kuluttua.

Frederick Akbar Mahomed (k. 1884), joka työskenteli Guy'sin sairaalassa Lontoossa, antoi merkittävän panoksen kliinisten tutkimusten prosessiin yksityiskohtaisten kliinisten tutkimustensa aikana, joissa "hän erotti toisistaan kroonisen nefriitin, johon liittyy sekundaarinen verenpainetauti, ja sen, mitä nykyään kutsumme essentiaaliseksi verenpainetaudiksi". Hän perusti myös "Collective Investigation Recordin British Medical Associationille; tämä organisaatio keräsi tietoja sairaalaympäristön ulkopuolella työskenteleviltä lääkäreiltä ja oli nykyaikaisten yhteistoiminnallisten kliinisten tutkimusten edeltäjä"."