Dumont d'Urville – Ranskan tieteellinen asema Etelämantereella

Dumont d'Urville – Ranskan tieteellinen tutkimusasema Etelämantereella (Adélie-maa). Tutkimusta ilmastosta, merenbiologiasta ja napajäätiköiden muutoksista.

Dumont d'Urvillen asema (ranskaksi Base antarctique Dumont-d'Urville) on ranskalainen tieteellinen asema Etelämantereella. Se sijaitsee Île des Pétrelsillä, Pointe-Géologie-saaristossa Adélie-maassa. Se on nimetty tutkimusmatkailija Jules Dumont d'Urvillen mukaan. Hänen retkikuntansa laskeutui Débarquement Rockille Dumoulinin saaristossa saariston koillispäässä 21. tammikuuta 1840. Asemaa ylläpitää Ranskan polaarinen instituutti Paul-Émile Victor.

Historia ja merkitys

Dumont d'Urvillen asema perustettiin korvaamaan aiempia ranskalaisia tukiasemia ja toimimaan modernina tutkimuskeskuksena Etelämantereella. Aseman rakentamisen taustalla on tarve jatkuvalle tieteelliselle läsnäololle Adélie-maassa ja osallistumiselle kansainvälisiin tutkimusohjelmiin, kuten ilmasto- ja polaaritutkimukseen. Aseman sijainti Pointe-Géologiessa on sekä historiallisesti merkittävä että biologisesti rikas, mikä tekee siitä tärkeän paikan sekä kenttätutkimukselle että pitkäaikaisille havaintosarjoille.

Tutkimus ja työalueet

Dumont d'Urville toimii monialaisena tutkimuskeskuksena. Asemalla tehtävä tutkimus kattaa muun muassa:

• ilmastotutkimuksen ja pitkäaikaiset sää- ja jäähavaintojen sarjat, jotka auttavat ymmärtämään globaalin ilmaston muutoksia;
• glasiologiaa ja jäätutkimuksia sekä mannerjäätiköiden ja lumipeitteen seuranta;
• meribiologiaa ja ekosysteemitutkimusta, erityisesti alueen rikkaiden merielinympäristöjen sekä Adélie-pingviinien populaatioiden tutkimusta;
• geofysiikkaa ja seismologisia havaintoja sekä geomagnetismin tutkimusta;
• ilmakehätutkimusta, esimerkiksi otsonikerrokseen ja ilmakehän kemiaan liittyviä mittauksia.

Tutkimukset tehdään usein yhteistyössä ranskalaisten yliopistojen ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Asema mahdollistaa sekä lyhyet kenttäretket että pitkät havaintojaksot eri tieteenaloilla.

Sijainti, infrastruktuuri ja henkilöstö

Asema sijaitsee meren rannalla Île des Pétrels -saaren tuntumassa, mikä helpottaa merentutkimusta ja biologisten näytteiden keräämistä. Paikalla on tutkimuslaboratorioita, asumis- ja huoltotiloja, varastoja sekä perustason tekninen infrastruktuuri kenttätyön tukemista varten. Liikenneyhteydet Etelämantereen kaltaisiin syrjäisiin paikkoihin ovat aina haastavia: tavaraa ja henkilöitä toimitetaan pääosin merikuljetuksin sekä ajoittain lentotoiminnan avulla silloin kun jääolosuhteet sen sallivat.

Asemalla työskentelee kausiluonteisesti kymmeniä tutkijoita ja huoltohenkilöstöä. Kesäkaudella miehitys on huomattavasti suurempi kenttätöiden ja mittausten vuoksi, kun taas talvikuukausien aikana paikan päällä on pienempi, pysyvämpi talvitiimi, joka ylläpitää mittauksia ja varmistaa aseman toiminnan.

Luonto, ympäristönsuojelu ja yhteydet

Île des Pétrelsin lähiympäristössä on merkittävä Adélie-pingviinien pesimäalue, ja alueen biologinen monimuotoisuus tekee siitä tärkeän kohteen meribiologiselle tutkimukselle. Toiminta asemalla noudattaa Etelämanner-sopimuksen ja siihen liittyvien ympäristösäädösten vaatimuksia: tavoitteena on minimoida inhimillinen häiriö ja suojella paikallisia ekosysteemejä.

Ranskan polaarinen instituutti Paul-Émile Victor (Institut polaire Paul-Émile Victor, IPEV) vastaa aseman ylläpidosta ja tutkimusohjelmien koordinoinnista yhteistyössä muiden ranskalaisten tutkimuslaitosten ja kansainvälisten partnereiden kanssa. Aseman toiminta linkittyy osaksi laajempaa kansainvälistä polaaritutkimusyhteisöä, ja siellä tuotettu tieto on tärkeää globaalin ilmastotieteen kannalta.

Käytännön vaikutus

Dumont d'Urvillen asema toimii paitsi tutkimuskeskuksena myös logistisena tukipisteenä Ranskan toimille Adélie-maassa. Aseman pitkäaikaiset havaintojaksot ja paikalliset tutkimukset tarjoavat arvokasta tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista Etelämantereella sekä meriekosysteemien tilasta. Lisäksi asema ylläpitää historiallista yhteyttä Jules Dumont d'Urvillen ja hänen 1800-luvun retkikuntiensa perintöön alueella.

Historia

Ranskan ensimmäinen Etelämantereen tutkimusasema oli Port Martinissa, 62 kilometriä D'Urvillestä itään. Se tuhoutui tulipalossa 23. tammikuuta 1952. Vuonna 1952 Île des Pétrels -saarelle rakennettiin pieni tukikohta nimeltä Base Marret, jossa tutkittiin keisaripingviinien pesäkettä. Kun Port Martinin asema tuhoutui, Base Marretia käytettiin talvella 1952/1953. Samalle saarelle rakennettiin uusi päätukikohta, Dumont D'Urvillen asema, joka avattiin 12. tammikuuta 1956. Siitä tuli Ranskan tieteellisen tutkimuksen keskus Etelämantereen kansainvälisen geofysikaalisen vuoden 1957/1958 aikana. Se on ollut aktiivisessa käytössä siitä lähtien.

Asemalla voi nousta maihin 30-40 ihmistä kerrallaan. Jää ja voimakkaat katabaattituulet estävät usein maihinnousun joko veneellä tai helikopterilla. Talvella asemalle mahtuu noin 30 henkilöä ja kesällä 120 henkilöä. Jäänmurtaja-alus L'Astrolabe kuljettaa asemalle tarvikkeita ja ihmisiä Tasmanian Hobartin satamasta. Se tekee viisi matkaa marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana.

Oscar-palkittu dokumenttielokuva La Marche de l'empereur, suomeksi Pingviinien marssi, kuvattiin tämän tukikohdan ympäristössä.

 
Asema vuonna 1959  

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on Dumont d'Urvillen asema?

K: Kuka oli Jules Dumont d'Urville?

Kysymys: Milloin Dumont d'Urvillen retkikunta laskeutui Débarquement-kalliolle?

K: Missä sijaitsee Dumont d'Urvillen asema?

K: Kuka johtaa Dumont d'Urvillen asemaa?

K: Miksi Dumont d'Urvillen asema on nimetty Jules Dumont d'Urvillen mukaan?

Kysymys: Minkä tyyppinen asema on Dumont d'Urvillen asema?

Hae kirjaimella