Boxgrove Quarry, joka oli aikoinaan soranlouhimo, on nykyään paleoliittinen arkeologinen alue. Se sijaitsee Boxgrovessa Englannin West Sussexin kreivikunnassa. Se on tieteellisesti erityisen kiinnostava kohde, koska kaivaukset ovat paljastaneet poikkeuksellisen hyvin säilyneen ikivanhan maiseman ja sen käytön ihmisasutuksen kannalta.

Löydöt ja niiden säilyneisyys

Kun kaivaukset aloitettiin vuonna 1983, löydettiin noin 500 000 vuotta vanhoja piikivisiä työkaluja. Monet esineet olivat suorastaan in situ, eli säilyneet alkuperäisillä paikoillaan pakoittamattomassa kontekstissa. Myöhemmät löydöt palaistivat ikävämmät käsitykset siitä, että vanhimmat brittiläiset jäljet ihmistoiminnasta olisivat yksiselitteisesti Boxgrovesta: vuonna 2005 Pakefieldistä ja vuonna 2010 Happisburghista löydettiin vielä vanhempia kiviesineitä. Boxgrove on silti edelleen keskeinen, koska sen aineisto tarjoaa poikkeuksellisen yksityiskohtaisen kuvan elinympäristöstä ja ihmistoiminnasta puoli miljoonaa vuotta sitten.

Eläinluut, työkalut ja hominidien jäänteet

Kaivauksissa on löytynyt runsaasti eläinten luita, piikiviesineitä ja myös hominidien luita. Hominidijäänteet kuuluvat Euroopan vanhimpiin löydettyihin ihmisjäänteisiin, ja niistä keskeisimpiä ovat mm. sääriluun osia ja hammasten fragmentteja, jotka antavat tietoa yksilöiden anatomiasta ja liikuntakyvystä. Eläinluissa on löydetty myös työkalujen jälkiä – viiltoja ja ruhon käsittelyä osoittavia merkkejä – mikä viittaa siihen, että ihmiset käsittelivät ja hyödynsivät saalistamiaan tai keräämiään eläimiä.

Yhtenä esimerkkinä paikasta löytyneistä harvinaisista jäänteistä on vuonna 1989 löydetty suuraukin siipiluu, joka on lajinsa varhainen edustaja paikalta. Monet paikalla havaitut eläinlajit ovat myös yksittäisinä löydöksinä lajinsa vanhimpia Britanniasta tai Euroopasta.

Maisema, geologia ja datointi

Boxgrove sijaitsee hautautuneen kalkkijyrkänteen alueella, josta oli aikoinaan näkymät matalalle rannikkotasangolle. Maisemaan kuului makeanveden lähde ja laaja rantatasanne, joka ulottui merelle päin noin 1 km etelään. Työkalujen, luiden ja sedimenttikerrostumien yhdistelmä sekä paikalla säilyneet stratigrafiset suhteet ovat mahdollistaneet yksityiskohtaisen rekonstruktion siitä, millainen paikka oli puoli miljoonaa vuotta sitten.

Kaivaukset ja tutkimus

Merkittävää kenttätutkimusta johti Mark Roberts University College Londonin arkeologian instituutista, ja kaivuutyöt jatkuivat intensiivisinä vuosina 1983–1996. Tutkimusmenetelmät painottivat huolellista kenttätyötä ja kontekstin dokumentointia: esineiden ja luiden sijainti suhteessa toisiinsa oli mahdollista kartoittaa yksityiskohtaisesti. Tällainen tilallinen informaatio on harvinaista hyvin varhaisissa paleoliittisissa kohteissa ja antaa mahdollisuuden erottaa esimerkiksi työkalujen valmistus- ja käyttöpaikat sekä ruhon käsittelyalueet.

Merkitys paleolittiselle tutkimukselle

Boxgrove tarjoaa harvinaisen ikkunan keski-pleistoseeniseen elämään pohjoisessa Euroopassa. Paikan aineisto on auttanut ymmärtämään mm. seuraavaa:

  • Teknologiaa: piikivityökalujen valmistustekniikat ja niiden käyttö arkisissa toiminnoissa.
  • Ruoanhankintaa: saalistus- ja ruhon käsittelykäytännöt sekä saaliiden valinta ja hyödyntäminen.
  • Ympäristöä: rannikkotasangon ekologia, vesilähteiden ja laidunten merkitys ihmisten sijoittumiselle.
  • Hominidien anatomia: säilyneet ihmisluiden fragmentit auttavat hahmottamaan keskimmäiselle pleistoseenille tyypillisen ihmistyypin anatomiaa (usein viitataan Homo heidelbergensis -nimiseen ryhmään, mutta attribuutioissa on aina epävarmuustekijöitä).

Lisäksi Boxgroven tutkimukset ovat olleet esimerkkinä siitä, miten yhdistämällä arkeologia, paleontologia ja geologia voidaan rakentaa kokonaisvaltainen kuva muinaisesta toimintaympäristöstä. Paikka on myös suojeltu ja sen löydöt ovat olleet tärkeitä julkiselle tiedotukselle ja museonäyttelyille.

Boxgrove jatkaa merkityksensä vuoksi tutkijoiden kiinnostuksen kohteena: vanhojen kaivausten tuloksia analysoidaan yhä uusilla menetelmillä ja löydöksiä verrataan muihin Euroopan keskisen pleistoseenin kohteisiin, jotta ihmisten käyttäytymistä ja sopeutumista kylmempään pohjoiseen ympäristöön voitaisiin paremmin ymmärtää.