Marie Eugène François Thomas Dubois (28. tammikuuta 1858 - 16. joulukuuta 1940) oli hollantilainen paleoantropologi. Hän sai maailmanlaajuista mainetta Pithecanthropus erectus -ihmisen (myöhemmin Homo erectus) eli "Jaavan ihmisen" löytämisestä. Vaikka hominidifossiileja oli löydetty ja tutkittu jo aiemmin, Dubois oli ensimmäinen antropologi, joka ryhtyi etsimään niitä määrätietoisesti.
Dubois oli koulutukseltaan lääkäri ja hän kiinnostui ihmisen evoluutiosta 1800-luvun darwinilaisen keskustelun vaikutuksesta. Erityisesti Ernst Haeckelin ajatukset ihmisen ja muiden kädellisten välisestä yhteydestä kannustivat häntä etsimään fossiilisia esi-isiä kenttätutkimuksen avulla, ei pelkästään museokokoelmia tutkimalla.
Merkittävin löytö tehtiin Javan saarella, Trinilin lähettyvillä. Vuonna 1891 Dubois löysi siellä kallon osan (kallokupin) ja reisiluun, jotka hän tulkitsi kuuluvaksi samanlaiseen, nykyihmistä muistuttavaan mutta aiempaan ihmislajiin. Löydöt tehtiin Bengawan Solon (Solo) -joen jokiuomasta, ja ne muodostuivat nopeasti keskustelun kohteeksi tieteellisessä maailmassa.
Dubois antoi löydölle nimen Pithecanthropus erectus, mutta myöhemmin laji luokiteltiin osaksi suku Homo ja se tunnetaan nykyisin nimellä Homo erectus. Aluksi monet tutkijat suhtautuivat löytöihin epäilevästi: keskustelua herättivät mm. fossiilien ikä, niiden yhdistyminen samaan yksilöön ja se, kuinka ne tulisi tulkita ihmisen evoluution kannalta. Myöhemmät löydöt, kuten Kiinasta löytyneet Homo erectus -näytteet (ns. Pekingin ihminen) sekä laajempi fossiilinen aineisto, vahvistivat kuitenkin sen, että Duboisin löydöt edustivat varhaista ihmistä ja olivat merkittävä pala evoluutiokuvaan.
Duboisin merkitys paleoantropologialle on kaksitahoinen: hän ei ainoastaan tehnyt kuuluisia löydöksiä, vaan myös osoitti, että järjestelmällinen kenttätyö fossiilisten esi-isien etsinnässä on hedelmällistä. Hänen työnsä auttoi perustamaan paleoantropologian metodologista pohjaa ja herätti kiinnostuksen etsiä ihmisen esihistoriaa eri puolilta maailmaa. Duboisin löydöt ja niitä seurannut tiedeyhteisön keskustelu vaikuttivat pitkään siihen, miten ihmisen alkuperää tutkitaan ja tulkitaan.
Nykykäsityksen mukaan Homo erectus on keskeinen vaihe ihmisen evoluutiossa: laji osoittaa, että varhaiset ihmiset levittäytyivät Euroopan ja Aasian alueille ja kehittivät piirteitä, jotka ennakoivat myöhempien Homo-lajien anatomiaa ja käyttäytymistä. Duboisin löytöjen historia muistuttaa myös siitä, miten tieteellinen tulkinta voi muuttua, kun uutta aineistoa kertyy ja menetelmiä kehitetään.
