Belgian saksankielinen yhteisö – Itäiset kantonit, historia ja autonomia
Tutustu Belgian saksankieliseen yhteisöön: Itäiset kantonit, niiden vaiherikas historia, kulttuuri ja itsehallinto — rajat, pääkaupunki Eupen ja autonomian kehitys.
Belgian saksankielinen yhteisö (saksaksi Deutschsprachige Gemeinschaft Belgiens, lyhyesti DGB) on yksi Belgian kolmesta liittovaltion yhteisöstä. Se muodostaa pääosan niin kutsutuista itäisistä kantoneista (saksaksi Ost-Kantone). Alueen pinta-ala on 854 neliökilometriä (329,7 neliömetriä) ja asukasluku on yli 73 000. Suurin osa asukkaista puhuu saksaa; perinteiset paikalliset murteet kuuluvat ripuarilaiseen alueeseen (ripurilaiskieliset).
Sen hallinnollinen keskus ja suurin kaupunki on Eupen. Alue kuuluu liittovaltiollisesti Liegen provinsiiin (Liègen) ja rajoittuu Alankomaihin, Saksaan ja Luxemburgiin. Maantieteellisesti alue sijoittuu Ardennien ja Reinin laakson välimaastoon, mikä näkyy sekä maisemassa että taloudellisissa ja kulttuurisissa yhteyksissä naapurimaihin.
Historia
Nykyinen saksankielinen yhteisö muodostui pääosin alueesta, jota kutsuttiin aiemmin nimellä Eupen-Malmedy (nykyisin yleisemmin Itäiset kantonit). Alueeseen kuuluu saksankielisen yhteisön lisäksi kaksi kuntaa, Malmedy ja Waimes (Weismes), jotka ovat osa Belgian ranskankielistä yhteisöä ja joissa ranska on vallitseva kieli.
Itäiset kantonit kuului vuosina 1815–1920 Saksaan (Preussin Reinin maakuntaan, Preussiin asti), mutta ne liitettiin Belgiaan Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja Versaillesin sopimuksen nojalla. Tällöin käytettiin termiä cantons rédimés eli "lunastetut kantonit". Versaillesin rauhansopimukseen liittyi paikallisen väestön kuuleminen heidän poliittisesta asemastaan, mutta äänestykset eivät olleet salaisia ja niitä pidettiin monella tapaa epäoikeudenmukaisina: kaikki ne, jotka eivät halunneet tulla belgialaisiksi, joutuivat ilmoittamaan koko nimensä ja osoitteensa, mikä herätti pelkoa kostotoimista.
Välirauhan vuosikymmeninä 1920-luvulla oli keskustelua alueen asemasta: esimerkiksi Belgian hallituksessa pohdittiin alueen palauttamista Saksalle, ja Ranska suhtautui näihin neuvotteluihin varauksellisesti.
Toisen maailmansodan alussa vuonna 1940 Saksa liitti alueen jälleen hallintaansa. Sodan jälkeen, Saksan hävittyä vuonna 1945, kantonit palautettiin Belgiaan. Jälkikäteen osa paikallisista kantoi syytöksiä yhteistyöstä miehittäjän kanssa, mikä johti oikeudellisiin ja sosiaalisiin seurauksiin joillekin asukkaille. Nämä tapahtumat ovat osa alueen monimutkaista muistia ja identiteettiä.
Hallinto, oikeudellinen asema ja autonomia
Belgian valtiollinen uudistus 1960–1970-luvuilla loi selkeämmän jaottelun kielialueisiin: maa jaettiin hollanninkieliseen (flaaminkieliseen) alueeseen, ranskankieliseen alueeseen, kaksikieliseen pääkaupunkiin Brysseliin ja saksankieliseen itäisten kantonien alueeseen. Vuonna 1973 perustettiin kolme yhteisöä ja kolme aluetta, joille myönnettiin asteittain sisäinen autonomia.
Saksankieliselle yhteisölle perustettiin oma lainsäädäntöelin, Rat der Deutschsprachigen Gemeinschaft (Saksankielisen yhteisön neuvosto), ja sille on siirretty toimivaltaa erityisesti henkilöihin liittyvissä asioissa kuten kulttuurissa, koulutuksessa, osassa sosiaalipalveluja ja kielipolitiikassa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että saksankielinen yhteisö voi säätää lakeja ja järjestää palveluja omalla kielellään näillä aloilla. Alueen hallinnollinen maa-alue kuuluu kuitenkin edelleen ranskankieliseen Valloniaan (Vallonia) ja monet alueelliset asiat (esim. infrastruktuuri, talouspolitiikka, maankäyttö) kuuluvat vallonialueen toimivaltaan.
Saksankielisellä yhteisöllä on oma parlamentti ja hallitus, joiden johtajana on ministeri‑puheenjohtaja (Ministerpräsident). Yhteisön poliittinen keskustelu käsittelee usein tasapainoa paikallisen itsehallinnon ja Vallonian kanssa sekä kysymyksiä rahoituksesta, koulutuksesta ja kulttuuripalveluista. Entinen ministeri-presidentti Karl‑Heinz Lambertz on ollut yksi alueellisen itsehallinnon ja sen kehittämisen tunnetuista edustajista.
Talous, kulttuuri ja nykypäivä
Alueen talous on verkottunut vahvasti naapurimaihin: suuri osa asukkaista työskentelee rajan yli Saksassa tai Alankomaissa, ja naapurimaiden markkinat ja palvelut ovat tärkeitä. Alueella on myös pienyrityksiä, matkailua (luonto, Ardennit) ja julkisen sektorin työpaikkoja, joista monet liittyvät koulutukseen ja paikallishallintoon.
Kulttuurisesti yhteisö ylläpitää saksankielistä koulutusjärjestelmää, kirjallisuutta, teatteria ja mediatarjontaa. Vaikka alueen asukkaat tuntevat usein vahvaa yhteyttä saksankieliseen kulttuuriin ja naapurimaan Saksan kulttuuriin, he ovat myös osa Belgian monikielistä yhteiskuntaa.
Nykyinen keskustelu sisältää myös erilaisia ehdotuksia siitä, pitäisikö saksankielisestä yhteisöstä tehdä itsenäinen alue (regionaalinen yksikkö) tai laajentaa sen toimivaltaa. Näitä kysymyksiä arvioidaan poliittisesti ja ne ovat osa Belgian jatkuvaa liittovaltiollista kehitystä.
Saksankielinen yhteisö koostuu useista kunnista, joista tunnetuimpia ovat Eupen, Sankt Vith ja Kelmis (La Calamine). Kunnanrajojen ja kielirajojen historiallinen monimutkaisuus heijastuu edelleen paikallispolitiikkaan ja arkeen.
Itäisten kantonien historia ja asema Belgian järjestelmässä tekevät niistä mielenkiintoisen esimerkin siitä, miten kieli, identiteetti ja valtiollinen järjestys kietoutuvat yhteen Euroopassa.
Belgian saksankieliset alueet
Belgian saksankielisen yhteisön lippu
Hallitus
Saksankielisellä yhteisöllä on oma hallitus, jonka parlamentti nimittää viideksi vuodeksi. Hallitusta johtaa ministeri-puheenjohtaja, joka toimii yhteisön "pääministerinä", ja häntä avustaa saksankielisen yhteisön ministeriö. Hallituksen muodostaa tällä hetkellä neljä ministeriä:
- Karl-Heinz Lambertz, ministeri-puheenjohtaja ja aluehallintoviranomaisista vastaava ministeri
- Bernd Gentges, varapuheenjohtaja ja ammatillisesta koulutuksesta ja työllisyydestä, sosiaalipolitiikasta ja matkailusta vastaava ministeri
- Oliver Paasch, opetus- ja tutkimusministeri
- Isabelle Weykmans, kulttuuri- ja tiedotusväline-, muistomerkki-, nuoriso- ja urheiluministeri Isabelle Weykmans, kulttuuri- ja urheiluministeri
Kaupungit saksankielisessä yhteisössä
- Amel
- Büllingen
- Burg-Reuland
- Bütgenbach
- Eupen
- Kelmis
- Lontzen
- Raeren
- Sankt Vith
Saksankielisen yhteisön toimeenpanevan elimen ja neuvoston toimipaikka Eupenissa.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on Belgian saksankielinen yhteisö?
V: Belgian saksankielinen yhteisö (DGB) on yksi Belgian kolmesta liittovaltion yhteisöstä. Sen pinta-ala on 854 km2 ja asukasluku yli 73 000. Lähes 100 % sen asukkaista puhuu saksaa (perinteisesti rippukielistä). Se koostuu saksankielisestä yhteisöstä sekä Malmedyn ja Waimesin (Weismes) kunnista, jotka kuuluvat Belgian ranskankieliseen yhteisöön.
Q: Miten siitä tuli osa Belgiaa?
V: Itäiset kantonit olivat vuoteen 1920 asti osa Preussin Reinin maakuntaa, mutta ne liitettiin Belgiaan Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan ja sitä seuranneen Versaillesin sopimuksen jälkeen. Tämä prosessi tunnettiin nimellä "kuulustelu", jossa paikallisten asukkaiden oli ilmoitettava koko nimensä ja osoitteensa, jos he eivät halunneet tulla belgialaisiksi.
Kysymys: Milloin Saksa otti sen takaisin toisen maailmansodan aikana?
V: Vuonna 1940, toisen maailmansodan aikana, Saksa valtasi uudet kantonit takaisin. He olivat olleet Belgiassa tuolloin vasta 20 vuotta, joten monet ihmiset pitivät itseään edelleen saksalaisina.
K: Milloin se palautettiin Belgian hallintaan toisen maailmansodan jälkeen?
V: Saksan hävittyä vuonna 1945 kantonit siirtyivät jälleen Belgian haltuun.
K: Mitä kielialueita Belgiassa on nykyään?
V: Belgiassa perustettiin 1960-luvun alussa neljä kielialuetta: hollanninkielinen flaaminkielinen alue, ranskankielinen alue, kaksikielinen pääkaupunki Bryssel ja saksankielinen alue itäisissä kantoneissa.
K: Mikä autonomia tällä yhteisöllä on nykyään? V: Nykyään saksankielisellä yhteisöllä on jonkinasteinen itsehallinto erityisesti kieli- ja kulttuuriasioissa, mutta se on edelleen osa ranskankielistä Valloniaa.
K: Kuka haluaa, että tämä yhteisö olisi oma alueensa? V: Nykyinen ministeri ja presidentti Karl Heinz Lambertz haluaa, että tämä yhteisö olisi oma alueensa.
Etsiä