Preussi | historiallisesti merkittävä Saksan valtio, joka syntyi vuonna 1525

Maantiede

Preussin rajat ovat muuttuneet ajan myötä. Se ei ole aina ollut täsmälleen sama paikka. Useimmiten Preussi oli pieni osa nykyistä Pohjois-Puolaa. Kun pieni määrä preussilaisia muutti sinne asumaan, myös saksalaiset tulivat asumaan sinne. Vuonna 1934 Preussin rajanaapureina olivat Ranska, Belgia, Luxemburg, Alankomaat, Tanska ja Liettua. Osa Preussista on Itä-Puolassa. Ennen vuotta 1918 suuri osa Länsi-Puolasta kuului myös Preussiin. Vuosina 1795-1807 Preussi hallitsi myös Varsovaa ja suurinta osaa Keski-Puolasta.

Ennen vuotta 1934 myös nämä alueet kuuluivat Preussiin:

• Länsi-Preussi ja Itä-Preussi, jotka ovat nykyään Puolassa ja Venäjällä.
• Pommerinmaa
• Sleesia
• Brandenburg
• Lusatia
• Sachsenin maakunta (nykyinen Sachsen-Anhalt)
• Hannoverin kuningaskunta
• Schleswig-Holstein
• Westfalen
• Hessenin osissa
• Reininmaa
• joitakin pieniä alueita etelässä, esimerkiksi Württemberg-Hohenzollern, jossa asuivat Preussin johtajat.

Jotkin alueet eivät kuitenkaan koskaan kuuluneet Preussiin, kuten Oldenburg, Mecklenburg ja hansalaiset kaupunkivaltiot.

Koillis-Saksa oli protestanttinen, joten preussilaiset olivat enimmäkseen protestantteja. Reininmaalla, Itä-Preussissa, Posenissa, Sleesiassa, Länsi-Preussissa ja Ermlandissa oli kuitenkin paljon katolilaisia. Etelä-Saksan osavaltiot (erityisesti Itävalta ja Baijeri) olivat katolisia, joten ne eivät halunneet preussilaisten hallitsevan niitä. Preussi oli enimmäkseen saksalainen, mutta 1700-luvun lopulla uusilla puolalaisilla alueilla oli myös paljon puolalaisia. Vuonna 1918 nämä puolalaiset alueet annettiin Puolalle, ja vuonna 1945 Pommerinmaa ja Itä-Preussi annettiin Puolalle. Itä-Preussin pohjoisosa, erityisesti Kaliningrad, annettiin Venäjälle.

 

Historia

Vuonna 1226 puolalainen Mazovian prinssi Conrad (Mazovia on paikka Pohjois-Puolassa) pyysi Transilvaniasta tulleita saksalaisia ritareita tulemaan Mazoviaan. Hän halusi heidän taistelevan preussilaisia heimoja vastaan hänen rajoillaan. He taistelivat yli 100 vuotta. Sitten he loivat uuden valtion. Jonkin ajan kuluttua tämä valtio hallitsi suurinta osaa nykyisestä Virosta, Latviasta ja Liettuasta sekä osaa Pohjois-Puolasta. Vuonna 1466 ritarit olivat Puolan ja Liettuan kuninkaan alaisuudessa. Vuonna 1525 ritarikunnan johtajasta tuli protestantti. Hän teki osasta ritarikunnan maata Preussin herttuakunnan, joka oli tuolloin osa Puolan kuningaskuntaa.

Tuohon aikaan Preussin herttuakunta käsitti vain sen alueen, joka sijaitsi Veiksel-joen suistumisen itäpuolella. Vuonna 1618 Preussin uusi herttua oli Brandenburgin valitsijamies Johannes Sigismund. Hän oli myös Brandenburgin markkuri. Brandenburgia hallitsi Hohenzollernin suku. Preussin herttuakunta oli tärkeä Hohenzollernin suvulle, koska se ei kuulunut Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan. Uuden valtion nimi oli Brandenburg-Preussi. Osavaltion keskellä oli Puolan maata, mutta Brandenburg-Preussi etääntyi Puolasta. Fredrik Vilhelmin, jota kutsuttiin suureksi valitsijamieheksi, johdolla Preussi sai uusia maita Magdeburgissa ja Reinin länsipuolella sijaitsevilla alueilla.

Preussin kuningaskunta

Vuonna 1701 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarin ja Puolan kuningas antoi Brandenburg-Preussille luvan kutsua itseään "Preussin kuningaskunnaksi", ja sen kuninkaaksi tuli Fredrik I ("Suuri"). Fredrik II:n aikana Preussi kävi sotaa Itävaltaa vastaan ja valtasi Sleesian. Sodat päättyivät vuonna 1763; Preussi oli tuolloin Itä-Saksan voimakkain valtio. Muut Saksan osat, kuten Pommerinmaa, siirtyivät Preussille avioliittojen tai kuoleman vuoksi.

Tänä aikana Preussin armeija kasvoi, samoin hallintojärjestelmä. Vuoteen 1945 asti nämä olivat Saksan valtion tärkeimmät osat. Vuosina 1772-1795 Preussi, Venäjä ja Itävalta jakoivat Puolan osiin (Puolan jako). Preussi hallitsi alueita kaukana idässä, mukaan lukien Varsovan kaupunki.

Fredrik Vilhelm II sai Preussin liittymään sotaan Ranskaa vastaan vuonna 1792. Hän hävisi Valmyn sodan ja luovutti länsimaat Ranskalle. Fredrik Vilhelm III aloitti uuden sodan, mutta hävisi Jenassa. Hän antoi Ranskalle lisää maata Tilsitin sopimuksessa.

Vuonna 1813 Preussi aloitti jälleen sodan Napoleonin Ranskan kanssa. Vuonna 1815 Preussi voitti takaisin aiemmissa sodissa menettämänsä alueet sekä koko Reininmaan ja Westfalenin ja joitakin muita alueita. Tämä läntinen maa-alue oli hyvin tärkeä, erityisesti Ruhrin laakso. Se oli Saksan teollistumisen uusi keskus ja aseteollisuuden koti. Napoleonin sotien jälkeen Preussi oli Saksan vahvin valta ja Itävaltaa voimakkaampi.

1800-luvun alussa Saksassa oli kaksi poliittista ryhmää. Liberaalit halusivat demokraattisen järjestelmän, jossa olisi yksi vahva keskushallinto. Konservatiivit halusivat, että Saksa muodostuisi ryhmästä itsenäisiä, heikkoja valtioita. Vuonna 1848 Eurooppaan tuli vallankumous. Fredrik Vilhelm IV oli huolissaan. Hän salli kansalliskokouksen ja perustuslain. Uusi Frankfurtin parlamentti halusi antaa Fredrik Vilhelmille koko Saksan kruunun, mutta hän ei halunnut sitä. Hän sanoi, että vallankumoukselliset eivät voisi nimetä kuninkaita. Nyt Preussilla oli puolidemokraattinen perustuslaki, mutta todellisuudessa valtaa oli maata omistavalla aatelistolla (junkkereilla), erityisesti idässä.

Keisarillinen Preussi

Vuonna 1862 Preussin kuningas Vilhelm I nimitti Otto von Bismarckin Preussin pääministeriksi. Bismarck halusi liberaalien ja konservatiivien häviävän. Hän halusi luoda vahvan, yhdistyneen Saksan, mutta hän halusi tehdä sen junkkereiden, ei länsisaksalaisten liberaalien alaisuudessa. Niinpä hän aloitti kolme sotaa:

• Tanskan kanssa vuonna 1864 - tämä antoi Preussille määräysvallan Schleswig-Holsteinin alueella.
• Itävallan kanssa vuonna 1869 (Itävalta-Preussin sota) - tämä antoi Preussille mahdollisuuden ottaa haltuunsa Hannoverin ja useimmat muut Pohjois-Saksan alueet, jotka olivat olleet Itävallan hallussa.
• Ranskan kanssa vuonna 1870 (Ranskan ja Preussin sota), jotta Bismarck voisi hallita Mecklenburgia, Baijeria, Badenia, Württembergiä ja Saksia. Tämän jälkeen näistä valtioista (mutta ei Itävallasta) tuli osa yhdistynyttä Saksan keisarikuntaa, ja Vilhelm I otti keisarin arvonimen (Kaiser).

Tämä oli Preussin huippuhetki. Taloudellinen ja poliittinen tulevaisuus näytti hyvältä. Mutta 99 päivän kuluttua, vuonna 1888, valtiolla oli uusi johtaja, keisari Vilhelm II. Hän erotti Bismarckin, joka menetti työnsä vuonna 1890, ja Vilhelm II aloitti uuden ulkopolitiikan. Hän kasvatti armeijaa ja laivastoa ja otti riskejä. Osittain tämän vuoksi Saksa astui ensimmäiseen maailmansotaan. Kun saksalaiset ja heidän liittolaisensa hävisivät tuon sodan, preussilaiset junkkerit menettivät vallan. Preussin kuningas ja muut Saksan kuninkaat joutuivat lähtemään. Saksasta tuli Weimarin tasavalta. Vuonna 1919 Versaillesin sopimuksella luotiin uudelleen Puolan valtio, ja Preussin oli luovuttava suuresta osasta maitaan. Puolan käytävä jaettiin Itä-Preussin ja Saksan kesken.

Preussin loppu

Ensimmäisen maailmansodan lopussa Versaillesin sopimuksessa Länsi-Preussi erotettiin muusta Saksasta, jotta Puola saisi Danzigin vapaan kaupungin ja Puolan käytävän, jotta Puola pääsisi merelle eikä olisi sisämaassa. Jotkut halusivat myös jakaa Preussin pienempiin osavaltioihin, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut. Preussista tuli "Preussin vapaavaltio" (Freistaat Preußen), Weimarin tasavallan suurin valtio. Preussin vapaavaltio muodosti yli 60 prosenttia kaikesta Weimarin tasavallan maasta. Preussin vapaavaltioon kuului teollinen Ruhrin alue ja Berliinin kaupunki, joten siellä asui paljon ihmisiä, joilla oli vasemmistolaisia poliittisia aatteita. Sosiaalidemokraatit ja katolinen keskusta olivat vallassa suurimman osan 1920-luvusta.

Vuonna 1932 Saksan konservatiivinen liittokansleri Franz von Papen otti Preussin vallan haltuunsa ja lopetti valtion demokraattisen perustuslain. Se oli myös Saksan demokratian loppu. Vuonna 1933 Hermann Göringistä tuli Preussin sisäministeri; hän oli nyt hyvin vahva. Vuonna 1934 natsit ottivat Saksan osavaltioiden vallan.

Vuonna 1945 Neuvostoliiton armeija valtasi koko Itä- ja Keski-Saksan (ja Berliinin). Puola otti haltuunsa kaiken Oder-Neisse-linjan itäpuolella, kuten Sleesian, Pommerin, Itä-Brandenburgin ja Itä-Preussin. Neuvostoliitto valtasi Itä-Preussin pohjoisen kolmanneksen, mukaan lukien Königsbergin, nykyisen Kaliningradin. Noin kymmenen miljoonaa saksalaista joutui pakenemaan näiltä alueilta. Puolalaiset ja venäläiset muuttivat heidän tilalleen. Tämän vuoksi ja koska kommunistit ottivat haltuunsa DDR:n, jota kutsutaan myös Itä-Saksaksi, maa-alueet, Junkkeri ja Preussi olivat mennyttä.

Vuonna 1947 Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto sopivat virallisesti Preussin lakkauttamisesta. Neuvostoliiton vyöhykkeellä (jota vuodesta 1949 alkaen kutsuttiin DDR:ksi), johon kuului Preussin alueita, olivat nyt Brandenburgin ja Saksi-Anhaltin osavaltiot. Pommerin preussilaiset osat siirtyivät Mecklenburg-Vorpommerniin. Vuonna 1952 DDR:n hallitus lopetti osavaltioiden käytön ja käytti sen sijaan piirikuntia. Vuonna 1990, DDR:n päättyessä, osavaltiot palasivat takaisin. Lännessä (jota vuodesta 1949 alkaen kutsuttiin Saksan liittotasavallaksi tai Länsi-Saksaksi) Preussin alueet siirtyivät Nordrhein-Westfaleniin, Niedersachseniin, Hesseniin, Rheinland-Pfalziin ja Schleswig-Holsteiniin. Baden-Württemberg sai Hohenzollernin maat.

Ajatus Preussista ei ole Saksassa täysin kuollut. Jotkut haluavat yhdistää Brandenburgin, Mecklenburg-Vorpommernin ja Berliinin osavaltiot ja kutsua niitä Preussiksi. Mutta saksalaiset poliitikot eivät ole kiinnostuneita ajatuksesta. Berliinin perustuslaki sallii Berliinin ja Brandenburgin liittymisen yhdeksi osavaltioksi, mutta berliiniläiset äänestivät tätä vastaan 5. toukokuuta 1996.

 
  Ensimmäisen maailmansodan jälkeen menetetyt alueet   Toisen maailmansodan jälkeen menetetty alue   Nykyinen Saksa  


Brandenburg-Preussin kasvu 1600-1795  


Preussi Saksan keisarikunnassa 1871-1918  


Otto von Bismarck