Anna Seghers (19. marraskuuta 1900 Mainz - 1. kesäkuuta 1983 Itä-Berliini) oli itäsaksalainen kirjailija, joka tunnetaan erityisesti toisen maailmansodan ja maanpakoajan kuvauksista sekä sitoutuneesta antifasistisesta ja humanistisesta kirjallisuudesta.

Seghers syntyi nimellä Netty Reiling. Hänen vanhempansa olivat ortodoksijuutalaisia, mutta perheessä oli myös kiinnostusta kristilliseen kulttuuriin ja uskonnollisiin kysymyksiin. Netty kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1920. Ennen sitä hän palveli sairaanhoitajana ensimmäisessä maailmansodassa. Myöhemmin hän opiskeli Kölnissä ja Heidelbergissä historiaa, taidehistoriaa ja kiinaa, mikä näkyi hänen laaja-alaisessa kulttuurisessa kiinnostuksessaan ja kirjallisessa työnskentelyssään.

Vuonna 1925 hän avioitui unkarilaisen kommunistin László Radványin kanssa ja sai myös Unkarin kansalaisuuden. Myöhemmin hän liittyi Saksan kommunistiseen puolueeseen (KPD). Pariskunnalla oli kolme lasta.

Kun natsit nousivat valtaan Saksassa, Seghers joutui vainotuksi: hänet pidätettiin lyhyesti ja hänen teoksiaan poltettiin julkisesti. Vapaututtuaan hän pakeni ensin Sveitsiin ja siirtyi sieltä sitten Pariisiin, missä hän työskenteli maanpaossa olevien kirjailijoiden järjestöissä ja osallistui eksilikulttuuriin. Saksan hyökkäyksen myötä hän pakeni Pariisista Marseilleen, jossa säilyi jonkin aikaa väylä paon järjestelyihin. Marseillea seurasi vaikea vaihe: hänen miehensä pidätettiin, ja Seghers pyrki aktiivisesti saamaan hänet vapaaksi.

Vuonna 1941 koko perhe onnistui lopulta pakenemaan Atlantin yli; he matkustivat Martiniquean ja New Yorkin kautta ja asettuivat Mexico Cityyn. Meksikossa Seghers toimi keskeisesti maanpakoon joutuneiden saksankielisten kirjailijoiden ja kulttuurivaikuttajien yhteyksien ylläpitäjänä ja puolestapuhujana. Hän julkaisi tuona aikana novelleja, romaaneja ja esseitä, joissa käsiteltiin pakolaisuuden, identiteetin ja moraalisten valintojen teemoja.

Vuonna 1947 Seghers palasi takaisin Saksan jakautumisen jälkeen Itä-Berliiniin. Hän liittyi myöhemmin DDR:n johtavaan sosialistiseen puolueeseen ja oli aktiivinen DDR:n kirjailijaliitossa (Deutscher Schriftstellerverband). DDR:n kulttuurielämässä hänestä tuli keskeinen henkilö: hän sai useita palkintoja ja asemia, vaikutti kirjallisuuden kentällä ja kannusti nuorempia kirjailijoita. Samalla hänen läheisyytensä hallintoon aiheutti kritiikkiä: hänen kerrotaan tehneen hiljaisia interventioita kollegoiden puolesta, joiden suhde hallintoon oli ongelmallinen, mutta kaikki yritykset eivät johtaneet onnistumiseen.

Seghersin tuotanto kattaa romaaneja, novelleja, matkakertomuksia, runoja ja esseitä. Hänen tunnetuimpiin ja laajimmin luettuihin teoksiinsa kuuluvat erityisesti sota- ja maanpakoaiheiset kirjat, joissa yhdistyvät realistinen kuvaus ja moraalinen pohdinta. Keskeisiä piirteitä hänen tyylistään ovat yhteiskunnallinen sitoutuneisuus, solidaarisuuden korostus ja kiinnostus yksilön ja historian suhteeseen.

  • Merkittäviä teoksia (esimerkkejä): Das siebte Kreuz (”Seitsemäs risti”, 1942) ja Transit (1944). Nämä teokset käsittelevät pakoa, pakolaisuutta ja ihmisten valintoja äärimmäisissä oloissa.
  • Kirjallinen tuotanto sisältää myös lukuisia kertomuksia, radiodraamoja ja esseitä, joissa käsitellään antifasismia, ihmisoikeuksia ja yhteiskunnallista vastuuta.
  • Teemat: vastarinta, eksiliittiys, etninen ja poliittinen vaino, inhimillisyys sodan oloissa sekä toivon ja solidaarisuuden mahdollisuus vaikeina aikoina.

Seghers sai urallaan tunnustusta niin DDR:ssä kuin kansainvälisesti; hänelle myönnettiin useita palkintoja ja kunnianosoituksia. Hänen asemansa DDR:n kulttuurielämässä oli merkittävä: hän vaikutti kirjalliseen käytäntöön sekä oli näkyvä hahmo antifasistisessa ja sosialistisessa diskurssissa. Toisaalta hänen läheisyytensä valtioon herätti myös keskustelua ja arvostelua, erityisesti niissä tapauksissa, joissa kirjailijoiden ja taiteilijoiden itsenäisyys törmäsi poliittisiin vaatimuksiin.

Anna Seghers kuoli vuonna 1983 Berliinissä. Hänen kirjallinen perintönsä elää edelleen: teoksia käännetään useille kielille, ne esitellään kouluissa ja kirjallisuuskeskusteluissa, ja hänet muistetaan yhtenä keskeisistä saksankielisen eksiliitin ja antifasistisen kirjallisuuden edustajista 1900-luvulla.