Itä-Berliini: historia, asema ja Berliinin muuri 1949–1990

Itä-Berliini 1949–1990: perusteellinen historia, poliittinen asema ja Berliinin muurin rakentuminen sekä murtuminen — faktat ja tarinat DDR:n pääkaupungista.

Itä-Berliini oli Berliinin itäosan nimi vuosina 1949-1990. Se oli Berliinin neuvostosektori, joka perustettiin vuonna 1945. Amerikkalaisesta, brittiläisestä ja ranskalaisesta sektorista tuli Länsi-Berliini, joka oli tosiasiallisesti osa Länsi-Saksaa. Vaikka se oli aina juridisesti osa miehitettyä kaupunkia, Itä-Berliiniä pidettiin Itä-Saksan pääkaupunkina. Berliinin muuri erotti sen Länsi-Berliinistä 13. elokuuta 1961 ja 9. marraskuuta 1989 välisenä aikana. Itä-Saksan hallitus kutsui Itä-Berliiniä yksinkertaisesti nimellä "Berliini" tai usein "Berliini, DDR:n pääkaupunki" (Berlin, DDR:n pääkaupunki). Myös termiä "demokraattinen sektori" käytettiin 1960-luvulle asti.

Tausta ja oikeudellinen asema

Toisen maailmansodan jälkeen Berliini jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen. Eri osapuolten väliset oikeudet ja velvollisuudet kaupungissa perustuivat liittoutuneiden sopimuksiin, minkä vuoksi Länsi- ja Itä-Saksa -kysymykseen liittyi pitkiä juridisia ja poliittisia kiistoja. Länsiliittoutuneet (Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska) tunnustivat Neuvostoliiton vallan Itä-Berliinissä vain koko Berliinin miehitysaseman mukaisesti. Kolme läntistä komentajaa protestoivat säännöllisesti Itä-Saksan kansallisen kansanarmeijan (NPA) läsnäoloa Itä-Berliinissä.

Usein korostettiin, että vaikka Itä-Saksa piti Itä-Berliiniä pääkaupunkinaan ja piti siellä hallinnon keskuspaikkojaan, länsiliittoutuneet eivät virallisesti tunnustaneet tätä muutoksena liittoutuneiden oikeuksiin. Tästä seurasi monimutkainen asema, jossa käytännössä Itä-Berliini toimi DDR:n pääkaupunkina mutta muodollisesti se oli osa miehitettyä kaupunkia.

Itä-Berliinin hallinto, kaupunkikuva ja elämä

Itä-Berliini oli DDR:n poliittinen ja hallinnollinen keskus. Monet tärkeät ministeriöt ja puolue-elimet sijaitsivat kaupunginosissa kuten Pankow ja Mitte. Kolme länsiliittoutunutta maata perusti kuitenkin lopulta 1970-luvulla suurlähetystöjä Itä-Berliiniin, vaikka ne eivät koskaan tunnustaneet sitä Itä-Saksan pääkaupungiksi. Sen sijaan sopimuksissa käytettiin termejä kuten "hallituksen kotipaikka". 1960-luvulla länsiliittoutuneet sanoivat joskus, että Itä-Saksan pääkaupunki oli Pankow. Pankow on kaupunginosa, johon Itä-Saksan tärkeimmät hallintorakennukset rakennettiin.

Itä-Berliinin kaupunkikuvaa leimasi sekä sodan jälkeinen jälleenrakennus että 1950–1970-lukujen suunniteltu sosialistinen rakentaminen. Tunnettuja hankkeita olivat esimerkiksi Karl-Marx-Allee -tyyppiset parade-linjojen ja aikakauden arkkitehtuurin ilmentymät sekä Alexanderplatzin televisiotornin (Fernsehturm) ja muiden näkyvien rakennusten rakentaminen, joiden tarkoituksena oli osoittaa DDR:n moderni identiteetti. Samalla kaupungissa vallitsi pulaa kulutustavaroista, ja valtion valvonta sekä turvallisuuspalveluiden (Stasi) laaja seuranta olivat arkipäivää monille asukkaille.

Berliinin muuri ja rajamuodot

Berliinin muuri rakennettiin 13. elokuuta 1961 ja se muuttui nopeasti fyysiseksi, poliittiseksi ja symboliseksi jakolinjaksi Itä- ja Länsi-Berliinin välille. Muurin rakentamisen virallinen perustelu DDR:n johdolta oli estää niin kutsuttu "aineellinen ja henkinen hyökkäys" lännestä ja pysäyttää laajamittainen muuttoliike itäisestä Saksasta länteen. Käytännössä muuri katkaisi perheiden ja ystävien väliset yhteydet, eristi kaupunkitilaa ja teki Länsi-Berliinistä enclaven Itä-Saksan ympäröimänä alueena.

Muurin ohella rajamuodoksiin kuului vartioitu "kuollut alue" (toteutettu aidoin, panssariverkoin, partio- ja valvontateineen), upotusesteet, vartiotornit ja rajavartioston ampumakäskyt, jotka johtivat useisiin kymmeniin tai satoihin kuolemantapauksiin yrityksissä ylittää raja. Monet yrittivät paeta Länteen monin keinoin: tunnelien, pakettiautojen, lentokoneilla, etukäteissuunnitelluilla reiteillä tai jopa improvisoiduilla sukelluksilla Spree-joessa. Kuolleiden ja vangittujen määrät sekä yritysten dramaattisuus ovat osa muurin muistia.

Tärkeät rajanylityspaikat, kuten Checkpoint Charlie, Bornholmer Straße ja muut portit, olivat mediassa ja diplomatiassa näkyviä paikkoja, joissa jännitys ja herjaavat kohtaamiset lännen ja idän välillä usein ilmenivät. Bornholmer Straße avattiin 9. marraskuuta 1989 ja siitä alkoi laajempi muurin käytännön murtuminen.

Ulko- ja sisäpoliittiset suhteet

Itä-Berliinin asema heijasti myös laajempia kylmän sodan jännitteitä. 1970-luvun alkuun mennessä tapahtui käänne: Länsi-Saksan ja Itä-Saksan välille syntyi 1972 Grundlagenvertrag eli perussopimus, jonka myötä maiden väliset suhteet normalisoituivat osittain. Tätä seurasi käytännössä myös läntisten maiden päätös avata edustustot Itä-Berliiniin 1970-luvulla, vaikka muodollista pääkaupungin tunnustusta ei myönnetty. Samanaikaisesti liittoutuneiden oikeudet Berliinissä säilyivät ja länsivaltojen kulkuoikeudet länsialueille pidettiin laillisesti voimassa.

Muurin murtuminen ja yhdistyminen

Itä-Saksan sisäpoliittinen kriisi, taloudelliset ongelmat, kansalaisyhteiskunnan nousu ja Neuvostoliiton poliittiset muutokset johtivat joulukuun 1989 jälkeen nopeaan kehitykseen. Muutamat merkittävät tapahtumat olivat rauhanomaiset mielenosoitukset, matkustussäännösten löyhtyminen ja lopulta 9. marraskuuta 1989 tapahtunut muurin avautuminen. Tämä ajankohta merkitsee symbolisesti muurin loppua, vaikka käytännön demontointi ja valvontajärjestelyjen purku veivät kuukausia.

Länsi- ja Itä-Saksa yhdistyivät 3. lokakuuta 1990, ja Itä-Berliini lakkasi olemasta erillisenä hallinnollisena yksikkönä. Yhdistymisen jälkeen kaupungin hallinto uudelleenjärjestettiin, ja entisestä Itä-Berliinistä tuli osa yhtenäistä Berliiniä. Nykyiset kaupunginosat kuten Mitte, Pankow ja Friedrichshain kuuluvat entiseen Itä-Berliiniin ja kantavat edelleen muistin ja rakennuksellisten merkkien perintöä.

Perintö ja muistaminen

Itä-Berliinin historia 1949–1990 jätti näkyvän jäljen kaupungin maisemaan, arkkitehtuuriin, väestörakenteeseen ja muistokulttuuriin. Paikat kuten Alexanderplatz, Fernsehturm, Karl-Marx-Allee ja aiemmin suljettu Brandenburgin portti toimivat muistutuksina ja turisteille suunnattuina kohteina, joissa voi hahmottaa ja tulkita kaupungin jakautumisen ja yhdistymisen tarinaa. Muurin ja jakolinjan perintö näkyy myös kulttuurissa, museoissa ja julkisessa keskustelussa: kysymykset vakoilusta, pakolaisuudesta, demokratian rakentamisesta ja jälleenrakennuksesta ovat olleet merkittäviä teemoja yhteiskunnallisessa muistamisessa.

Itä-Berliinin vaihe 1949–1990 on keskeinen osa paitsi Saksan myös Euroopan 1900-luvun historiaa, ja se tarjoaa runsaasti aineistoa niin historian tutkijoille kuin yleisölle, joka haluaa ymmärtää kylmän sodan kaupunkielämän, ideologiset konfliktit ja niiden vaikutukset ihmisten arkeen.

Itä-Berliini tänään

Yhdistymisen jälkeen Saksan hallitus on käyttänyt paljon rahaa kaupungin kahden puoliskon yhdistämiseen ja entisen Itä-Berliinin palvelujen ja rakennusten saattamiseen Länsi-Berliinin tasolle. Itä- ja Länsi-Berliinin välillä on edelleen eroja. Itä-Berliinissä on paljon enemmän sotaa edeltäneitä rakennuksia, ja joissakin niistä on yhä merkkejä sodanaikaisista vaurioista. Koko DDR:n arkkitehtuurityyli oli hyvin erilainen kuin Länsi-Berliinin jälleenrakentamisessa.

Monissa itäsaksalaisissa kaupungeissa kadut nimettiin sosialistisankareiden mukaan. Monia nimiä muutettiin yhdistymisen jälkeen, mutta jotkut, kuten Karl-Marx-Allee, Rosa-Luxemburg-Platz ja Karl-Liebknecht-Straße, on säilytetty.

Yksi tapa, jolla kuka tahansa saattoi tietää, oliko hän vanhassa Itä- vai Länsi-Berliinissä, oli katsoa liikennevaloja. Itä-Berliinin jalankulkijoille tarkoitetuissa liikennevaloissa käytettiin erityisiä kuvioita, joita kutsuttiin nimellä "Ampelmännchen". Berliinin hallitus halusi lakkauttaa itäsaksalaiset opasteet, mutta monet vastustivat niitä, ja nyt Ampelmännchen-opasteet näkyvät myös Länsi-Berliinissä.

Karl Marx Allee huoneistot

Berliinin neuvostovyöhykkeen komentajat

Nimi	Termstart	Termend
Nikolai Berzarin	2. toukokuuta 1945	16. kesäkuuta 1945
Aleksandr Gorbetov	17. kesäkuuta 1945	19. marraskuuta 1945
Dimitri Smirnov	19. marraskuuta 1945	1. huhtikuuta 1946
Aleksandr Kotikov	1. huhtikuuta 1946	7. kesäkuuta 1950
Sergei Dienghin	7. kesäkuuta 1950	huhtikuu 1953
Pavel Dibrova	huhtikuu 1953	23. kesäkuuta 1956
Andrey Chamov	28. kesäkuuta 1956	26. helmikuuta 1958
Matvey Zakharov	26. helmikuuta 1958	9. toukokuuta 1961
Andrey Soloviev	9. toukokuuta 1961	22. elokuuta 1962
Helmut Poppe	22. elokuuta 1962	31. toukokuuta 1971
Artur Kunath	1. kesäkuuta 1971	31. elokuuta 1978
Karl-Heinz Drews	1. syyskuuta 1978	31. joulukuuta 1988
Wolfgang Dombrowski	1. tammikuuta 1989	30. syyskuuta 1990
Detlef Wendorf	1. lokakuuta 1990	2. lokakuuta 1990

Marx-Engels-Platz ja Palast der Republik Itä-Berliinissä kesällä 1989. Taustalla näkyy Fernsehturm (televisiotorni).

Itä-Berliinin kaupunginosat

Saksan jälleenyhdistymisen aikaan Itä-Berliiniin kuuluivat seuraavat kaupunginosat

• Friedrichshain
• Hellersdorf (vuodesta 1986)
• Hohenschönhausen (vuodesta 1985)
• Köpenick
• Lichtenberg
• Marzahn (vuodesta 1979)
• Mitte
• Pankow
• Prenzlauer Berg
• Treptow
• Weißensee

Itä-Berliinin kaupunginosat

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä oli Berliinin itäosan nimi vuosina 1949-1990?

K: Minkä maan pääkaupunkina se toimi?

Q: Miten Itä-Berliini erotettiin Länsi-Berliinistä?

K: Miten länsiliittoutuneet kutsuivat Itä-Berliiniä?

K: Tunnustettiinko se Itä-Saksan pääkaupungiksi?

K: Missä Pankow sijaitsee?

K: Milloin Itä-Berliini lakkasi olemasta?

Hae kirjaimella