Itävallan Anne, Espanjan infanta, Portugalin infanta, Itävallan arkkiherttuatar (Ana María Mauricia; 22. syyskuuta 1601 – 20. tammikuuta 1666), ranskaksi Anne d'Autriche, oli Ranskan ja Navarran kuningatar ja kuninkaan puoliso. Hän toimi myös poikansa, Ranskan Ludvig XIV:n sijaishallitsijana (regenttinä). Hänen regentsikautensa aikana (1643–1651) kardinaali Mazarin oli käytännössä Ranskan pääministeri ja hallinnon johtava vaikuttaja.

Varhainen elämä ja tausta

Anne syntyi Habsburgien espanjalaisessa haaraan: hänen isänsä oli Espanjan kuningas Felipe III ja äitinsä Margarita (Margarita of Austria). Nuorena espanjalaisena infanttana hän kasvoi hovin ankarassa katolisessa ympäristössä, ja hänen kasvatuksensa sekä opetus liittyivät kiinteästi dynastisiin liittoihin ja uskonnolliseen vakaumukseen.

Avioliitto ja asema Ranskan hovissa

Anne meni naimisiin Ranskan kuninkaan Ludvig XIII:n kanssa vuonna 1615 osana valtiollista liittoa Espanjan ja Ranskan välillä. Avioliitto oli pitkään lapseton, ja Anne kärsi useista keskenmenoista ja vaikeuksista saada perillisiä. Lopulta hän synnytti kaksi eloonjäänyttä poikaa, jotka molemmat vaikuttivat myöhemmin Ranskan politiikkaan:

  • Ludvig XIV (syntynyt 5. syyskuuta 1638) – tuleva kuningas, "Aurinkokuningas".
  • Philippe I, Orléansin herttua (syntynyt 21. syyskuuta 1640) – Ludvigin nuorempi veli, tunnettu hovielämästä.

Poliittinen rooli ja regentska

Kun Ludvig XIII kuoli vuonna 1643, Anne nimitettiin poikansa Ludvig XIV:n sijaishallitsijaksi. Regenttinä hän nimitettiin tukemaan hallintoa ja varmistamaan kruunun jatkuvuuden. Cardinal Richelieun kuoleman (1642) jälkeen kardinaali Mazarin nousi keskeiseksi ministeriksi, ja Anne teki hänen kanssaan tiivistä yhteistyötä. Mazarinin johdolla pyrittiin vahvistamaan keskushallintoa, jatkamaan sotatoimia Espanjaa vastaan ja turvaamaan Ranskan valta-asema Euroopassa.

Fronde-kapinat ja vallankäytön haasteet

Regentsikauden aikana Ranskaa ravisteli sisäinen vallankumous, Fronde (noin 1648–1653), joka oli joukko kansallisia ja porvarillisia kapinoita sekä aateliston liikehdintää kuninkaallista valtaa vastaan. Anne tukesi voimakkaasti Mazarinia ja kuninkaallista valtaoikeutta. Fronden aikana hänellä oli vaikeita valintoja: hänen oli suojeltava poikaansa ja kruunua, mutta samalla vastattava levottomuuksien ravistelemaan poliittiseen ilmapiiriin. Vuonna 1651–1652 Anne ja Mazarin joutuivat pakenemaan Pariisista hetken ajan, mutta loppujen lopuksi kuninkaallinen valta palautui hallitsevammaksi.

Ulko- ja sisäpoliittinen perintö

Anne vaikutti merkittävästi siihen, että Ranskan keskushallinto säilyi ja myöhemmin saattoi siirtyä kohti Ludvig XIV:n aikana nähtyä absolutismia. Mazarinin johdolla Ranska vahvisti asemiaan sotilaallisesti ja diplomatiallisesti; nämä neuvottelut huipentuivat myöhemmin Pyreneiden rauhaan (1659), joka heikensi Espanjan asemaa Euroopassa ja vahvisti Ranskan vaikutusvaltaa. Anne, espanjalaisena syntyperältään, oli ristiriitainen mutta pysyi lojaalina ranskalaiselle kruunulle.

Henkilökohtaiset piirteet ja uskonnollisuus

Anne oli maineeltaan harras ja nöyrä, ja hän vetäytyi usein uskonasioiden pariin. Hänen läheinen suhteensa kardinaali Mazariniin herätti aikalaisissa huhuja ja spekulaatioita, mutta selkeää historiallisen todistusaineiston perusteella varmistettua suhdetta ei ole todettu. Hän oli myös hovin suojelija ja tuki uskonnollisia instituutioita sekä hyväntekeväisyyttä.

Viimeiset vuodet ja kuolema

Kun Ludvig XIV alkoi ottaa yhä enemmän henkilökohtaista valtaa 1650-luvun puolivälissä, Annen poliittinen vaikutusvalta vähentyi, mutta hän pysyi kuninkaallisen perheen keskeisenä jäsenenä ja vaikutusvaltaisena äitinä. Anne kuoli 20. tammikuuta 1666 ja hänet haudattiin perinteisesti kuninkaalliseen hautapaikkaan Saint-Denisin basilikkaan. Hänet muistetaan erityisesti regentin roolista vaikeana aikana ja siitä, että hän varmisti Ludvig XIV:n aseman, jonka aikana Ranska nousi 1600-luvun suurvallaksi.