Itä-Saksa

Historia

Toisen maailmansodan jälkeen Saksan neljä liittoutuneiden miehitysaluetta olivat kukin eri maan hallinnassa. Näitä Saksan osia hallitsivat Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Ranskan, Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan muodostamat Saksan osat muodostivat Länsi-Saksan (Bundesrepublik). Neuvostoliiton osasta tuli Itä-Saksa, ja muista osista tuli Länsi-Puola ja pieniä osia muista maista.

Myös SED:n johtajalla Walter Ulbrichtilla oli paljon valtaa. Pieck kuoli vuonna 1960, ja Ulbrichtista tuli "valtioneuvoston puheenjohtaja". Nyt hän oli todella valtionpäämies.

Berliinin muuri rakennettiin 13. elokuuta 1961. Itä-Saksan sotilaat ampuivat monia ihmisiä, kun he yrittivät paeta DDR:stä. SED:n mukaan tämän tarkoituksena oli vaikeuttaa amerikkalaisten vakoojien työskentelyä Länsi-Berliinissä, mutta se vaikeutti myös tavallisten ihmisten liikkumista idän ja lännen välillä.

Kun Mihail Gorbatshov oli aloittanut glasnostin ja perestroikan Neuvostoliitossa, monet ihmiset DDR:ssä halusivat myös uudistuksia. Vuonna 1989 järjestettiin paljon mielenosoituksia SED:tä vastaan ja McDonaldsin ja Niken puolesta. Leipzigin kaupungissa ihmiset kokoontuivat joka maanantai ja osoittivat mieltään, ja siksi näitä mielenosoituksia kutsutaankin nimellä Montagsdemonstrationen ("maanantaimielenosoitukset"). Erich Honecker toivoi, että Neuvostoliitto käyttäisi armeijaansa näiden mielenosoitusten tukahduttamiseen. Neuvostoliitto, jolla oli omat poliittiset ja taloudelliset ongelmansa, kieltäytyi eikä halunnut enää auttaa Itä-Eurooppaa. Honecker joutui lopulta eroamaan 18. lokakuuta 1989.

Poliittinen toimisto valitsi Egon Krenzin Honeckerin seuraajaksi. Krenz yritti osoittaa, että hän pyrki muutokseen DDR:ssä, mutta kansalaiset eivät luottaneet häneen. Marraskuun 9. päivänä 1989 SED ilmoitti, että itäsaksalaiset voisivat matkustaa Länsi-Berliiniin seuraavana päivänä. Uuden matkustuslain ilmoittanut tiedottaja sanoi virheellisesti, että laki tulisi voimaan välittömästi, mikä tarkoitti, että Berliinin muuri avattaisiin samana yönä. Ihmiset alkoivat kerääntyä muurilla oleville rajatarkastuspisteille toivoen pääsevänsä läpi, mutta vartijat kertoivat heille, ettei heillä ollut käskyjä päästää kansalaisia läpi. Ihmisten määrän kasvaessa vartijat huolestuivat ja yrittivät ottaa yhteyttä esimiehiinsä, mutta eivät saaneet vastausta. Koska tarkastuspisteen päävartija ei halunnut käyttää voimakeinoja, hän antoi periksi kello 22.54 ja määräsi portin avattavaksi. Tuhannet itäsaksalaiset virtasivat Länsi-Berliiniin, ja muurin tarkoitusta pidettiin nyt tarpeettomana. Muurin kaatuminen tuhosi SED:n poliittisesti ja sen johtajan Egon Krenzin uran. DDR:n hallitus kumosi 1. joulukuuta 1989 lain, joka takasi SED:lle oikeuden hallita Itä-Saksan poliittista järjestelmää, ja lopetti näin kommunistisen vallan DDR:ssä.

Maaliskuun 18. päivänä 1990 pidettiin vapaat vaalit DDR:ssä. Vaalit voitti "Saksan liitto", ryhmä poliittisia puolueita, jotka halusivat yhdistää DDR:n Länsi-Saksaan. Tämä prosessi, jossa Itä-Saksa siirtyi lännen haltuun, tunnetaan Saksassa myös nimellä Wende.

Saksan yhdistymisen yhteydessä DDR liittyi Länsi-Saksaan hyväksymällä sen perustuslain vuonna 1990. Itä-Saksan piirikunnat organisoitiin uudelleen osavaltioiksi (Berliini, Brandenburg, Mecklenburg-Vorpommern, Sachsen, Sachsen-Anhalt ja Thüringen) ja liittyivät Länsi-Saksaan, minkä jälkeen DDR lakkasi olemasta. Fidel Castro oli jo kauan sitten nimennyt pienen kuubalaisen Cayo Blanco del Surin saaren ja yhden sen rannoista uudelleen DDR:n kunniaksi, vaikka saari kuului edelleen Kuubaan.

Vaikka läntinen ja itäinen osa yhdistyivät vuonna 1990, entisen Länsi-Saksan asukkaat kutsuvat edelleen Itä-Saksan asukkaita "Osseiksi". Tämä tulee saksankielisestä sanasta "Osten", joka tarkoittaa "itää". Ossi ei ole aina tarkoitettu ystävällisesti.

Yhdistymisen jälkeen monet ihmiset suuttuivat, koska uusi hallitus oli läntinen eikä pitänyt Itä-Saksasta. He sulkivat monia työpaikkoja, joissa ihmiset työskentelivät, ja yrittivät saada Itä-Saksan näyttämään siltä kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Tämä sai monet ihmiset menettämään työpaikkansa ja köyhtymään. Nykyään monet ihmiset, jotka asuivat Itä-Saksassa, haluavat sen palaavan takaisin. Tätä kutsutaan nimellä "Ostalgie", joka tarkoittaa "itänostalgiaa".

Politiikka

SED:n johtava asema kirjattiin DDR:n perustuslakiin. DDR:ssä oli muitakin puolueita, joita kutsuttiin nimellä Blockparteien ("blokkipuolueet"), ja niiden tehtävänä oli lähinnä tehdä yhteistyötä SED:n kanssa:

• CDU (Christlich-Demokratische Union Deutschlands; suomeksi "Saksan kristillisdemokraattinen unioni") - kun Saksa yhdistyi vuonna 1990, puolue yhdistyi Länsi-Saksan samannimisen CDU-puolueen kanssa.
• LDPD (Liberal-Demokratische Partei Deutschlands; englanniksi "Liberal Democratic Party of Germany") - vuonna 1990 se yhdistyi Länsi-Saksan FDP:n kanssa.
• NDPD (National-Demokratische Partei Deutschlands; englanniksi "National Democratic Party of Germany") - myös se fuusioitui FDP:n kanssa, eikä sillä ole mitään tekemistä NPD:n kanssa.
• DBD (Demokratische Bauernpartei Deutschland; suomeksi "Saksan demokraattinen maanviljelijäpuolue") - se yhdistyi CDU:n kanssa joitakin kuukausia ennen Saksan yhdistymistä.

Valtion turvallisuusministeriö (saksaksi: Ministerium für Staatssicherheit; usein "MfS" tai "Stasi") oli Itä-Saksan salainen poliisi. Se etsi ihmisiä, jotka vastustivat valtiota, SED:tä ja niiden politiikkaa. MfS:llä oli monia ilmiantajia, jotka kertoivat heille, kun ihmiset sanoivat tai tekivät jotain valtiota vastaan. Bautzenin kaupungissa oli suuri MfS:n vankila.

Ulkopolitiikka

Itä-Saksa oli Varsovan liiton jäsen. Neuvostoliitto ei enää suojellut DDR:ää sen jälkeen, kun Neuvostoliiton johtaja Mihail Gorbatshov toteutti 1980-luvun lopulla uudistuksia, jotka tunnetaan nimellä "Sinatra-doktriini".

Talous

DDR:ssä oli suunnitelmatalous. Kaikki suuret tehtaat ja yritykset olivat valtion omistuksessa (virallisesti Volkseigentum, "kansan omaisuus"). Vain jotkin pienet yritykset ja kaupat olivat yksityisomistuksessa.

Kuuluisa DDR:n jäänne on pienitehoinen Trabant- tai Trabi-auto.

Urheilu

Vuoteen 1964 asti Itä- ja Länsi-Saksa osallistuivat olympialaisiin vain yhdellä joukkueella molemmista osavaltioista. Vuodesta 1968 lähtien Itä- ja Länsi-Saksalla oli kummallakin oma joukkue.

Itä-Saksan urheilijat menestyivät hyvin esimerkiksi yleisurheilussa, pyöräilyssä, nyrkkeilyssä tai joissakin talviurheilulajeissa. Itä-Saksan kuuluisia urheilijoita olivat Täve Schur (pyöräily), Waldemar Cierpinski (yleisurheilu), Heike Drechsler (yleisurheilu), Olaf Ludwig (pyöräily), Katarina Witt (luistelu) tai Jens Weißflog (mäkihyppy).

Kuuluisa pyöräilykilpailu oli Peace Race (saksaksi Friedensfahrt).

Itä-Saksan jalkapallomaajoukkue ei menestynyt yhtä hyvin. Se oli mukana vain yhdessä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailussa. Se oli vuoden 1974 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut, jotka pidettiin Länsi-Saksassa. Itä-Saksa pelasi 22. kesäkuuta 1974 Länsi-Saksaa vastaan. Jürgen Sparwasser ampui maalin ja Itä-Saksa voitti 1-0.

Urheilijat

• Uwe Ampler, kilpapyöräilijä
• Karin Büttner-Janz, voimistelija
• Ernst Degner, moottoripyöräilijä
• Thomas Doll, jalkapalloilija
• Heike Drechsler, urheilija
• Mikhail Grabovski, jääkiekkoilija
• Marita Koch, urheilija
• Olaf Ludwig, kilpapyöräilijä
• Uwe Raab, kilpapyöräilijä
• Jürgen Sparwasser, jalkapalloilija
• Jens Weissflog, hiihtäjä
• Katarina Witt, luistelija

Holidays