Antiviraaliset lääkkeet: määritelmä, toimintamekanismit ja historia

1. Herpesviruksen vastaiset aineet: idoksurudiini, trifluridiini, asikloviiri, valasikloviiri, famsikloviiri, gansikloviiri, valgansikloviiri, tsidofoviiri, foskarnet, fomivirsen.

2. Anti-influenssavirus: Amantadiini, rimantadiini, Oseltamiviiri, Zanamiviiri.

3. Hepatiittiviruksen torjunta / epäselektiiviset viruslääkkeet Ensisijaisesti B-hepatiitin hoitoon: Ensisijaisesti C-hepatiitin hoitoon: Lamivudiini, Adefoviiridipivoksiili, Tenofoviiri: Ribaviriini, interferoni α

4. Anti retrovirus:

(A) uusnukleosidijokien transkriptaasin estäjä: Zidovudine

Didanosiini, stavudiini, lamivudiini, abakaviiri, emtrisitabiini, tenofoviiri.

(B) ei-nukleosidiset käänteistranskriptaasin estäjät (NNRTI): Nevirapiini, Efavirentsi, Delavirdiini.

(C) Proteaasin estäjät: Ritonaviiri, atatsanaviiri, indinaviiri, nelfinaviiri, sakinaviiri, amprenaviiri.

(D) Sisääntulon (Fusion) estäjä: Enfuvirtidi

(E) CCR5-reseptorin estäjä: Maraviroc

(F) Integraasin estäjä: Raltegraviiri

Tämä deoksiguanosiinianaloginen viruslääke vaatii virusspesifisen entsyymin muuntamista aktiiviseksi metaboliitiksi, joka estää DNA-synteesiä ja viruksen replikaatiota.

Viruksen tartunnan saaneet solut ottavat asikloviirin. Koska aktiivinen inhibiittori muodostuu valikoivasti viruksen infektoimassa solussa ja sen suurempi estovaikutus viruksen DNA-synteesiin, asikloviirilla on vähäinen myrkyllisyys isäntäsoluille: on todettu usean satakertainen kemoterapeuttinen indeksi.

Farmakokinetiikka

Suun kautta otetusta asikloviiriannoksesta imeytyy vain noin 20 %. Se sitoutuu vain vähän plasman proteiineihin ja jakautuu laajalti saavuttaen aivoselkäydinnesteen pitoisuuden, joka on 50 % plasmapitoisuudesta. Paikallisen annostelun jälkeen se tunkeutuu hyvin sarveiskalvoon. Asikloviiri erittyy pääasiassa muuttumattomana virtsaan sekä glomerulussuodatuksen että tubulaarisen erityksen kautta; plasman t½ on 2-3 tuntia.

Käytä

• Asikloviiri on erittäin käyttökelpoinen potilailla, joilla on sekä normaali että puutteellinen immuunijärjestelmä.

• sukuelinten Herpes simplex, joka on yleensä tyypin 2 viruksen aiheuttama, voidaan hoitaa paikallisesti, suun kautta tai parenteraalisesti annettavalla asykloviirilla taudin vaiheesta ja vakavuudesta riippuen.

• Ensisijainen sairaus: Paikallinen hoito on teholtaan heikkoa; 5 %:n voidetta levitetään paikallisesti 6 kertaa päivässä 10 päivän ajan. Tämä on hyödyllistä, jos se aloitetaan varhain ja lievissä tapauksissa. Myöhäisissä ja vaikeammissa tapauksissa on paikallishoidon lisäksi annettava suun kautta annettavaa hoitoa (1 g/vrk 5 jaettuna annoksena tai 400 mg TDS 10 päivän ajan). Sekä paikalliset että suun kautta annettavat hoidot lievittävät oireita ja parantavat vauriot nopeasti, mutta ne eivät estä uusiutumista.

• Limakalvotauti H. simplex Se on tyypin 1 virustauti, joka rajoittuu huuliin ja ikeniin; ei yleensä vaadi erityishoitoa, mutta asikloviiri-ihovoide voi lievittää jonkin verran. Levinneitä leesioita voidaan hoitaa 10 päivän suun kautta otettavalla asikloviirilla. Tauti leviää usein immuunipuutteisilla henkilöillä, ja sitä voidaan hoitaa suun kautta tai i.v. annettavalla asykloviirilla (15 mg/kg/vrk) 7 päivän ajan, mutta uusiutumista ei estetä.

• H. simplex -enkefaliitti (tyypin 1 virus): Ensisijainen lääke on asikloviiri 10-20 mg/kg/8 h i.v. >10 päivän ajan. Hoito on tehokasta vain, jos se aloitetaan varhain: viivästyminen estää myönteisen vaikutuksen kuolleisuuteen ja neurologisiin komplikaatioihin.

Sivuvaikutukset

• paikallisesti: Kirvely ja polttava tunne jokaisen levityksen jälkeen.
• suun kautta: Lääkettä käytetään päänsärkyyn, pahoinvointiin, huonovointisuuteen ja joihinkin keskushermostovaikutuksiin.
• Suonensisäisesti: Vain muutamilla potilailla esiintyy ihottumaa, hikoilua, oksentelua ja verenpaineen laskua. Annosriippuvainen painekertoimen lasku on tärkein toksisuus; esiintyy erityisesti munuaissairailla; normalisoituu lääkkeen käytön lopettamisen jälkeen.

Kemiallisesti se on ainutlaatuinen trisyklinen amiini, joka ei liity mihinkään nukleiinihapon esiasteeseen, mutta estää influenssa A -viruksen replikaatiota. amantadiinin aktiivisuus on kantaspesifinen, influenssa b:hen se ei vaikuta. H5N1- ja H1N1-influenssa A -kannat ovat resistenttejä useimmilla alueilla. se näyttää vaikuttavan viruksen replikaation varhaisessa vaiheessa (mahdollisesti päällysteen irrotus) sekä myöhäisessä vaiheessa (viruksen kokoaminen). yhdeksi vaikutuskohteeksi on tunnistettu proteiini nimeltä M2, joka toimii ionikanavana. Resistenssi amantadiinille kehittyy mutaation seurauksena, joka aiheuttaa aminohappojen vaihtumista M2-proteiinissa.

Käyttää

• Influenssa A2:n ennaltaehkäisy epidemian tai kausi-influenssan aikana, erityisesti korkean riskin potilailla. Influenssakausi ja -epidemiat kestävät yleensä noin 2 kuukautta, ja vain tämän ajanjakson ajan tarvitaan profylaksia.

• jos epidemiaa aiheuttavan viruskannan tiedetään olevan herkkä amantadiinille, olisi harkittava ennaltaehkäisevää käyttöä.

• Amantadiinia ei kuitenkaan enää suositella Yhdistyneessä kuningaskunnassa influenssan ennaltaehkäisyyn tai hoitoon.

• Influenssasairauden (A2) hoito: jos lääke annetaan heti oireiden ilmaantumisen jälkeen, sillä on vaatimaton terapeuttinen vaikutus (kuumeen, tukkoisuuden ja yskän väheneminen sekä nopeampi toipuminen). Suositellaan 5 päivän hoitoa.

Haittavaikutukset

Pahoinvointi, ruokahaluttomuus, unettomuus, huimaus, painajaiset, keskittymiskyvyn puute, harvoin on raportoitu hallusinaatioita. Nilkan turvotusta esiintyy paikallisen vasokonstriktion vuoksi.

Interferoni α

α Interferonit (IFN:t)ovat matalan molekyylipainon glykoproteiinisytokiineja, joita isäntäsolut tuottavat vastauksena virusinfektioihin, TNFα:han, IL-1:een ja joihinkin muihin induktoreihin.

Niillä on epäspesifistä antiviraalista aktiivisuutta sekä muita monimutkaisia vaikutuksia immuniteettiin ja solujen lisääntymiseen. interferonit sitoutuvat hyvin spesifisiin solupinnan reseptoreihin ja vaikuttavat sen replikaatioon useissa vaiheissa, viruksen tunkeutumiseen, viruksen mRNA:n synteesiin, virushiukkasten kokoonpanoon ja niiden vapautumiseen, mutta laajimmalle levinnyt vaikutus on suora tai epäsuora virusproteiinisynteesin tukahduttaminen eli translaation estäminen. interfeorn-reseptori kuten JAK STAT-tyrosiiniproteiinikinaasireseptorit, jotka aktivoituessaan fosforyloivat soluproteiineja. Nämä siirtyvät sitten ytimeen ja indusoivat "interferonin indusoimien proteiinien" transkriptiota, joka vaikuttaa viruksen vastaisesti.

Käyttää

• Krooninen B-hepatiitti: IFNα2Α 2,5-5 ΜU/m2 tai IFNα2Β 5-10 ΜU annettuna 3 kertaa viikossa 4-6 kuukauden ajan aiheuttaa HBVDNA:n häviämisen plasmasta ja maksan toimintakokeiden/histologian paranemisen lähes puolella potilaista. Suuret annokset (10 MU), jotka annetaan kolmesti viikossa 6 kuukauden ajan, johtavat usein pitkittyneeseen remissioon, mutta relapseja esiintyy. PegIFN:t 180 μg s.c. viikoittain 24-48 viikon ajan tuottavat paremman ja kestävämmän vasteen.

• Krooninen hepatiitti C: IFNα2Β 3ΜU 3 kertaa viikossa 6-12 kuukauden ajan on aiheuttanut remissiota 50-70 prosentilla potilaista. Viruksen RNA:ta ei voida enää osoittaa ja maksan toimintakokeet palautuvat normaaliksi. Histologia paranee, jos vaste säilyy. Suurimmalla osalla potilaista esiintyy kuitenkin relapseja. PegIFN:t 180 μg/viikko ovat tehokkaampia ja saavat aikaan pidempikestoisia remissioita. Yhdistelmähoito IFN:llä/pegIFN:llä + ribaviriini on erityisen aiheellinen potilaille, jotka eivät reagoi pelkkään IFN:ään.

• AIDSiin liittyvä Kaposin sarkooma: IFN:ää käytetään AIDSiin liittyvän Kaposin sarkooman hoitoon, mutta ei HIV:n hoitoon sellaisenaan. Interferoni kuitenkin korostaa tsidovudiinin hematologista toksisuutta.

• Condyloma acuminata: papilloomaviruksen aiheuttamaa kondyloomaa hoidetaan yleensä paikallisesti podofylliinillä. Interferoni-injektiota voidaan käyttää refraktäärisissä tapauksissa.

Haittavaikutukset

• Flunssan kaltaiset oireet - väsymys, säryt ja kivut, huonovointisuus, kuume, huimaus, ruokahaluttomuus, pahoinvointi, maku- ja näköhäiriöt - ilmenevät muutaman tunnin kuluttua jokaisesta injektiosta, mutta lievittyvät myöhemmin.

• neurotoksisuus - tunnottomuus, neuropatia, muuttunut käyttäytyminen, henkinen masennus, vapina, uneliaisuus, hyvin harvoin kouristukset.

Antiviraaliset lääkkeet ovat eräänlaisia lääkkeitä, joita käytetään virusinfektioiden hoitoon. Useimpia viruslääkkeitä käytetään tiettyihin virusinfektioihin, kun taas laajakirjoinen viruslääke tehoaa monenlaisiin viruksiin. Toisin kuin useimmat antibiootit, viruslääkkeet eivät tuhoa kohdepatogeeniä (tautia aiheuttavaa ainetta), vaan ne pysäyttävät sen kehityksen.

Antiviraaliset lääkkeet ovat eräs mikrobilääkkeiden tyyppi, joka on laajempi ryhmä, johon kuuluvat myös antibiootit (joita kutsutaan myös antibakteerisiksi), sienilääkkeet ja loislääkkeet tai monoklonaalisiin vasta-aineisiin perustuvat viruslääkkeet. Useimmat viruslääkkeet eivät aiheuta elimistölle juurikaan haittaa, ja niitä voidaan käyttää infektioiden hoitoon. Ne eroavat viruslääkkeistä, jotka eivät ole lääkkeitä vaan deaktivoivat tai tuhoavat virushiukkasia elimistössä tai sen ulkopuolella. Luonnollisia viruslääkkeitä valmistetaan joistakin kasveista, kuten eukalyptuksesta ja australialaisista teepuista.

• Antibiootit