Varioiminen (rokottaminen): historiallinen isorokon inokulointi
Varioiminen (rokottaminen) – historiallinen isorokoninokulointi: kuinka tartuntamateriaali suojasi, riskit ja Jennerin mullistus. Opi menneisyyden immuunistrategiasta.
Rokottaminen (tunnetaan myös nimellä varioiminen) on historiallinen menetelmä, jolla ihmiset saadaan immuuniksi isorokkoa vastaan. Toisin kuin rokotteessa, rokottamisessa käytetään tartunnan saaneesta potilaasta peräisin olevaa tartunnan saanutta materiaalia (esimerkiksi rupi). Rokottamisen etuna on se, että se antaa yksilölle vähemmän vaarallisen virustyypin. Toinen rokottamisen hyöty on se, että se aiheuttaa vain 0,5-2 % kuolemantapauksia (verrattuna isorokon 35 %:n kuolemantapauksiin). Rokottaminen korvattiin lopulta sen jälkeen, kun Edward Jenner keksi rokotteen isorokkoa vastaan.
Lyhyt kuvaus menetelmästä
Rokottamisessa (variolaatiossa) potilaan ihoon tai limakalvoille viedään pieni määrä isorokko‑virusta sisältävää materiaalia, tyypillisesti ruvin tai rakkulan sisältöä. Yleisin tapa oli tehdä pieni viilto ihoon ja hieroa siihen tartuntamateriaalia, mutta joidenkin kulttuurien käytäntönä oli myös hienoksi jauhetun ruvin puhaltaminen nenän kautta. Tarkoituksena oli saada aikaan lievempi, hallittu tautimuoto, joka yleensä antoi elinikäisen suojan vaikeampaa luonnollista tartuntaa vastaan.
Historia ja leviäminen
Rokottamisen juuret ovat antiikin ja keskiajan käytännöissä; todisteita vastaavista menetelmistä on löytynyt muun muassa Kiinasta ja Intiasta satojen vuosien takaa. Eurooppalaiseen tietoon se toi merkittävästi näkyvyyttä 1700‑luvulla, kun matkailijat ja diplomaatit kohtasivat käytännön Itä‑Turkin ja Keski‑Aasian alueilla. Brittiläisen yhteiskunnan tietoisuuteen rokottaminen toi mm. Lady Mary Wortley Montagu, joka toi tiedon turkkilaisesta käytännöstä Englantiin 1700‑luvulla, ja Yhdysvalloissa sen puolesta työskentelivät mm. Cotton Mather ja Zabdiel Boylston Bostonin epidemian yhteydessä 1721.
Hyödyt ja riskit
- Hyöty: Rokottaminen pienensi merkittävästi vakavan isorokon ja kuoleman riskiä yksilöllä verrattuna luonnolliseen tartuntaan. Se oli historiallisen merkittävä keino suojata väestöä ennen turvallisempien rokotteiden kehitystä.
- Risksit: Menetelmässä käytettiin elävää isorokkovirusta, joten inoculoitu henkilö saattoi kehittää täyden taudin ja myös levittää virusta muihin. Lisäksi rokotettu saattoi saada vakavia komplikaatioita, ja menetelmä saattoi joskus laukaista paikallisia epidemioita.
Korvaaminen ja vaikutus
Rokottaminen jäi vähitellen vähemmälle, kun 1700‑ ja 1800‑luvun vaihteessa kehitettiin turvallisempia vaihtoehtoja. Tunnetuin käännekohta oli Edward Jennern havainto vuonna 1796, että lehmärokosta (cowpox) sairastaneiden ihmisten suojautuminen isorokkoa vastaan mahdollistui ilman, että käytettiin vaarallisempaa isorokkovirusta. Jennerin työtä pidetään modernin rokotuksen alkuna, ja tämän jälkeen varioiminen vähitellen korvautui rokotuksilla, joissa käytettiin vähemmän patogeenisia viruslajeja tai niiden osia.
Jälkivaikutukset
Vaikka rokottaminen oli riskialtis, se edisti käsitystä immuniteetista ja valmisteli tietä turvallisemmille rokoteteknologioille. Lopulta turvallisemmat rokotteet ja tehokkaat kansanterveystoimet johtivat isorokon hävittämiseen maailmasta; Maailman terveysjärjestö WHO julisti isorokon hävityn vuonna 1980. Rokottamisen käytännöstä ja sen historiasta on säilynyt merkittävä rooli tartuntatautien torjunnan kehityksessä ja immunologian ymmärryksessä.
Historialliset käyttötarkoitukset
Kiina
Kiina on saattanut käyttää rokotusta 10. vuosisadalla. Kiinan silloinen keisari menetti vanhimman poikansa isorokkoon. Hän halusi keinon estää isorokkoa tappamasta muita perheenjäseniä. Hän kutsui koolle monia ihmisiä kaikkialta valtakunnasta yrittämään löytää parannuskeinon isorokkoon. Mies suoritti rokotuksen immunisoidakseen perheensä. Tarinan lähde on kuitenkin oletettavasti kirjoitettu 100 vuotta tapahtuman jälkeen.
Rokotuksia käytettiin Kiinassa laajalti vasta "Longqing-keisarin" aikana 1500-luvulla. Tämän kirjoitti Yu Tianchi. Tappavinta viruskantaa käyttävä rokotus kiellettiin Kiinassa, jotta vältettäisiin korkea kuolleisuus. Rokotusta on dokumentoitu käytetyn Intiassa 1700-luvulla. Sitä on saatettu käyttää jo aiemmin, mutta siitä ei ole todisteita.
Tuonti Eurooppaan
Rokotuskäytäntöä käytettiin ensimmäisen kerran Englannissa sen jälkeen, kun erään suurlähettilään vaimo oli nähnyt sen Konstantinopolissa. Hänen nimensä oli Lady Mary Wortley Montague, ja hän oli vaikuttunut rokotteen hyödyistä. Hän oli menettänyt poikansa ja kantoi itse viruksen aiheuttamia arpia. Kun Englannissa esiintyi isorokkoepidemia vuonna 1721, hän määräsi, että hänen tyttärensä rokotettiin. Monet ihmiset vierailivat hänen tyttärensä luona ja olivat vaikuttuneita rokotuksen tuloksista. Lopulta rokottamista testattiin Newgaten vankilassa. Tämä tapahtui ennen kuin kuninkaallisen perheen jäsenet rokotettiin. Englannissa saavutetun menestyksen jälkeen monet Euroopan maat alkoivat käyttää rokottamista isorokkoa vastaan.
Käytön väheneminen
Vuonna 1796 Edward Jenner löysi rokotteen isorokkoa vastaan, jonka kuolinsuhde oli hyvin alhainen. Se oli myös tehokkaampi. Rokottamista alettiin korvata tällä uudella rokotteella, ja lopulta se kiellettiin Englannissa vuonna 1840. Ranska kielsi rokottamisen vuonna 1762 siihen liittyvien kuolemantapausten vuoksi.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä on induunointi?
V: Rokottaminen on historiallinen menetelmä, jolla ihmiset tehtiin immuuniksi isorokkoa vastaan.
K: Miten rokottaminen toimii eri tavalla kuin rokote?
V: Rokottamisessa käytetään tartunnan saaneesta potilaasta peräisin olevaa tartunnan saanutta materiaalia (esimerkiksi rupi), kun taas rokotteessa käytetään viruksen heikennettyä tai kuollutta muotoa.
K: Mitä hyötyä rokottamisesta on verrattuna siihen, että isorokkotartunta saataisiin luonnollisesti?
V: Rokottaminen antaa yksilölle vähemmän vaarallisen virustyypin, mikä merkitsee pienempää vakavien oireiden ja kuoleman riskiä.
K: Mikä on rokottamisen kuolleisuus verrattuna isorokkoon?
V: Rokottamisen kuolleisuusaste on 0,5-2 %, kun taas isorokkoon kuolleisuusaste on 35 %.
K: Miksi rokottaminen lopulta korvattiin?
V: Rokottaminen korvattiin lopulta sen jälkeen, kun Edward Jenner keksi rokotteen isorokkoa vastaan.
K: Minkälaista materiaalia rokottamisessa käytetään?
V: Rokottamisessa käytetään tartunnan saaneesta potilaasta peräisin olevaa tartunnan saanutta materiaalia (kuten rupi).
K: Käytetäänkö rokottamista vielä nykyäänkin?
V: Ei, rokottamista ei enää käytetä, koska on kehitetty tehokkaampi ja turvallisempi rokote.
Etsiä