Joy Division – englantilainen post-punk-yhtye, Ian Curtis
Joy Division — Manchesterin post-punk-ikoni: Ian Curtisin karisma ja bändin melankoliset klassikot ovat muovanneet nykymusiikkia ja inspiroineet lukemattomia artisteja.
Joy Division oli englantilainen punk-yhtye, joka kehittyi nopeasti post-punkin ja synkemmän, minimalistisemman äänimaailman kantaisäksi. Sen muodostivat Ian Curtis (laulu), Peter Hook (bassokitara), Stephen Morris (rummut) ja Bernard Albrecht (AKA Sumner, kitara). Yhtye syntyi Manchesterin seudulla 1970-luvun lopulla, ja kolmen toimintavuotensa aikana heistä tuli bändi, joka inspiroi lukuisia myöhempiä muusikoita ja yhtyeitä, muun muassa U2:sta, Nine Inch Nailsista, Red Hot Chili Peppersistä ja The Curesta. Joy Divisionin musiikki tunnetaan vähäeleisestä, tunnelmallisesta soitosta, Ian Curtisin lauluäänestä ja sanoitusten melankolisesta, introspektiivisestä sävystä.
Perustaminen ja varhaiset vuodet
Anarchy in the UK -kiertueen aikana Sex Pistols esiintyi Manchesterissa 4. kesäkuuta. Yleisössä oli sinä iltana kolme Manchesterin ympäristössä asuvaa nuorta miestä: koulukaverit Peter Hook ja Bernard Albrecht sekä Ian Curtis. Muutamaa päivää myöhemmin Hook ja Albrecht päättivät perustaa bändin, jossa Hook soitti bassoa ja Albrecht kitaraa. He saivat rumpaliksi Terry Masonin, mutta tarvitsivat vielä laulajan. He jättivät ilmoituksen Virgin-levykauppaan Manchesterissa. Curtis vastasi siihen ja hänestä tuli bändin laulaja, jonka nimi oli tuolloin Stiff Kittens. Hän myös kirjoittaisi sanoitukset.
He harjoittelivat paljon muutaman kuukauden ajan ja kirjoittivat ensimmäiset kappaleensa. Toukokuussa 1977 bändin nimi muutettiin Varsovaksi ja Masonin tilalle rumpaleihin tuli Tony Tabac. Vain kuukautta myöhemmin Tabac lähti ja uudeksi rumpaliksi palkattiin Steve Brotherdale. Samoihin aikoihin NME:n Paul Morley ja DJ Rob Gretton saivat tietää bändistä ja näkivät sen potentiaalin. Warsaw teki heinäkuussa Pennine Sound Studiosissa viiden kappaleen demonauhan, mutta Brotherdale jätti yhtyeen muutamaa päivää myöhemmin.
Lopulta Stephen Morris liittyi bändiin. Lokakuussa he esiintyivät The Fallin ja The Buzzcocksin kanssa Electric Circuksessa, jonka oli määrä lopettaa toimintansa. Rob Grettonista tuli pian myös yhtyeen manageri ja Tony Wilsonista (Granada TV) sekä Factory Recordsista tuli tärkeä tukija ja julkaisija.
Ensilevyt ja nousu
Joulukuussa he nauhoittivat neljä kappaletta, jotka ilmestyivät myöhemmin nimellä "An Ideal For Living". Tammikuussa 1978 yhtye muutti nimensä Joy Divisioniksi välttääkseen sekaannuksia toisen yhtyeen kanssa. Nimen taustalla oli viitteitä kulttuurisiin ja kirjallisiin lähteisiin, ja se herätti myös keskustelua. He harjoittelivat ahkerasti ja laajensivat ohjelmistoaan. Huhtikuun 14. päivänä 1978 he esiintyivät yhdessä 16 bändin kanssa kilpailussa, jossa Granada TV:lle työskennellyt Tony Wilson ja Rob Gretton pitivät heidän esityksestään kovasti.
Vuonna 1979 Joy Division julkaisi ensimmäisen albuminsa Unknown Pleasures, jonka tuottajana toimi Martin Hannett. Albumin karu, tila- ja efektipainotteinen tuotanto erottui aikalaistensa kentästä ja sai laajaa huomiota kriitikoilta. Kannesta vastasi graafikko Peter Saville: sille valittu valkoinen pulssikuva on sittemmin muodostunut yhtyeen ikoniksi. Vuoden 1979 ja vuoden 1980 alkupuolella heidän suosionsa kasvoi sekä Manchesterissa että laajemmin, ja keikoilla bändin intensiivinen tunnelma ja Curtisin omintakeinen esiintyminen keräsivät huomiota.
Musiikki, tyyli ja sanoitukset
Joy Divisionin musiikki yhdisteli punkin suoraviivaisuutta ja synkkää, minimalistista melodisuutta. Ian Curtisin sanoitukset käsittelivät usein yksinäisyyttä, ahdistusta, sosiaalista etäisyyttä ja sisäistä kamppailua. Curtisin matala, jännitteinen lauluääni ja hänen ajoittain spasmityyppinen esiintymisensä lavalla korostivat sanoitusten teemoja. Martin Hannettin tuotanto toi esiin tilan tuntua ja yksityiskohtia soitosta, mikä erotti Joy Divisionin soundin monista muista aikalaisten bändeistä.
Toinen albumi, single ja Curtisin kuolema
Yhtye palasi studioon vuonna 1980 nauhoittaakseen toisen albuminsa Closer ja singlen "Love Will Tear Us Apart". Nauhoitusten aikana Curtisin epilepsia sekä henkilökohtaiset ongelmat, kuten avioliittoon ja rakkaussuhteisiin liittyvät jännitteet, olivat voimakkaina läsnä. Ennen näiden äänitysten julkaisua Curtis teki itsemurhan 18. toukokuuta 1980. Julkaisematon albumi ja single julkaistiin sittemmin kriitikoiden suosionosoituksin; singlestä tuli yksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista ja se on jäänyt rock-historiaan koskettavana ja laajalti coveroituna teoksena.
New Order ja perintö
Joy Divisionin jäljelle jääneet jäsenet muodostivat vuonna 1980 uudelleen New Orderin, joka yhdisti Joy Divisionin synkemmän perinnön elektronisten elementtien kanssa ja saavutti huomattavaa maailmanlaajuista menestystä 1980- ja 1990-luvuilla. Joy Divisionin vaikutus näkyy laajasti vaihtoehtorockissa, post-punkissa ja myöhemmissä elektronisissa tyyleissä. Monet muusikot ja yhtyeet, kuten U2:n keulahahmo Bono, Moby, Red Hot Chili Peppers ja The Killers, ovat tunnustaneet arvostavansa Joy Divisionin työtä, ja "Love Will Tear Us Apart" -kappaleen ovat coveroineet monet eri musiikillisista taustoista ja tyylilajeista tulevat artistit.
Perintö nykykulttuurissa
Joy Divisionin lyhyt mutta voimakas ura on vaikuttanut niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin: yhtyeen levykannet, Curtisin kuva ja Factory Recordsin esteettisyys ovat osa yhtyeen kulttuurista perintöä. Joy Division nähdään usein esimerkkinä siitä, miten rajoittunut tuotantoaika voi synnyttää ajattoman ja vaikutusvaltaisen taiteen. Heidän äänensä, sanoituksensa ja ilmaisunsa jatkavat uuden yleisön löytäminä sukupolvesta toiseen.
Etsiä