Kitara
Kitaraa soitetaan jousisoittimella, jota soitetaan jousia nyppimällä. Kitaran tärkeimmät osat ovat runko, nielulauta, soittopää ja jouset. Kitarat valmistetaan yleensä puusta tai muovista. Niiden jouset on valmistettu teräksestä tai nailonista.
Kitaran kieliä nypitään oikean käden sormilla ja kynsillä (tai vasemmalla kädellä, jos kyseessä on vasenkätinen soittaja) tai pienellä ohuesta muovista valmistetulla plektralla. Tällaista plektraa kutsutaan plektraksi tai kitarapoiminnaksi. Vasen käsi pitää kiinni kitaran kaulasta, kun sormet nyppivät kieliä. Eri sormien asennot koskettimistolla tuottavat eri nuotteja.
Kitaran kaltaisia kitarallisia jousisoittimia on käytetty jo vuosien ajan. Monissa maissa ja monina eri aikakausina kitarat ja muut kitaralliset jousisoittimet ovat olleet hyvin suosittuja, koska niitä on helppo kuljettaa paikasta toiseen ja niitä on helpompi oppia soittamaan kuin monia muita soittimia. Kitaroita käytetään monenlaisessa musiikissa klassisesta rockiin. Useimmat 1950-luvulta lähtien kirjoitetut populaarimusiikin kappaleet on sävelletty kitaralla.
Kitaroita on monenlaisia, ja ne luokitellaan sen mukaan, miten ne on valmistettu ja minkälaiseen musiikkiin niitä käytetään. Kaikissa perinteisissä kitaroissa on ontto runko. Tämä tekee jousien äänestä kovemman ja antaa kitaralle sen laadun. Tämäntyyppistä kitaraa kutsutaan "akustiseksi". (Akustinen soitin on soitin, joka tuottaa oman dynamiikkansa).
1930-luvulta lähtien alettiin valmistaa ja soittaa kitaroita, joissa käytettiin sähköä ja vahvistimia äänenvoimakkuuden säätämiseen. Näitä kitaroita, joita käytetään usein populaarimusiikissa, kutsutaan sähkökitaroiksi. Niissä ei tarvitse olla onttoa runkoa. Tämä johtuu siitä, että ne eivät käytä akustiikkaa äänen vahvistamiseen.
Useimmissa kitaroissa on kuusi kieliä, mutta on myös kitaroita, joissa on neljä, seitsemän, kahdeksan, kymmenen tai kaksitoista kieliä. Useampi jousi saa soittimen kuulostamaan täyteläisemmältä. Kitaran kaulassa on palkkeja tai merkkejä, joita sanotaan kieliksi. Sormien avulla kitaristi tietää, mihin sormet pitää laittaa, jotta soitettaessa saadaan oikea sävelkorkeus.
Paco de Lucía, moderni flamencokitaristi
Luan Breva (vasemmalla) ja Paco de Lucena (oikealla) Huippuflamencokitaristit, noin 1880.
Sanan alkuperä
Sana kitara omaksuttiin englanniksi espanjan sanasta guitarra 1600-luvulla. Keskiajalla Englannissa käytettiin sanaa gitter tai gittern. Sekä guitarra että gitter tulivat latinan sanasta cithara. Sana cithara tuli aikaisemmasta kreikan sanasta kithara. Kithara on voinut tulla persian kielen sanasta sehtār[]. seh tarkoittaa "kolmea" ja tār "jousi". On olemassa myös samanlainen, mutta kaksikielinen persialainen soitin nimeltä dotār. do tarkoittaa persiaksi "kaksi". Intialainen sitar-soitin on nimetty persialaisen sehtārin mukaan. Itse sihtar on sukua intialaiselle soittimelle, sitarille.
Kitaraa soittavaa henkilöä kutsutaan kitaristiksi. Henkilö, joka tekee tai korjaa kitaroita, on luthier, joka tulee sanasta "lute". Sana "luuttu" tulee arabian kielen sanasta "Al-Uud", joka on Lähi-idän jousisoitin. Kitaran juuret näyttävät olevan peräisin varhaisemmista soittimista, jotka tunnettiin muinaisessa Keski-Aasiassa nimellä sitara. Kitaraa hyvin samankaltaisia soittimia esiintyy muinaisissa kaiverruksissa ja patsaissa, jotka on löydetty Iranin vanhasta pääkaupungista Susasta. Nykyinen sana guitar on otettu englanninkieliseen muotoon espanjankielisestä sanasta guitarra, joka on peräisin vanhemmasta kreikankielisestä sanasta kithara. Mahdollisia lähteitä erilaisille soittimien nimille, joista kitara voisi olla peräisin, näyttävät olevan kahden indoeurooppalaisen juuren yhdistelmä[]: guit-, joka on samankaltainen kuin sanskritin sangeet, joka tarkoittaa "musiikkia", ja -tar, joka on laajalti esiintyvä juuri, joka tarkoittaa "narua" tai "jousi". Sana kitara on sana, jonka iberian arabian kieli otti persian kielestä. Sana qitara on arabialainen nimi luuttuperheen eri jäsenille, jotka edeltivät länsimaista kitaraa. Sana guitarra tuli espanjan kieleen, kun maurit toivat tällaisia soittimia Iberiaan 10. vuosisadan jälkeen.
Historia
Kitaran kaltaisia soittimia on ollut ainakin 5000 vuotta. Kitara on saattanut olla peräisin vanhemmista soittimista, jotka tunnetaan muinaisesta Intiasta ja Keski-Aasiasta peräisin olevana sitarana. Vanhin tunnettu kuva kitaraa muistuttavasta soittimesta on 3300 vuotta vanha kivikaiverrus, jossa on hettiläinen bardi. Vanhin kitaran kaltainen soitin, joka on vielä täydellinen, on British Museumissa oleva "Warwick Gittern". Se kuului Englannin Elisabet I:lle ja todennäköisesti hänen isälleen Henrik VIII:lle ennen kuin se annettiin hänelle. Se on noin 500 vuotta vanha.
Nykyaikaisen kitaran suunnittelu alkoi roomalaisesta citharasta. Roomalaiset toivat citharan Hispaniaan (Espanjaan) noin vuonna 40 jKr. Maurit toivat 800-luvulla Espanjaan nelikielisen oudin. Oudin käyttöönotto aiheutti muutoksia citharan muotoiluun. Muualla Euroopassa kuusikielinen skandinaavinen lut (luuttu) tuli suosituksi kaikkialla siellä, missä viikingit olivat käyneet. Vuoteen 1200 jKr. mennessä oli olemassa kaksi tyyppiä nelikielistä "kitaraa": Espanjasta peräisin oleva guitarra morisca (maurilainen kitara), jossa oli pyöreä selkä, leveä sormilauta ja useita ääniaukkoja, ja guitarra latina (latinalaiskitara), joka muistutti enemmän nykyaikaista kitaraa, jossa oli yksi ääniaukko ja kapeampi kaula.
Espanjalainen 1500-luvun vihuela oli toinen kitaraa muistuttava soitin. Siinä oli luuttutyylinen viritys ja kitaraa muistuttava runko. Vihuela oli suosittu vain lyhyen aikaa. Ei tiedetä, oliko se vain rakenne, jossa yhdistettiin oudin ja luuttun piirteitä, vai oliko se siirtymä renessanssiajan soittimesta nykyaikaiseen kitaraan.
Vinaccian perhe Napolista, Italiasta, oli kuuluisa mandoliinin valmistaja. Heidän uskotaan valmistaneen myös vanhimman yhä olemassa olevan kuusikielisen kitaran. On rakennettu kitara, jonka etiketissä on Gaetano Vinaccian (1759 - vuoden 1831 jälkeen) signeeraus ja vuosiluku 1779. Vaikka on olemassa monia väärennöksiä, joissa on päivämäärät tuolta ajalta, asiantuntijat uskovat tämän kitaran olevan aito (oikea).
Kitaran muotoilua paransivat (paremmaksi) kuuluisa espanjalainen Antonio Torres Jurado (1817-1892) ja lontoolainen Louis Panormo.
George Beauchamp valmisti sähkökitaran vuonna 1936. Beauchamp oli mukana perustamassa Rickenbacher-nimistä yritystä, joka valmisti kitaroita. Danelectro oli kuitenkin ensimmäinen, joka valmisti sähkökitaroita yleisön käyttöön.
Johannes Vermeerin kitaristi (n. 1672).
Erilaisia kitaroita
Tohtori Michael Kasha kuvaili kitaraa soittimeksi, jossa oli "pitkä, nastoitettu kaula, litteä puinen äänilauta, kylkiluut ja litteä selkä, useimmiten kaarevilla sivuilla".
Nykyaikaisia kitaroita on neljää päätyyppiä. Klassista kitaraa käytetään klassiseen musiikkiin. Termiä akustinen kitara käytetään yleensä populaarimusiikkiin käytettävästä kitarasta, vaikka klassinen kitara on myös akustinen soitin. Akustisia kitaroita on monia muitakin erilaisia tyyppejä eri puolilta maailmaa.
Sähkökitara voi olla litteä, ontto tai puoliontelo (kiinteä, jossa on onttoja taskuja sivuilla), ja se tuottaa äänen poimijoidensa avulla, jotka ovat kitaraan ruuvattavia, langalla käämitettyjä magneetteja. Joissakin kitaroissa yhdistyvät ontto akustinen runko ja vahvistettu ääni. Bassokitarat on suunniteltu tuottamaan matalaa bassorytmiä.
Keksijä ja kitaristi Roger Field keksi Chet Atkinsille (Atkinsin kirjassa "Me and My Guitars") erityisen sähköisen taittuvan matkakitaran nimeltä Foldaxe (jota Hoyer valmisti lyhyen aikaa vuonna 1977), jossa on sisäänrakennettu tapa pitää jousen kireys ja viritys samana myös taitettuna ja joka on soittovalmis, kun se on avattu. Atkins esitteli kitaraansa useita kertoja Yhdysvaltain televisiossa ja myös The Today Show'ssa, jossa Les Paul oli hänen vieraanaanaan.
Kitaramusiikki
Kitaroita käytetään monissa eri musiikkilajeissa, kuten perinteisessä, alueellisessa ja kansanmusiikissa sekä modernissa punkissa, rockissa, metallissa ja popissa. Kitaroita käytetään rytmisoittimina, pääinstrumentteina ja joskus molempina.
Capo kitarassa
Capo
Kapo on laite, joka voidaan asettaa mille tahansa kitaran kitaralle, joka ei ole rungon päällä. Näin käyttäjä voi vaihtaa sävelkorkeutta muuttamatta kitaran kielten viritystä. Kapoja on monenlaisia, jotkut niistä kiinnittyvät koko kitaran kaulan ympärille ja jotkut vain kitaran selkämykseen ja nielulautaan.
Aiheeseen liittyvät sivut
- Kitaristi
- Sähkökitara
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitkä ovat kitaran tärkeimmät osat?
V: Kitaran tärkeimmät osat ovat runko, nielulauta, pääkannatin ja jouset.
K: Mistä materiaaleista kitarat yleensä valmistetaan?
V: Kitarat valmistetaan yleensä puusta tai muovista. Niiden jouset on valmistettu teräksestä tai nailonista.
K: Miten kitaraa soitetaan?
V: Kitaraa soitetaan nypläämällä sen kieliä joko oikean käden sormilla ja kynsillä (tai vasemman käden sormin, jos kyseessä on vasenkätinen soittaja) tai pienellä, ohuesta muovista valmistetulla plektralla eli kitarapoimijalla. Vasen käsi pitää kiinni kitaran kaulasta, kun sormet nyppivät kieliä. Eri sormien asennot koskettimistolla tuottavat eri nuotteja.
K: Miksi kitarat ovat olleet niin suosittuja kautta historian?
V: Kitarat ja muut jousisoittimet ovat olleet hyvin suosittuja kautta historian, koska niitä on helppo kuljettaa paikasta toiseen ja niitä on helpompi oppia soittamaan kuin monia muita soittimia.
K: Millaista musiikkia kitaralla voi soittaa?
V: Kitaralla voi soittaa monenlaista musiikkia klassisesta rockiin. Useimmat 1950-luvulta lähtien kirjoitetut populaarimusiikin kappaleet on sävelletty kitaralla.
K: Ovatko kaikki perinteiset kitaratyypit onttorunkoisia?
V: Kyllä, kaikissa perinteisissä kitaratyypeissä on ontto runko, joka tekee niiden äänestä kovemman ja antaa niille laadukkaan äänen. Tällaista kitaraa kutsutaan "akustiseksi".
K: Miten sähkökitarat eroavat akustisista kitaroista?
V: Sähkökitaroissa ei tarvitse olla onttoa runkoa, koska ne eivät käytä akustiikkaa äänensä vahvistamiseen, vaan ne käyttävät sähköä ja vahvistimia äänenvoimakkuuden säätämiseen.
K: Kuinka monta jouset useimmissa tavallisissa kitaroissa on yleensä ?
V: Useimmissa standardikitaroissa on tyypillisesti kuusi sävelkorvaa, mutta on olemassa myös malleja, joissa on neljä, seitsemän, kahdeksan, kymmenen tai kaksitoista sävelkorvaa. Useammat jouset tekevät soittimesta täyteläisemmän kuuloisen.
