Litografia
Litografia (kreikan λίθος - lithos, 'kivi' + γράφω - graphο, 'kirjoittaa') on painomenetelmä, jossa käytetään kiveä (litografinen kalkkikivi) tai metallilevyä (teräs tai alumiini), jonka pinta on täysin sileä.
Baijerilainen kirjailija Alois Senefelder keksi litografian vuonna 1796 edulliseksi menetelmäksi teatteriteosten julkaisemiseen. Litografiaa voidaan käyttää tekstin tai taideteosten painamiseen paperille tai muulle sopivalle materiaalille.
Toulouse-Lautrec: La Goulou at the Moulin Rouge, värilitografoitu juliste (1891).
Johdanto
Litografiassa käytettiin alun perin vahaan tai muuhun öljyiseen aineeseen piirrettyä kuvaa, joka levitettiin litografiakivelle, jonka avulla painoväri siirrettiin painojäljelle. Nykyaikana kuva on usein tehty polymeeristä, joka on levitetty joustavalle alumiinilevylle.
Levyn tai kiven tasainen pinta on hieman karhennettu eli syövytetty, ja se on jaettu hydrofiilisiin (= vettä rakastaviin) alueisiin, jotka hyväksyvät vesikalvon ja hylkivät rasvaista mustetta, ja hydrofobisiin alueisiin, jotka hylkivät vettä ja hyväksyvät mustetta. Kuva voidaan painaa suoraan kivestä tai levystä (jolloin se on käänteinen alkuperäiseen kuvaan verrattuna) tai se voidaan siirtää joustavalle levylle, tavallisesti kumille, painotuotteeseen siirtämistä varten.
Tämä prosessi eroaa syväpainosta tai syväpainosta, jossa levy kaiverretaan, syövytetään tai tahrataan painoväriä sisältävien onteloiden tekemiseksi, sekä puupainosta ja kirjapainosta, joissa painoväriä levitetään kirjainten tai kuvien kohopinnoille.
Litografian alkuaikoina käytettiin sileää kalkkikivipalaa (tästä nimi "litografia" - "litos" (λιθος) on antiikin kreikan kiven sana). Kun öljypohjainen kuva oli levitetty pinnalle, levitettiin arabikumiliuosta veteen, jolloin arabikumiliuos tarttui vain öljyttömään pintaan. Painamisen aikana vesi tarttui kumi-arabiinipintoihin ja vältti öljyiset osat, kun taas painamiseen käytetty öljyinen muste teki päinvastoin.
Kromolitografia
Kromolitografian (värilitografia) keksivät Engelmann ja poika, jotka saivat patentin vuonna 1837. Sen jälkeen oli vain ajan kysymys, milloin se pääsi täyteen kaupalliseen kehitykseen.
Käyttämällä useampaa kuin yhtä kiveä voidaan samaan kuvaan lisätä eri värejä. Jokainen väri tarvitsee oman kiven. Alphonse Muchan ja Toulouse-Lautrecin kaltaisten taiteilijoiden suuret julisteet on tehty tällä tavalla. Monimutkaiset grafiikat saattavat tarvita kaksikymmentä tai useampia kiviä.
