Tulitikku on väline, jolla tehdään tulta valvotuissa olosuhteissa. Useimmiten tulitikku on pieni puupala tai kovetettu paperi, jonka toisessa päässä on syttymispinta. Tulitikun syttymispäätä kutsutaan usein tulitikun "pääksi". Syttymispää sisältää tyypillisesti hapettavaa ainetta (esimerkiksi kaliumkloraattia tai muita oksidantteja), rikkiseoksia, lasijauhetta tai muuta kitkaa lisäävää materiaalia, väriaineita ja liivatetta tai muuta sideainetta sitomaan ainesosia yhteen.

Miten tulitikku toimii

Kun tulitikku vedetään iskupintaa vasten, kitkakuumuus ja mekaaninen hankauminen synnyttävät lämpöä. Kitkasta syntyvä lämpö aloittaa kemiallisen reaktion tulitikun syttymispäässä: oksidantti reagoi palavaa ainetta sisältävän seoksen kanssa ja syntyy liekki, joka sytyttää tikun varren. Turvatulikuissa itse sytytyksen tarvitsee usein erikseen valmistellun iskupinnan, kun taas ns. missä tahansa lyötävissä (strike-anywhere) tulitikuissa sytytyspäässä voi olla palavaa fosforiyhdistettä, esimerkiksi fosforisesquisulfidi (P4S3), joka syttyy suoraan kitkasta.

Rakenne ja materiaalit

  • Varsi: yleensä puuta (esimerkiksi poppelia tai haapaa) tai kovetettua/täytekartonkia, joka on kuivaa ja helposti palavaa.
  • Syttymispää: koostuu hapettavasta aineesta, palavasta komponentista (rikkipitoiset seokset tai orgaaniset polttoaineet), sideaineesta (liivate tai muu liima) ja usein lasijauheesta/parafiinista parantamaan kitkaa ja paloa.
  • Iskupinta: turvatulikuissa iskupinta laatikossa on päällystetty punaisella fosforilla tai muulla hankausta tuottavalla aineella; missä tahansa lyötävissä tikuissa vastaavaa iskupintaa ei tarvita.

Tyypit

Tulitikkuja on useita tyyppejä, joista yleisimmät ovat:

  • Turvatulitikku (safety match): sytytetään vain erityistä iskupintaa vasten. Iskupinta sisältää punaisen fosforin ja sytytyspää oksidantin ja polttoaineen; kemiallisen reaktion edellytys on kosketus iskupintaan.
  • Missä tahansa lyötävät tulitikut (strike-anywhere): niiden sytytyspäässä on yleensä fosforisesquisulfidia ja oksidantti, joten ne voivat syttyä sopivan kitkaista pintaa vasten ilman erillistä iskupintaa.
  • Erikoistikut: pitkävartiset keittiötikut, vene- tai retkikäyttöön tarkoitetut tuulen- ja kosteussäänkestävät mallit, sekä sähkötikut, jotka eivät perustu kitkaan vaan sähköä hyödyntävään lämmitykseen.

Pakkaus ja säilytys

Tulitikkuja myydään useammissa kappaleissa, jotka on pakattu yhteen joko rasiaan tai tulitikkuaskiin. Askissa on yleensä myös iskupinta. Tulitikkuja tulee säilyttää kuivassa, viileässä paikassa ja lasten ulottumattomissa. Kostuneet tai vaurioituneet tulitikut voivat toimia epäluotettavasti ja aiheuttaa vaaraa.

Käyttö ja turvallisuus

  • Sytytä tikku turvallisessa paikassa ja suuntaa tikku poispäin kasvoista, vaatteista ja palavista aineista.
  • Sytytetty tikku tulee sammuttaa kunnolla ennen hävittämistä — esimerkiksi upottamalla vesiastiaan tai varmistamalla, että se on täysin sammunut ja jäähtynyt.
  • Tulitikkujen kemikaalit voivat aiheuttaa ärsytystä tai myrkytystä otettaessa suuhun; pidä tikut lasten ja lemmikkien ulottumattomissa.
  • Iskupinnan tai tulitikkuaskin rikkoutuminen voi lisätä tapaturman riskiä — korjaa tai hävitä vioittuneet pakkaukset.

Ympäristö ja historia

Tulitikkuteollisuus on kehittynyt paljon: varhaiset mallit olivat vaarallisempia (esimerkiksi valkoinen fosfori oli myrkyllistä ja aiheutti terveysongelmia), mutta turvallisuussäädökset ja materiaalivalinnat paransivat käyttövarmuutta ja turvallisuutta. Nykyään turvatulitikku on yleisin kotitalousversio. Lisäksi on kehitetty vaihtoehtoja, kuten kertakäyttöiset tulitikut retkeilyyn, uudelleenkäytettävät sytyttimet ja sähkötikut, jotka vähentävät tietyissä olosuhteissa syntyvää savua ja jäänteitä.

Yhteenvetona: tulitikku on yksinkertainen mutta tarkkaan suunniteltu väline, jossa yhdistyvät mekaaninen kitka ja kemiallinen reaktio. Oikein käytettynä ja säilytettynä se on turvallinen ja kätevä tapa saada tulta, mutta huolimattomuus voi johtaa palovammoihin tai vahinkoihin.