Uuden-Seelannin papukaijat – Kea, Kākāpō ja Kākā, lajit ja uhanalaisuus

Stringipoidea on pieni uusiseelantilaisten papukaijojen superheimo. Siinä on vain kolme sukua: Nestor, Kakapo Strigops ja fossiilinen Nelepsittacus.

Nestor-sukuun kuuluvat Kea ja Kaka, kun taas Strigops-sukuun kuuluu ikoninen Kākāpō. Kaikki elävät lajit ovat Uuden-Seelannin endeemisiä. Lajien nykyiset yleiset nimet Kea, Kākā ja Kākāpō ovat samat kuin alkuperäiset māori-nimet.

Läheiset saarilajit, Norfolkin kaka ja Chathamin kaka, kuolivat sukupuuttoon viime aikoina. Nelepsittacus-suvun sukupuuttoon kuolleet lajit ovat olleet sukupuuttoon kuolleita 16 miljoonaa vuotta. Kaikki elävät lajit ovat uhanalaisia. Ihmisen toiminta aiheutti kaksi sukupuuttoa ja kolmen muun lajin taantumisen. Uudisasukkaat toivat maahan vieraslajeja, kuten sikoja ja opossumeja, jotka syövät maassa pesivien lintujen munia. Myös metsästys ruoan saamiseksi, tappaminen maatalouden tuholaisina, elinympäristöjen häviäminen ja maahan tuotu ampiainen ovat lisänneet ongelmaa.

Suku erosi muista papukaijoista noin 82 miljoonaa vuotta sitten, kun Uusi-Seelanti erosi Gondwanasta, ja Nestor- ja Strigops-sukujen esi-isät erosivat toisistaan 60-80 miljoonaa vuotta sitten.

Lajit ja niiden erityispiirteet

Seuraavassa on lyhyt kuvaus Stringipoidea-superheimoon kuuluvista nykyisistä lajeista:

• Kea (Nestor notabilis) — Suuri, älykäs ja utelias vuoristoalueiden papukaija, joka tunnetaan leikkisästä käytöksestään ja ongelmien ratkaisukyvystä. Keat ovat kaikkiruokaisia: ne syövät kasveja, hyönteisiä ja joskus pieniä nisäkkäitä tai lintuja. Ne elävät usein laumoissa ja voivat aiheuttaa vahinkoa esimerkiksi ajoneuvoille tai rakennuksille tutkiessaan uusia esineitä.
• Kākā (Nestor meridionalis) — Metsäalueilla elävä puupapukaija, joka ruokkii itseään hilloilla, nektarilla, pähkinöillä ja hyönteisillä. Kākā on äänikäs ja aktiivinen, ja sitä esiintyy eri muodoissa Pohjois- ja Eteläsaarella (niiden alalajit ovat erillään ja osin eri uhanalaisuusluokituksissa).
• Kākāpō (Strigops habroptilus) — Maassa pesivä, yöaktiivinen ja lentokyvytön papukaija, jota pidetään yhtenä maailman harvinaisimmista linnuista. Kākāpōilla on paksu peite, vahva keho ja poikkeuksellinen lisääntymisbiologia: ne parittelevat kriittisesti vain erityisinä vuosina, kun ravintoa on runsaasti (esimerkiksi metsämarjojen paljous).

IUCN:n luokituksen mukaisesti lajit ovat vakavasti uhanalaisia: kākāpō erityisen uhanalainen (CR), kea ja kākā useissa populaatioissa uhanalaisia tai haavoittuvia riippuen alueesta.

Uhat ja niiden syyt

Pääasialliset uhat ovat seuraavat:

• Vieraslajit ja saalistajat: tuodut eläimet (esim. siat, opossumit, rotat, mäyrät/stoatit, kissat ja koirat) syövät munia, poikasia ja saalistavat aikuisia lintuja.
• Elinympäristöjen häviäminen: metsien hakkuut, maatalousaukeat ja ihmisen rakentama infrastruktuuri pienentävät sopivaa elintilaa.
• Suora metsästys ja vaino: aikaisemmin lajeja metsästettiin ruoaksi tai niitä surmattiin maatalouden haittaeläiminä.
• Kilpailu ja tautiriski: vieraslajit voivat kilpailla ravinnosta tai välittää tauteja, ja esimerkiksi mehiläisten (ampiaisten) aiheuttama kilpailu voi heikentää ravintotilannetta.
• Lisääntymiseen liittyvät haasteet: erityisesti kākāpōlle matala lisääntymistiheys ja episodinen pariutuminen vaikeuttavat kannan elpymistä.

Suojelu ja toimet

Uuden-Seelannin viranomaiset, paikalliset yhteisöt ja tiettyihin lajeihin erikoistuneet pelastustoimet ovat keskeisiä lajien säilyttämiselle. Keskeisiä toimia ovat:

• Petokontrolli ja hävittäminen: vieraslajien karkottaminen ja petokantojen torjunta sekä niiden poistaminen saarten suojelualueilla.
• Suoja-alueet ja siirrot: uhanalaisten lintujen siirtäminen pedottomille saarille tai suljetuille suojelualueille, joissa ne voivat lisääntyä turvassa.
• Lisääntymisohjelmat: kakkapōolle on perustettu aktiivinen pelastusohjelma, joka sisältää käsinpoikasten hoitoa, lisäravintoa, tutkimusta ja yksilötason seurantaa (esim. radiolähettimet ja DNA-seuranta).
• Yleisön tiedottaminen ja lainsuoja: lajeja suojellaan lailla ja yleisöä tiedotetaan sopivasta käyttäytymisestä luonnossa sekä vieraslajien leviämisen estämisestä.
• Paikallisten yhteisöjen ja māori-yhteisöjen osallistaminen: alkuperäiskansan perinteet ja paikallistuntemus ovat tärkeitä suojelutoimien suunnittelussa ja toteutuksessa.

Miksi nämä lajit ovat tärkeitä?

Uudenseelantilaiset papukaijat ovat evoluution ja saariston erikoistumisen näkyviä esimerkkejä: ne ovat sopeutuneet ainutlaatuisiin elinympäristöihin ja täyttävät metsien ekologisia tehtäviä, kuten siementen levitystä ja hyönteisten säätelyä. Lisäksi ne ovat kulttuurisesti arvokkaita māori-yhteisöille ja vetonaula luonnon monimuotoisuutta arvostaville vierailijoille.

Vaikka haasteet ovat suuria, aktiivisilla suojelutoimilla ja kansainvälisellä huomion avulla on pystytty estämään täydellinen sukupuutto useilta lajeilta ja palauttamaan paikoin populaatioita. Pitkäjänteinen suojelu, petovapaiden alueiden ylläpito ja yhteisöjen osallistaminen ovat avainasemassa, jotta Kea, Kākā ja Kākāpō säilyvät osana Uuden-Seelannin luontoa myös tuleville sukupolville.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä on Stringipoidea?

K: Kuinka monta sukua Stringipoidealla on?

K: Mitkä kaksi lajia kuuluvat Nestor-sukuun?

Kysymys: Mikä ikoninen lintulaji kuuluu Strigops-sukuun?

K: Miksi kaikki elävät Stringipoidea-lajeja ovat endeemisiä Uudessa-Seelannissa?

K: Mikä aiheutti Norfolk-kakan ja Chatham-kakan sukupuuton?

Kysymys: Kuinka kauan sitten Nelepsittacus-suvun sukupuuttoon kuolleet lajit kuolivat sukupuuttoon?

Hae kirjaimella