Pohjois-Kypros (turkiksi Kuzey Kıbrıs), virallisesti Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta (TRNC; turkiksi Kuzey Kıbrıs Türk Cumhuriyeti, KKTC), on tosiasiallinen valtio Kyproksen saaren pohjoisosassa. Alueen pinta-ala on noin 3 300 km² ja asukasluku arviolta noin 300 000–350 000; väestö koostuu pääosin kyproksenturkkilaisista, jotka ovat useimmiten sunnalaisia muslimeja. TRNC:n riippumaton asema tunnustetaan kansainvälisesti vain Turkin toimesta, minkä vuoksi sen ulkosuhteet ja talous ovat voimakkaasti sidoksissa Turkkiin.
Historia
Kypros valloitettiin osmanien toimesta 1500-luvulla (vuonna 1571) ja oli osmanien hallinnassa vuosisatojen ajan. Vuonna 1878 Britannia sai Kyproksen hallintaan, ja vuonna 1925 saaresta tehtiin Britannian kruununsiirtomaa; Britannia hallinnoi Kyprosta aina itsenäistymiseen asti vuoteen 1960. Lausannen rauhansopimus vuonna 1923 vahvisti osaltaan alueellisia järjestelyjä jälkikäteen, mutta pääasiallinen muutos oli Britannian pitkään jatkunut hallinto.
Itsenäisen Kyproksen tasavallan perustamisen jälkeen 1960-luvulla yhteiselo etnisten ryhmien välillä hankaloitui, ja 1960-luvun alun väkivaltaisuudet ja erimielisyydet kyprosenkreikkalaisten ja kyproksenturkkilaisten välillä johtivat YK:n rauhanturvaoperaatioon. Vuonna 1974 tapahtui sekä poliittinen kriisi että aseellinen interventio: ensin Kreikassa tapahtunut sotilasvallankaappaus, jota seurasi väkivaltaisuuksia ja joukkomurhia, kuten Marathan, Santalarisin ja Alodan tapaukset, ja sen jälkeen Turkin sotilaallinen interventio saaren pohjoisosassa. Nämä tapahtumat johtivat käytännössä saaren jakautumiseen ja laajoihin väestönsiirtoihin – monet kyproksenkreikkalaiset joutuivat pakenemaan etelään ja osa kyproksenturkkilaisista siirtyi pohjoiseen. Pohjoisen väestöön on myös muuttanut siirtolaisia Manner-Turkista eri aikoina.
Poliittinen asema ja neuvottelut
Vuodesta 1974 lähtien YK on ylläpitänyt tulitaukolinjaa (ns. vihreä viiva) saaren pohjois- ja eteläosien välillä. Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta julistettiin vuonna 1983, ja Rauf Denktashista tuli sen ensimmäinen pitkäaikainen johtaja. TRNC:n kansainvälinen asema on kiistanalainen: se ei ole Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen ja sen tunnustamisen puute vaikeuttaa taloudellista yhteistyötä ja matkustusta. Useita rauhan- ja yhdistämisneuvotteluja on käyty eri vaiheissa YK:n ja muiden osapuolten välityksellä, mutta pysyvää poliittista ratkaisua ei ole toistaiseksi saavutettu.
Hallinto ja turvallisuus
Pohjois-Kyproksella on omat valtionelimensä, kuten presidentti, parlamentti ja hallitus, sekä siviiliviranomaiset, jotka hoitavat arkipäivän hallintoa. Kuitenkin Turkin poliittinen ja sotilaallinen läsnäolo on merkittävä: Turkilla on saarella sotilasjoukkoja ja taloudellista tukea, mikä vaikuttaa TRNC:n toimintamahdollisuuksiin kansainvälisessä politiikassa. Tämä kaksoisrealiteetti – paikalliset demokraattiset instituutiot ja ulkoinen riippuvuus – näkyy monilla elämänalueilla.
Väestö, kielet ja kulttuuri
TRNC:n väestö on etnisesti ja kulttuurisesti monipuolinen. Suurin osa on kyproksenturkkilaisia, mutta alueella asuu myös muita ryhmiä, kuten siirtolaisia Manner-Turkista ja pienempiä yhteisöjä. Pääkieli on turkki; kreikkaa puhutaan lähinnä eteläpuolella ja jossain määrin vanhoissa yhteisöissä. Pääuskonto on islam (useimmiten sunnalaisuus), mutta uskonnollinen käytäntö vaihtelee yksilöittäin.
Erityisryhmänä mainittakoon gurbeti-roomalaiset: gurbeti-romanien (joita joskus kutsutaan myös xoraxane-romaniksi tarkoittaen muslimeiksi kääntyneitä romaniyhteisöjä) alaryhmä, joka asettui Kyprokselle osmanien valtakauden aikana. He puhuvat oman romanikielen murretta, usein kutsuttuna gurbetcaksi, ja myös paikallista turkkia tai kyproksenturkkia. Nämä yhteisöt ovat osa saaren kulttuurista kirjoa, ja niiden elämäntapa ja kieli ovat säilyttäneet eräitä omaleimaisia piirteitä.
Talous ja arki
TRNC:n talous perustuu pitkälti palvelusektoriin: turismi, korkeakoulutus (useita yliopistoja, jotka houkuttelevat opiskelijoita ulkomailta) sekä julkinen sektori ja rakennustoiminta ovat tärkeitä työllistäjiä. Koska alueella on kansainvälistä tunnustamattomuutta, se toimii käytännössä taloudellisesti läheisessä yhteydessä Turkin kanssa; Turkish lira on laajasti käytössä. Kaupankäynti ja matkailu länteen ovat rajoitettuja, minkä vuoksi elinkeinot ovat paikallisesti rajautuneempia.
Nykytilanne ja näkymät
Pohjois-Kypros eroaa monista "jäätyneistä konflikteista" sillä, että sen hallintojärjestelmää luonnehtivat demokraattiset vaalit ja aktiivinen poliittinen elämä, vaikka kansainvälinen eristys rajoittaa toiminnan ulkomailla. Ihmisten arkeen vaikuttavat muuttuva taloudellinen tilanne, nuorten työllisyys, sekä kysymykset kansainvälisestä tunnustuksesta ja rajojen avaamisesta. Kansainväliset järjestöt, EU ja YK jatkavat neuvotteluja ja toimivat välittäjinä, mutta lopullista ratkaisua saaren jakautumiseen ei ole vielä syntynyt.
Tilanteen ymmärtämisessä on tärkeää huomioida sekä historiallinen tausta että nykyiset geopoliittiset voimavarat. Pohjois-Kyproksen tulevaisuus riippuu pitkälti osapuolten halusta käydä rakentavaa vuoropuhelua, sekä kansainvälisen yhteisön panoksesta kohti kestäviä poliittisia ratkaisuja, jotka ottavat huomioon molempien yhteisöjen oikeudet ja turvallisuuden.