Oskar Heinroth (Mainz-Kastel, 1. maaliskuuta 1871 - Berliini, 31. toukokuuta 1945) oli saksalainen biologi, joka oli yksi etologian perustajista. Heinroth toimi Berliinin eläintarhan ja akvaarion johtajana yli 30 vuoden ajan. Hän meni kahdesti naimisiin, molemmilla kerroilla kollegoiden kanssa: Hän oli naimisissa Magdalenan (o.s. Wiebe, 1904-1932) ja tämän kuoleman jälkeen Katharinan (o.s. Berger, 1933-1945) kanssa.
Työ ja tutkimus
Heinrothin tunnetuin tutkimuskohde oli Anatidae-heimon (ankat ja hanhet) käyttäytyminen. Hän teki laajoja havainnollisia tutkimuksia eläinten luonnollisissa ja tarhaolosuhteissa, erityisesti seuraamalla poikasten kehitystä, lajinomaista lisääntymiskäyttäytymistä sekä parinmuodostukseen ja sosiaaliseen järjestykseen liittyviä rituaaleja. Työssään Heinroth yhdisti pitkäkestoisen suoran havainnoinnin, eläinten kasvatuksen tarhaoloissa ja vertailun eri lajien välillä, mikä auttoi hänet erottamaan opitut ja synnynnäiset käyttäytymismallit.
Keskeiset löydökset
Heinroth osoitti laajasti, että monilla lintulajeilla on vaistomaisia käyttäytymismalleja (fixed action patterns) jotka ilmenevät samanlaisina yksilöstä toiseen ja jotka ovat lajikohtaisia aivan kuten anatomia. Hän teki tunnetuksi myös uudelleen tutkimuksen kohteena olevan muistijälki-ilmiön, jonka Douglas Spalding oli raportoinut 1800-luvulla mutta joka ei tuolloin saanut jatkuvaa huomiota. Tämä ilmiö on nykykielessä tunnettu esi- tai imprinting-käyttäytymisenä: vastasyntyneet poikaset seuraavat ja kiintyvät ensimmäiseen liikkuvaan kohteeseen tietyllä herkkyyskaudella, mikä ohjaa niiden myöhempää lajikumppanin tunnistusta ja käyttäytymistä.
Menetelmät ja lähestymistapa
Heinrothin lähestymistapa oli käytännöllinen ja vertaileva: hän kasvatti ja tarkkaili lintuja pidemmän aikaa, dokumentoi käyttäytymismalleja yksityiskohtaisesti ja vertasi eri Anatidae-lajien käyttäytymistä. Näin hän pystyi erottamaan lajiominaisuuksiin perustuvat mallit opituista tai tilanteeseen sidotuista reaktioista. Hänen työnsä painotti, että käyttäytyminen on tutkimuksen arvoinen, systemaattinen osa eläinten biologiaa — ei vain satunnaisia tai ainoastaan ympäristöstä johtuvia reaktioita.
Vaikutus ja perintö
Konrad Lorenz, jonka mentori hän oli, teki hänen tuloksensa tunnetuksi. Lorenz piti Heinrothia eläinkäyttäytymisen tutkimuksen todellisena perustajana eläintieteen haarana. Heinrothin havainnot ja metodit vaikuttivat merkittävästi myöhempään etologiaan ja siihen, miten käyttäytymistä tutkitaan tieteellisesti. Hänen työnsä loi perustan käsitykselle, että käyttäytymistä voi luokitella, vertailla lajien välillä ja selittää evolutiivisella näkökulmalla.
Julkaisut ja myöhempi huomio
Heinroth julkaisi useita artikkeleita ja kattavia havaintokertomuksia Anatidae-lajien käyttäytymisestä, joissa hän esitteli yksityiskohtaisesti niin parintansseja, pesintätapaa kuin poikasten hoitoa ja kehitysvaiheita. Vaikka hänen työnsä sai osin tunnustusta jo eläessään, sen merkitys korostui entisestään, kun myöhemmät etologit levittivät ja kehittivät hänen ajatuksiaan laajemmassa tieteellisessä keskustelussa.
Merkitys nykyajalle
Heinrothin panos auttaa yhä ymmärtämään eläinten lajikohtaista biologiaa ja käyttäytymisen evoluutiota. Hänen korostamansa ajatus siitä, että käyttäytyminen on yhtä lajiominaista ja tutkittavaa kuin anatomia, on vakiintunut eläinkokeelliseen tutkimukseen. Imprinting- ja vaistomallien tutkimus on edelleen keskeinen osa eläinkäyttäytymistiedettä sekä linnustontutkimusta ja luonnonsuojelun käytäntöjä, joissa lajityypillisen käyttäytymisen tunteminen on tärkeää esimerkiksi vieraslajien hallinnassa ja poikastuotannossa.