Terässopimus 1939 – Saksan ja Italian liittosopimus (Stahlpakt, Patto d'Acciaio)
Terässopimus 1939 (Stahlpakt/Patto d'Acciaio) — analyysi Saksan ja Italian liittosopimasta, sen salaisista lisäpöytäkirjoista, avainhahmoista ja vaikutuksista toiseen maailmansotaan.
Terässopimus (saksaksi Stahlpakt, italialaisittain Patto d'Acciaio) eli Saksan ja Italian välinen ystävyys- ja liittolaisuussopimus oli fasistisen Italian ja natsi-Saksan välinen sopimus, jonka molempien maiden ulkoministerit allekirjoittivat 22. toukokuuta 1939 ja jonka todistajina olivat Italian puolesta kreivi Galeazzo Ciano ja Saksan puolesta Joachim von Ribbentrop. Sopimus allekirjoitettiin Berliinissä ja se tiivisti käytännössä kahden maan poliittisen ja sotilaallisen liittoutumisen ennen toisen maailmansodan puhkeamista.
Tausta
Sopimus oli jatkumo aikaisemmille italialais–saksalaisille lähentymisille, kuten vuonna 1936 julkistetulle Rooma–Berliinin akselille. Molemmat diktatuurit halusivat vahvistaa diplomaattista, sotilaallista ja taloudellista yhteistyötään Euroopan jännitteiden kasvaessa. Sopimuksen nimi tuli Italian johtajalta Benito Mussolinilta, joka ajatteli, että sen alkuperäinen ehdotettu nimi ”verisopimus” (patto di sangue) olisi todennäköisesti vähemmän suosittu Italiassa ja halusi siksi nimeksi mieluummin ”Terässopimus”/”Patto d'Acciaio”.
Sopimuksen sisältö
Sopimuksessa oli kaksi osaa. Ensimmäinen osa oli julkinen, muodollinen teksti, jossa julistettiin kahden valtion jatkuva keskinäinen apu ja ystävyys. Toisessa osassa — niin kutsutussa salaisessa lisäpöytäkirjassa — sovittiin laajemmasta sotilaallisesta ja taloudellisesta yhteistyöstä: osapuolet sitoutuivat muun muassa koordinoimaan sotilas- ja talouspolitiikkaansa, auttamaan toisiaan sodan sattuessa ja yhdistelemään suunnitelmiaan strategisilla alueilla.
Italian puolella neuvotteluissa pyrittiin myös säilyttämään jonkinasteinen joustovara. Käytännössä Mussolinin hallinto pyrki pitämään mahdollisuuden viivästyttää tai rajoittaa sotilaallista osallistumistaan, jos aseellinen osallistuminen nähtäisiin Italian kannalta liian riskialttiina. Tämä selitti osaltaan Italian käyttäytymistä syksyllä 1939, jolloin se pysyi muodollisesti liittolaisena mutta ei heti osallistunut Saksan käymiin sotatoimiin.
Seuraukset ja merkitys
- Sopimus antoi poliittista ja symbolista vahvistusta Saksan ja Italian liittoutumiselle ja lisäsi Euroopan jännitteitä ennen toisen maailmansodan alkua.
- Käytännössä liittoutuminen paljasti kuitenkin valtasuhteiden epätasaisuuden: Saksa oli sotilaallisesti ja teollisesti huomattavasti vahvempi, ja pian kävi ilmi, että Italia oli monin tavoin heikommin varustautunut pitkiin suurvaltasotiin.
- Kun Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuussa 1939, Italia julisti aluksi olevansa ”ei-sotilaallinen” (non belligerent) osapuoli, mikä heijasti Mussolinin halua odottaa tilanteen kehittymistä. Italia liittyi sodan osapuoleksi virallisesti kesällä 1940, kun Mussolini julisti sodan Britannialle ja Ranskalle 10. kesäkuuta 1940, hyödyntäen Saksan eurooppalaisia voittoja.
- Myöhemmin sodan edetessä liittouman heikkoudet ja ristiriidat kävivät yhä ilmeisemmiksi. Italian sotilaallinen kyvyttömyys ylläpitää menestyksellistä rintamaa ja liittolaissuhteiden kireys johtivat lopulta Mussolinin vallan kaatumiseen vuonna 1943, Italian rauhansopimukseen liittoutuneiden kanssa syyskuussa 1943 ja sitä seuranneeseen saksalaismiehitykseen Pohjois-Italiassa.
Historiallinen arvio
Historiantutkijat pitävät Terässopimusta tärkeänä osoituksena akselivaltioiden ideologisesta ja strategisesta läheisyydestä, mutta myös esimerkkinä epätasaisesta liitosta, jossa toinen osapuoli (Saksa) määräävällä tavalla ohjaa yhteistä politiikkaa. Sopimus ei kyennyt korvaamaan maiden välisiä käytännön erimielisyyksiä eikä peittänyt Italian heikkouksia sodankäynnissä. Lisäksi sopimus ja sen salainen osuus ovat tutkitun lähdeaineiston — muun muassa Cianon päiväkirjojen ja diplomatian arkistojen — kautta olleet keskeisiä lähteitä ymmärrettäessä akselin toimintaa ennen ja sodan alkuvaiheessa.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä oli Terässopimus?
A: Terässopimus oli 22. toukokuuta 1939 allekirjoitettu fasistisen Italian ja natsi-Saksan välinen sopimus, jossa molemmat maat sopivat jatkavansa toistensa auttamista ja noudattavansa samaa sotilas- ja talouspolitiikkaa.
K: Ketkä ulkoministerit allekirjoittivat terässopimuksen?
V: Italian puolesta allekirjoitti kreivi Galeazzo Ciano ja Saksan puolesta Joachim von Ribbentrop.
K: Milloin terässopimus allekirjoitettiin?
V: Terässopimus allekirjoitettiin 22. toukokuuta 1939.
K: Mitkä olivat terässopimuksen kaksi osaa?
V: Ensimmäinen osa oli virallinen teksti, jossa sanottiin, että molemmat maat auttaisivat toisiaan jatkossakin. Toisessa osassa molemmat maat sitoutuivat noudattamaan samaa sotilas- ja talouspolitiikkaa, ja sitä kutsuttiin "salaiseksi lisäpöytäkirjaksi".
K: Miksi Italian pääministeri Benito Mussolini muutti sopimuksen nimen?
V: Mussolini muutti sopimuksen nimen "Verisopimuksesta" "Terässopimukseksi", koska hän ajatteli, että alkuperäinen nimi olisi ollut epäsuosittu hänen maassaan.
K: Mikä oli terässopimuksen tarkoitus?
V: Terässopimuksen tarkoituksena oli vahvistaa fasistisen Italian ja natsi-Saksan välistä liittoa ja varmistaa niiden keskinäinen tuki sotilas- ja talouspolitiikassa.
K: Kuka ehdotti terässopimusta?
V: Hitler ehdotti Terässopimuksen ideaa Mussolinille, joka aluksi epäröi, mutta lopulta suostui siihen.
Etsiä