AlegsaOnline.com

Natsi-Saksa: Hitlerin Kolmas valtakunta 1933–1945 — historia ja vaikutukset

Natsi-Saksa: Hitlerin Kolmas valtakunta 1933–1945 — perusteellinen katsaus natsihallinnon historiaan, ideologiaan ja sen traagisiin vaikutuksiin Eurooppaan ja maailmanpolitiikkaan.

Tekijä: Leandro Alegsa

23-03-2026

Natsi-Saksa on ajanjakso, jolloin Adolf Hitlerin natsipuolue hallitsi Saksaa. Sitä kutsutaan joskus myös Kolmanneksi valtakunnaksi (saksaksi: Drittes Reich), joka tarkoittaa "kolmatta valtakuntaa" tai "kolmatta valtakuntaa". Ensimmäinen Saksan valtakunta oli Pyhä Rooman valtakunta. Toinen oli toinen Saksan valtakunta vuosina 1871-1918. Natsit sanoivat tekevänsä kolmannen, vaikka itse ei koskaan ollutkaan monarkiaa. Termi 'Kolmas valtakunta' oli kuitenkin suositumpi muissa maissa. Saksassa se oli vain The Reich (lausutaan 'rike') tai Suur-Saksan valtakunta (saksaksi: Großdeutsches Reich).

Adolf Hitler johti natsi-Saksaa siihen asti, kunnes se kukistui toisessa maailmansodassa Berliinin taistelussa, jolloin hän tappoi itsensä vuonna 1945. Natsipuolue tuhoutui samana vuonna, kun sen johtajat pakenivat, pidätettiin tai tappoivat itsensä. Länsivallat ja Neuvostoliitto teloittivat joitakin sotarikoksista . Toiset jäivät henkiin, ja jotkut heistä saivat tärkeitä työpaikkoja. Heidän rotupolitiikkansa ei kuitenkaan enää koskaan pitänyt valtaa Saksassa.

Natsihallitus muodostettiin sen ajatuksen pohjalta, että jotkut rodut olivat parempia kuin toiset. Natsit ajattelivat, että "arjalainen rotu" (puhtaat saksalaiset) oli kaikista paras rotu ja ansaitsi vallan ja kunnioituksen. Tämä ajatus sai kunnioitusta sen jälkeen, kun suuri lama teki monista tärkeistä ihmisistä köyhiä ja voimattomia. Hitler syytti ongelmista juutalaisia kapitalisteja ja kommunistijoukkoja. Hän sai saksalaiset tuntemaan itsensä viattomiksi uhreiksi, joiden piti ottaa Euroopan hallintaansa.

Kun natsihallinto tuhoutui toisen maailmansodan lopussa, Saksa jaettiin neljään "miehitysalueeseen". Neuvostoliitto valtasi Itä-Saksan. Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Yhdysvallat saivat osia Länsi-Saksasta.

Tausta ja valtaannousu

Hitleristä tuli Saksan valtakunnankansleri 30. tammikuuta 1933. Pian tämän jälkeen natsit purkivat demokraattisia instituutioita: maaliskuussa 1933 hyväksytty Valtakunnanoikeuksien laki (Enabling Act) antoi hallitukselle poikkeusvaltuudet ja mahdollisti poliittiset vainot ja Gleichschaltung-prosessin, jolla kaikki yhteiskunnan instituutiot saatettiin natsi-ideologian alaisuuteen. Keskeisiä vaiheita olivat oppositioon kohdistetut kiellot, puolueiden lakkauttaminen, ay-liikkeen tukahduttaminen sekä itsenäisen lehdistön ja kulttuurin alistaminen propagandalle.

Ideologia, hallinto ja välineet

Führerprinzip — johtajuuden korostaminen: Hitlerin henkilökultti ja ylin päätöksenteko keskitettiin Führerille.
SS, Gestapo ja turvallisuusjärjestelmät — Saksan Suojeluskunta (SS), Gestapo ja kansallissosialistinen eri-ikäiset poliisiorganisaatiot valvoivat ja murskasivat oppositiota, järjestivät massapidätyksiä ja toimivat keskeisinä välineinä väestön sorrossa.
Propaganda ja koulutus — Joseph Goebbelsin johtama propagandakoneisto kontrolloi tiedotusvälineitä, elokuvatuotantoa, koulujärjestelmää ja nuorisotyötä (esim. Hitlerjugend) $-$ nuorten kasvattaminen natsi-ideologian mukaan oli keskeistä.
Talouspolitiikka — julkiset työllisyysohjelmat (autobahnit), aseistariisuttamisen purkaminen ja laajamittainen jälleenaseistautuminen elvyttivät taloutta, mutta oli suunnattu sotakapasiteetin vahvistamiseen. Suuret yritykset tekivät yhteistyötä vallan kanssa.

Keskeiset lait ja vainot

Jo 1930-luvun puolivälissä natsi-Saksa sääteli kansalaisoikeuksia ankarasti. Tunnetuimpia toimenpiteitä olivat Nürnbergin lait (1935), jotka riistivät juutalaisilta kansalaisoikeuksia ja määrityksen juutalaisuuden perusteella, sekä 1938 suoritetut pogromit Kristallnacht (9.-10.11.1938), jolloin juutalaisten liikkeet, synagogat ja omaisuus tuhottiin laajasti ja juutalaisia pidätettiin ja vainottiin.

Sota, laajeneminen ja tuho

Natsi-Saksan ulkopolitiikka oli sotilaallinen ja ekspansionistinen: 1936 Remilitarisointi, 1938 Anschluss Itävaltaan ja Sudetenmaan liittäminen sekä Münchenin sopimus olivat osa laajempaa levittäytymistä. Toinen maailmansota syttyi, kun Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939. Seurasi nopeasti laajentuminen Länsi-Eurooppaan, Pohjoismaihin ja lopulta hyökkäys Neuvostoliittoon (Operaatio Barbarossa, 22.6.1941).

Holokausti ja muut joukkotuhot

Yksi natsi-Saksan synkimmistä teoista oli Holokausti — juutalaisten systemaattinen tuhoaminen. Arviolta noin kuusi miljoonaa juutalaista murhattiin. Lisäksi murhattiin ja vainottiin laajammin romaneja (mustalaisia), vammaisia (ns. eutanasiaohjelmat), poliittisia vastustajia, Puolan sivistyneistöä, neuvostovankeja, homoseksuaaleja ja muita vähemmistöjä. Tappaminen tapahtui kaasukammioissa keskitysleireillä ja tuhoamisleireillä (esim. Auschwitz, Treblinka, Sobibor) sekä teloituksina Einsatzgruppen-yksiköiden toimesta itärintamalla.

Keskeiset ajankohdat ja tapahtumat (tiivistelmä)

30.1.1933: Hitler nimitetään kansleriksi
23.3.1933: Enabling Act antaa laajat valtuudet
1935: Nürnbergin lait
9.-10.11.1938: Kristallnacht
1.9.1939: Sota alkaa hyökkäyksellä Puolaan
22.6.1941: Barbarossa — hyökkäys Neuvostoliittoon
6.6.1944: D-Day — liittoutuneiden maihinnousu Normandiassa
30.4.1945: Hitler tekee itsemurhan
7.–8.5.1945: Saksan virallinen hyväksymä antautuminen

Lopullinen tuho, vastuu ja jälkiseuraukset

Sodan jälkeen liittoutuneet pitivät lukuisia oikeudenkäyntejä natsijohtajia vastaan, tunnetuimpana Nürnbergin oikeudenkäynnit (1945–46). Monet sotarikolliset tuomittiin tai teloitettiin, mutta osa pakeni tai vältti rangaistuksen. Sodan jälkeen Saksa jaettiin neljään miehitysalueeseen, myöhemmin syntyivät kaksi valtakuntaa: Länsi-Saksa (Saksan liittotasavalta, BRD) ja Itä-Saksa (Saksan demokraattinen tasavalta, DDR). Tämä jako vaikutti kylmän sodan geopoliittiseen asetelmaan ja Euroopan turvallisuusjärjestelmään vuosikymmeniksi.

Poliittinen, sosiaalinen ja kulttuurinen perintö

Natsi-Saksan jäljet näkyvät monin tavoin yhä: ihmisoikeusjärjestöt, kansainvälinen oikeus, sota- ja sotarikosoikeus sekä muistiperinteet ja kansainväliset sopimukset ovat osin syntyneet reaktiona natsismin kauhuihin. Saksassa on voimakas muistamisen kulttuuri (Vergangenheitsbewältigung), joka korostaa uhrien muistamista, kouluopetusta ja lakien soveltamista (esim. kansallissosialismin symbolien kieltäminen ja holokaustin kieltäminen rikoksena joissain maissa). Euroopan yhdentyminen ja kansainvälinen oikeusjärjestelmä ovat myös osittain pyrkineet ehkäisemään uudenlaisten totalitarismien syntymistä.

Taloudelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset

Sodan jälkeinen jälleenrakennus (mm. Marshall-apu läntiselle Saksalle) johti Länsi-Saksassa nopeaan talouskasvuun (Wirtschaftswunder). Samalla miljoonien ihmisten siirtymät, pakolaisuudet ja väestönvaihdot muokkasivat Itä- ja Keski-Euroopan demografiaa. Denatsifikaatioprosessit purkivat natsi-instituutioita, mutta myös keskustelu siitä, miten vastaavista rikoksista opitaan ja miten vastuuseen paneutuminen toteutuu, jatkuu edelleen.

Muisti ja varoitus

Natsi-Saksa on esimerkki siitä, miten taloudellinen kriisi, populismi, ideologinen radikalismi ja demokratian romahdus voivat johtaa laajamittaiseen väkivaltaan ja kansanmurhaan. Historian tutkimus, museot, muistomerkit ja koulutus pyrkivät varoittamaan tulevia sukupolvia ja ylläpitämään uhrien muistoa.

Historia

Natsit nousivat valtaan vuonna 1933 ja tekivät vallastaan absoluuttisen "valtuutuslailla" ja kansanäänestyksellä. He keskittivät Saksan ja korvasivat paikallisen itsehallinnon. He laajensivat omaa "Schutzstaffeliaan" ja antoivat sen paikallispoliisin valvontaan ja perustivat "Gestapon" poliittisten vihollisten löytämiseksi ja tuhoamiseksi. He kielsivät juutalaisilta välittömästi tärkeät työpaikat ja rajoittivat heitä pian muillakin tavoin. Muutaman vuoden kuluttua he rakensivat asevoimat paljon Versaillesin sopimuksen rajoja pidemmälle.

Toinen maailmansota: 1939-1945

Saksan joukot hyökkäsivät Puolaan 1. syyskuuta 1939, mikä aloitti toisen maailmansodan. Hitlerin armeija, jolla oli yli miljoona sotilasta, valtasi Puolan helposti ja menetti noin 59 000 sotilasta. heidän maataan vastaan hyökkäsi myös Neuvostoliitto idästä. Puola menetti yli 900 000 sotilasta.

Lokakuun 12. päivänä 1939 Hitler lähetti Yhdistyneelle kuningaskunnalle kirjeen, jossa hän lupasi rauhaa. Britit jatkoivat sotaa.

Hitler valloitti Ranskan Ranskan taistelussa. Sitten hän lähetti Luftwaffen hyökkäämään Englantiin. Winston Churchill, Yhdistyneen kuningaskunnan nykyinen pääministeri, ei antautunut. Britannian taistelu kesti heinäkuusta lokakuuhun 1940. Kun se epäonnistui, Hitler määräsi Lontoon joukkopommituksen. Sekin epäonnistui, ja Hitler päätti suunnata itään rotusotaansa slaavien ja juutalaisten tuhoamiseksi. Tämä antoi Britannialle aikaa saada valta takaisin.

Vuonna 1941 Hitler määräsi "Operaatio Barbarossan". Se kesti 22. kesäkuuta 1941 - 5. joulukuuta 1941. Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin oli heikentänyt armeijaansa suurilla puhdistuksillaan, jotka olivat tappaneet monia venäläisiä upseereita ennen sotaa.

Operaatio Barbarossan aikana kuoli paljon enemmän neuvostosotilaita kuin saksalaisia. Stalingradissa kuoli kuitenkin noin miljoona sotilasta kummaltakin puolelta. Neuvostoliitto pystyi korvaamaan tappionsa, mutta Saksa ei.

Stalingradin jälkeen saksalaiset menettivät vauhtinsa. Neuvostoliittolaiset oppivat pitkistä sotaretkistä, taistelivat paremmin ja saivat monia uusia aseita erittäin tehokkaista tehtaista. Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto taistelivat yhdessä ja punnersivat pienempää Saksan armeijaa vastaan. Toukokuussa 1945 he valtasivat Berliinin ja voittivat sodan.

Monet ihmiset sodan kaikilta puolilta kuolivat taistellessaan Euroopassa, mukaan lukien:

Noin miljoona saksalaista sotilasta.
Noin miljoona ranskalaista, brittiläistä ja amerikkalaista sotilasta.

Taistellessaan Neuvostoliitossa:

Noin 5 miljoonaa saksalaista sotilasta ja muiden fasistimaiden sotilaita kuoli.
Noin 7 miljoonaa neuvostosotilasta kuoli taistellessaan niitä vastaan.
Noin 2 miljoonaa neuvostosotilasta kuoli natsien keskitysleireillä ja sotavankileireillä nälkään, tauteihin, jäätymiseen ja teloituksiin.
Noin 10-15 miljoonaa neuvostosiviiliä kuoli nälänhädässä, teloituksissa ja holokaustissa.

Liittoutuneiden vallattua Saksan Neuvostoliitto perusti Saksan demokraattisen tasavallan. Se oli sosialistinen valtio, joka noudatti kommunismia. Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat ja Ranska perustivat lännessä Saksan liittotasavallan. Se oli demokraattinen valtio.

Kristityt

Kun natsit valtasivat Saksan, suurin osa maan asukkaista oli kristittyjä. Natsit halusivat muuttaa ihmisten ajattelutapaa, eivätkä he pitäneet kristillisistä kirkoista. He seurasivat tarkasti pappeja ja usein pidättivät tai rankaisivat heitä. Vuoteen 1940 mennessä papit kaikkialta natsien valtakunnasta suljettiin yhdessä Dachaun keskitysleirille.

Hitlerin tukemat natsijohtajat, kuten Martin Bormann, Joseph Goebbels, Heinrich Himmler ja AlfredRosenberg, halusivat lopulta tuhota kristinuskon. Himmlerillä ja Rosenbergillä oli pakanallisia ajatuksia. Toiset, kuten Bormann, olivat ateisteja. Hitler itse vihasi kristinuskoa, mutta hän tiesi, että sillä oli merkitystä Saksan politiikassa ja kulttuurissa. Tämän vuoksi hän yleensä sanoi haluavansa odottaa sodan jälkeistä aikaa päästäkseen eroon kirkoista.

Natsit kohtelivat kristillisiä kirkkoja huonosti, mutta pienempiä uskonnollisia ryhmiä, kuten juutalaisia ja Jehovan todistajia, kohdeltiin paljon huonommin. Natsit yrittivät tappaa kaikki Euroopan juutalaiset. He lähettivät muiden uskontojen edustajia, kuten Jehovan todistajia, keskitysleireille ja kuolemanleireille. Natsien kampanjaa kirkkoja vastaan kutsuttiin Kirchenkampfiksi.

Natsit yrittivät ottaa haltuunsa Saksan protestanttiset kirkot kokoamalla ne yhteen natsiystävälliseksi kansalliskirkoksi. Jotkut protestantit kannattivat ajatusta. Kun natsit kuitenkin yrittivät muuttaa Raamattua siten, että Jeesus ei ollut juutalainen, ryhmä pastoreita perusti tunnustavan kirkon. Tunnustava kirkko ei tukenut natsien ajatuksia uskonnon kontrolloimisesta tai Raamatun muuttamisesta. Natsit tekivät kirkosta laittoman ja pidättivät satoja sen pastoreita.

Hitler ei pitänyt katolisesta kirkosta ja oli huolissaan sen vaikutuksesta Saksan politiikkaan. Vuonna 1933 hänen uusi hallituksensa allekirjoitti sopimuksen (valtakunnankonkordaatti) Vatikaanin kanssa. Sopimuksessa luvattiin, että katolilaiset saisivat valvoa omaa kirkkoaan, mutta papit eivät saisi harjoittaa politiikkaa. Sen jälkeen Hitler kuitenkin sulki kaikki katoliset järjestöt, jotka eivät olleet kirkkoja - kuten katoliset poliittiset puolueet, nuorisoryhmät, ammattiliitot ja sanomalehdet. Hän murhasi joitakin näiden ryhmien johtajia ja sulki lopulta kaikki katoliset koulut. Sitten natsit alkoivat hyökätä pappien ja nunnien kimppuun ja pidättivät monia heistä. Paavi Pius XI protestoi voimakkaasti Mit brennender Sorge -kirjeessä (paavin enkyylissä vuodelta 1937), jossa sanottiin, että rasismin kaltaiset natsiajatukset olivat pahoja ja että natsit vainosivat kirkkoa.

Monet saksalaiset olivat vihaisia siitä, että hallitus sekaantui heidän kirkkoihinsa, mutta toiset eivät välittäneet siitä niinkään. Muutamat yrittivät estää hallitusta tappamasta uskonnollisia vähemmistöjä, kuten juutalaisia. Kirkon johtajat yrittivät estää natseja puuttumasta heidän uskontoonsa. Koska kirkot säilyttivät jonkinlaisen riippumattomuuden valtiosta, ne saattoivat julkisesti olla eri mieltä joistakin hallituksen politiikoista. Esimerkiksi katolinen piispa August von Galen ja protestanttinen piispa Theophil Wurm vastustivat natsien ohjelmaa, jonka mukaan vammaisia ja sairaita ihmisiä tapettiin. Jotkut uskonnolliset johtajat, kuten Martin Niemöller, puhuivat ihmisoikeuksien puolesta Saksassa. Useita pappeja ja pastoreita teloitettiin, koska he auttoivat vuonna 1944 Hitlerin kukistamiseen tähtäävässä juonessa, muun muassa pastori Dietrich Bonhoeffer ja Fr. Alfred Delp SJ.

Aiheeseen liittyvät sivut

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä on natsi-Saksa?

A: Natsi-Saksa oli ajanjakso, jolloin Adolf Hitler ja natsipuolue hallitsivat Saksaa. Siihen viitataan joskus myös nimellä Kolmas valtakunta, joka tarkoittaa "Kolmatta valtakuntaa" tai "Kolmatta valtakuntaa".

K: Mitkä olivat kaksi ensimmäistä Saksan valtakuntaa?

V: Ensimmäinen Saksan keisarikunta oli Pyhä Rooman valtakunta, joka kesti vuodesta 800 tai 962 siihen asti, kunnes se romahti vuonna 1806 Napoleonin sotiin. Toinen oli Saksan keisarikunta vuosina 1871-1918, joka romahti vuonna 1918, kun keisari Vilhelm II joutui luopumaan valtaistuimesta, kun Weimarin tasavalta perustettiin vuonna 1918.

Kysymys: Miten Hitler johti natsi-Saksaa?

V: Hitler johti natsi-Saksaa, kunnes se hävisi toisessa maailmansodassa vuonna 1945, jolloin hän tappoi itsensä. Natsipuolue tuhoutui samana vuonna, kun sen johtajat pakenivat, heidät pidätettiin tai he tappoivat itsensä. Länsivallat ja Neuvostoliitto teloittivat joitakin sotarikoksista, kun taas toiset jäivät henkiin ja saivat tärkeitä työpaikkoja.

Kysymys: Millainen käsitys natseilla oli rodusta?

V: Natsit uskoivat, että "arjalainen rotu" (puhtaat valkoiset saksalaiset) ansaitsi hallita kaikkia muita rotuja. Tämä ajatus sai kunnioitusta sen jälkeen, kun suuri lama teki monista tärkeistä saksalaisista köyhiä ja voimattomia. Hitler syytti juutalaisia, kommunisteja, liberaaleja ja monia muita näistä ongelmista ja sai monet saksalaiset tuntemaan, että he olivat viattomia uhreja, joiden oli otettava Euroopan hallintaansa.

Kysymys: Miten natsit yrittivät luoda imperiumin?

V: Natsit yrittivät luoda imperiumin siirtomaiden avulla käyttäen esikuvana liittolaisensa Italian siirtomaita Afrikassa.

K: Mitä tapahtui toisen maailmansodan lopussa?

V: Toisen maailmansodan lopussa Saksa jaettiin neljään "miehitysalueeseen". Neuvostoliitto valtasi Itä-Saksan, kun taas Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska ja Yhdysvallat valtasivat osia Länsi-Saksasta.