Paramylodon — Harlanin maaorava: Pohjois‑Amerikan pleistoseeninen jättiläinen
Paramylodon on sukupuuttoon kuollut maaoravien suku, joka eli Pohjois‑Amerikassa plioseenikaudelta pleistoseeniin. Se esiintyi alueella noin 4,9 miljoonaa vuotta sitten aina noin 11 000 vuotta sitten, mikä tekee siitä yhden viimeisistä mannerta vaivanneista maaselaimista ennen sukupuuttoa. Paramylodon oli endeeminen Pohjois‑Amerikassa eikä sitä tunneta luonnonvaraisena muualla.
Levinneisyys ja ikä
Lajia tunnetaan fossiileista eri puolilta Pohjois‑Amerikkaa. Paramylodonin löytöpaikkoihin kuuluvat muun muassa Etelä‑ ja Länsi‑Yhdysvallat sekä pohjoiset alueet Meksikossa ja Guatemalassa, mistä alkuperäisessä kuvauksessa mainitaan esiintymät Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Guatemalassa asti. Aikaskaala ulottuu plioseenin lopulta pleistoseenin loppuun, joten laji koki useita ilmastollisia vaihteluita elinympäristössään.
Anatomia ja ulkonäkö
Paramylodon oli kookas maaselaimiin kuuluva eläin: se saattoi olla noin 3 metriä pitkä ja painaa arviolta jopa ~1089 kiloa, vaikka painoarviot vaihtelevat yksilöiden ja laskentamenetelmien mukaan. Sen ruumis oli tanakka ja lihaksikas, etuosan voimakkaat raajat ja suuret, koukistuneet kynnet kertovat sopeutumisesta voimakkaaseen vetämiseen ja repimiseen—ominaisuuksiin, joita käytettiin kasvillisuuden katkaisemiseen ja vetämiseen suuhun.
Kallon ja hampaiston morfologia viittaa kasvinsyöjäiseen ruokavalioon: hampaat olivat sopeutuneet lehtien ja pehmeiden oksien silppuamiseen eikä niinkään kovien materiaalien jauhamiseen. Kuten eteläamerikkalaisella Mylodonilla, myös Paramylodonilla oli ihon sisään upotettuja pieniä luita eli ihokivekkeitä (osteodermit). Nämä toimivat lisäsuojana ja tekivät eläimestä vähemmän haavoittuvan petojen hyökkäyksille.
Elinkeino ja käyttäytyminen
Paramylodon oli taatusti sopeutunut maalla elävään, hitaaseen elämäntapaan. Se söi todennäköisesti pääasiassa lehtiä, versoja ja pienempiä oksia. Ruoanhankinta tapahtui suurilla eturaajoilla ja terävillä kynsillä: eläin saattoi nousta takajaloilleen ja tukeutua hännän ja takaraajojen varaan saadakseen pidemmällä kasvustolla olevan ravinnon ulottuville. Tämä "tarttuva" käyttö muistuttaa muita maaselaimia koskevia havaintoja.
Löydöt ja tutkimushistoria
Paramylodonin fossiileja on löydetty eri puolilta Pohjois‑Amerikkaa. Erityisen runsaasti säilyneitä luurankoja on löytynyt La Brean tervahaudoista, missä säilyminen on ollut erinomaista tervan ja hapettomien olosuhteiden vuoksi. La Brean löydöt ovat antaneet tutkijoille poikkeuksellisen yksityiskohtaista tietoa lajin anatomiasta ja elintavoista, sillä sieltä on saatu sekä luustoa että toisinaan pehmytkudosten jäänteitä ja ihokivekkeitä.
On olemassa vain yksi laajasti tunnustettu laji, P. harlani, kuvattu vuonna 1840 (Owen). Lajin nimi viittaa amerikkalaiseen luonnontieteilijään Harlaniin, joka löysi ja kuvasi ensimmäiset fossiilit (mm. alaleuan) 1830‑luvulla.
Sukulaissuhteet ja taksonomia
Paramylodontidae‑ryhmään sijoittuvat maaselaimet ovat lähisukulaisia eteläamerikkalaisille muodoille, kuten Mylodonille. Taksonomia on muuttunut tutkimuksen edetessä: eri aikakausien ja alueiden löytöjen perusteella nimistöön ja lajirajauksiin on kohdistunut korjauksia ja synonyymejä. Paramylodon erotetaan sukkulaisista sukulaisistaan muun muassa kallon, poskihampaiden ja ihokivekkeiden rakenteen perusteella.
Sukupuutto
Paramylodon katosi Pohjois‑Amerikasta noin pleistoseenin lopulla, noin 11 000 vuotta sitten. Sukupuuttoon johtaneet syyt olivat todennäköisesti monitekijäisiä: ilmaston lämpeneminen pleistoseenin jälkeen muutti elinympäristöjä, ja ihmisten leviäminen mantereelle toi lisää painetta lajille mahdollisen metsästyksen ja elintilanmenetyksen kautta. Fossiilistaineistot viittaavat siihen, että laji saattoi olla vielä olemassa samaan aikaan kun varhaiset ihmisyhteisöt liikkuivat alueella, mutta suorat todisteet ihmisten ja Paramylodonin vuorovaikutuksesta ovat harvinaisia ja usein tulkinnanvaraisia.
Merkitys ja säilyneet näytteet
- La Brean ja muiden kaivausten löydöt ovat olleet keskeisiä Paramylodonin anatomian ja elintapojen tutkimuksessa.
- Ihokivekkeet ja osin pehmytkudosjäänteet antavat harvinaista tietoa maaselainten suojautumiskeinoista.
- Paramylodon on tärkeä laji, kun tutkitaan pleistoseenikauden ekosysteemejä Pohjois‑Amerikassa ja ihmisen vaikutusta megafaunaan.
Kaiken kaikkiaan Paramylodon edustaa huomattavaa ja hyvin dokumentoitua osa‑aluetta Pohjois‑Amerikan pleistoseenista faunaa: kookas, panssaroitu kasvinsyöjä, joka sopeutui elämään kasvillisuuden kanssa ja jätti runsaasti fossiilista aineistoa tuleville sukupolville tutkittavaksi.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on Paramylodon?
V: Paramylodon on sukupuuttoon kuollut maaoravan suku.
K: Missä Paramylodon oli endeeminen?
V: Paramylodon oli endeeminen Pohjois-Amerikassa plioseenikaudella ja pleistoseenikauden lopulla.
K: Kuinka kauan Paramylodon eli?
V: Paramylodon eli noin ~4,9 miljoonaa vuotta sitten (mya) ja 11 000 vuotta sitten.
K: Mikä on Paramylodonin koko ja paino?
V: Paramylodon oli noin 3 m pitkä ja painoi jopa 1089 kg.
K: Mistä Paramylodon tunnetaan?
V: Paramylodon tunnetaan esiintymistä Yhdysvalloissa, Meksikossa ja aina Guatemalasta etelään asti.
K: Kuinka monta Paramylodon-lajia tunnetaan?
V: Tunnistettuja Paramylodon-lajeja on vain yksi, P. harlani, jota kutsutaan yleisesti Harlanin maaoraksi.
K: Mitä Paramylodonin kallo ja hampaat kertovat sen ruokavaliosta?
V: Paramylodonin kallo ja hampaat viittaavat siihen, että se oli lehtien ja pienten oksien selailija, joka söi takajalkojensa varassa seisten ja veti kasvillisuutta suuhunsa valtavilla käsillään.
