Pahan ongelma (teodikea) – määritelmä ja teologiset vastaukset

Pahan ongelma on filosofinen ja teologinen kysymys siitä, miten voidaan sovittaa yhteen pahan olemassaolo ja usko hyvään, kaikkivoivaan ja kaikkitietävään jumalaan. Perusmuodossaan ongelma kysyy, voidaanko sellaisen jumalan olemassaolo olla yhteensopiva sen kanssa, että maailmassa esiintyy kärsimystä, epäoikeudenmukaisuutta ja moraalista pahuutta. Kysymystä on pohdittu vuosisatojen ajan: antiikin filosofi Epicuruksen epäilys tunnetaan usein tämäntyyppisenä aloituslauseena, ja 1700–1800-lukujen ajattelijoista Gottfried Wilhelm Leibniz käytti termiä theodicy (teodikea) yrittäessään puolustaa jumalan hyvyyttä maailman pahuuden rinnalla.

Mihin pahan ongelma viittaa?

Pahan ongelma ei pelkästään kyseenalaista, Jumalan olemassaoloa, vaan tarkastelee jumalan hyvyyden, kaikkitietävyyden ja kaikkivoipaisuuden merkitystä suhteessa seuraaviin faktoihin:

• maailmassa tapahtuva kärsimys ja kipu (esim. luonnonkatastrofit, sairaudet);
• ihmisten aiheuttama moraalinen paha (esim. väkivalta, epäoikeudenmukaisuus);
• näyttö siitä, että kärsimys usein näyttää turhalta tai suhteettomalta.

Looginen ja evidenssiperusteinen muoto

Filosofoissa erotetaan tyypillisesti kaksi ongelman muotoa. Looginen pahan ongelma väittää, että väitteet ”Jumala on kaikkivoipa, kaikkitietävä ja täysin hyvä” sekä ”paha on olemassa” muodostavat ristiriidan, joten kaikki eivät voi olla totta samanaikaisesti. Tästä näkökulmasta tunnettu kriitikko on J. L. Mackie, joka korosti loogista epäyhtenäisyyttä.

Evidenssiperusteinen (tai empiirinen) pahan ongelma sen sijaan ei väitä välttämättä loogista ristiriitaa, vaan sanoo, että maailman pahuus tekee jumalan olemassaolosta epätodennäköistä tai vaikeasti yhdistettävää uskoon. William Rowe on vienyt tätä argumenttia eteenpäin korostaen erityisesti tarpeettoman, järjettömältä vaikuttavan kärsimyksen esimerkkejä.

Keskeiset teologiset vastaukset

Teologit ja filosofit ovat kehittäneet useita vastauksia ja selitysmalleja. Alla yleisimmät suuntaukset lyhyesti:

• Vapaa tahto -puolustus: Usein esitetään, että vapaa tahto on arvokas ja sen seurauksena ihmisillä on mahdollisuus valita pahaa, mikä selittää moraalisen pahan. Tämä ei välttämättä selitä luonnollista pahaa (esim. maanjäristykset).
• Sielunmuodostuksen (soul-making) teodikea: Irenaeuksen ja myöhemmin John Hickin kaltainen näkemys painottaa, että kärsimys voi kehittää ihmisluonnetta ja hyveitä — maailma on oppimis- ja kasvualusta.
• Langennut maailma ja armon teologia: Kristillisessä perinteessä ajatus syntiinlankeemuksesta selittää maailman turmeltuneisuutta; tässä yhteydessä voi esiintyä myös maininta armosta — kärsimyksellä voi olla osa pelastushistoriallista paikkaa.
• Jumalan suunnitelman ja ihmisen rajallisen ymmärryksen argumentti: Ihmiset eivät voi nähdä kaikkia syitä tai tarkoituksia; mikä näyttää pahalta rajallisen näkökulman perusteella, voi paljastua osaksi suurempaa hyvää, jota emme ymmärrä.
• Skeptinen teismi: Korostaa ihmisten epistemisiä rajoja: emme voi tehdä varmoja johtopäätöksiä siitä, mikä olisi jumalan moraalisen suunnitelman kannalta perusteltua.
• Luonteen muutokset jumalan attribuuteissa: Jotkut ajattelijat ehdottavat, että perinteisiä käsityksiä jumalan kaikkivoipaisuudesta tai kaikkitietävyydestä on tarkistettava (esim. prosessiteologia tai rajattu vapaa jumaluus), jolloin ristiriita katoaa.
• Defenssi vs. teodikea: Filosofinen defense pyrkii näyttämään konfliktin loogisesti ei-olemassaolevaksi, kun taas teodikea pyrkii esittämään positiivisen selityksen miksi jumala sallisi pahan.

Moraalinen vs. luonnollinen paha

Usein erotetaan moraalinen paha (ihmisten tekemät teot) ja luonnollinen paha (luonnononnettomuudet, sairaudet). Monet vastaukset kuten vapaan tahdon puolustus käsittelevät ensisijaisesti moraalista pahaa, kun taas luonnollisen pahan selittäminen vaatii esimerkiksi ajatusta maailmasta, jossa luonnonlakeihin liittyvästä epävarmuudesta seuraa kärsimystä tai jossa luonnonolot mahdollistavat ihmisen vapaan toiminnan ja moraalisen kehityksen.

Kritiikkiä ja vaihtoehtoisia näkökulmia

Vastaukset kohtaavat runsaasti kritiikkiä. Esimerkiksi vapaan tahdon vastaajat kysyvät, miksei kaikkivoiva jumala voisi luoda vapaan tahdon olentoja, jotka kuitenkin valitsevat aina hyvän. Skeptinen teismi taas saa kritiikkiä siitä, että se saattaa tehdä uskosta epätarkasteltavaa tai sumentaa moraalisen harkinnan perusteita. Toisaalta jotkut ratkaisut (kuten jumalan attribuuttien muuttaminen) johtavat uskonnollisen kuvan merkittävään uudelleenmäärittelyyn.

Keskeiset ajattelijat

• Antiikin ja keskiajan kirjoittajat, mm. Augustinus, käsittelivät jo pahan ongelmaa kristillisen teologian puitteissa.
• Gottfried Wilhelm Leibniz käytti termiä theodicy ja pyrki oikeuttamaan jumalan hyvyydelle maailmassa esiintyvän pahan rinnalla.
• Modernissa filosofiassa J. L. Mackie on tunnettu loogisesta kritiikistään; William Rowe puolestaan evidenssiperusteisesta versiosta; Alvin Plantinga on muotoillut vaikuttavan vapaan tahdon puolustuksen, joka pyrkii kumoamaan jyrkän loogisen ristiriidan.

Johtopäätös

Pahan ongelma on keskeinen kysymys uskonnonfilosofiassa ja teologiassa, sillä se haastaa käsityksiä diviinistä hyvyydestä ja vallasta sekä ihmisen asemasta maailmassa. Vaikka yksiselitteistä ratkaisua ei ole, keskustelu on rikastuttanut sekä filosofista että uskonnollista ajattelua tarjoamalla useita analyyttisia ja historiallisiakin lähestymistapoja. Lopullinen arvio vastauksista riippuu usein siitä, kuinka paljon painoarvoa annetaan jumalan attribuuteille, ihmisen vapaalle tahdolle ja epistemisille rajoille.

Hae kirjaimella