Satyagraha (sanskritiksi: सत्याग्रह satyāgraha) on Mohandas Karamchand Gandhin (tunnetaan myös nimellä "Mahatma" Gandhi) kehittämä väkivallattoman vastarinnan ja moraalisen vastustuksen oppi. Gandhi käytti satyagrahaa laajasti sekä Intian itsenäisyysliikkeessä että aikaisemmissa kamppailuissaan Etelä-Afrikassa, ja hän muotoili sen periaatteet käytännön toimintasuunnitelmaksi kolonialismin ja epäoikeudenmukaisuuden vastustamiseen.

Perusperiaatteet

Satyagrahan nimi koostuu sanoista satya (totuus) ja agraha (pitämättömyys tai vaatiminen), ja sen ytimessä ovat totuuden etsiminen, väkivallattomuus (ahimsa), oikeudenmukaisuuden vaatiminen sekä halu muutokseen ilman vihamielisyyttä. Keskeisiä piirteitä ovat:

  • Väkivallattomuus: tarkoituksellinen kieltäytyminen vahingoittamasta vastustajaa, sekä fyysisesti että henkisesti.
  • Itseuhraus ja kärsimyksen hyväksyminen: satyagrahi on valmis kärsimään seuraukset omista teoistaan vakuuttaakseen vastustajan ja yleisön moraalisesta oikeudesta.
  • Moraalinen voima (soul-force): usko siihen, että totuudella ja oikeudenmukaisella käytöksellä voidaan voittaa vastustajan tahto ilman väkivaltaa.
  • Tavoitteena muutos, ei nöyryytys: tarkoituksena on saada vastustaja muuttamaan kantansa ja ymmärtämään virheellisyytensä, ei vain kukistaa tai kostaa.

Menetelmät ja käytännöt

Satyagraha toteutetaan erilaisilla väkivallattomilla taktiikoilla, joita Gandhi sovelsi strategisesti tilanteen mukaan. Tyypillisiä keinoja olivat muun muassa:

  • lakot ja boikotit (taloudellisen tuen katkaiseminen)
    lakko- ja boikottitoimet kohdistuivat usein brittiläisiin tuotteisiin ja instituutioihin;
  • yhteistyöstä kieltäytyminen (non-cooperation) ja julkiset mielenosoitukset;
  • marssit ja demonstraatiot, tunnetuimpana Dandi-marssi eli suolamarssi;
  • jaloihin kohdistuvat siviilirikkomukset, joita seuraa tietoisen lainrikkomuksen hyväksyminen ja pidättäytymiskäännytys;
  • paastot ja muut itsehillinnän muodot, jotka toimivat moraalisina painostuskeinoina;
  • rakentavat ohjelmat (constructive programme), kuten Khadi-kansalaistalous, kastittomien oikeuksien edistäminen ja kylien kehittäminen.

Historiallisia esimerkkejä

Gandhin johtamat kampanjat näyttävät, miten satyagrahaa käytettiin järjestelmällisesti poliittisena työkaluna. Tunnettuja esimerkkejä ovat Champaranin ja Khedan tapaukset Etelä-Intiassa, Non-Cooperation Movement (1920–1922), Civil Disobedience -kampanja, jonka keskeinen teko oli Dandi-marssi (suolamarssi) vuonna 1930, sekä vuoden 1942 Quit India -liike. Gandhi sovelsi myös omintakeisia liikkeitään ja useita väkivallattomia kamppailuja kotimaassaan, esimerkiksi yhteiskunnallisten epäkohtien, verotuksen ja lakiuudistusten vastustamiseksi.

Vaikutus ja kansainvälinen perintö

Satyagraha vaikutti merkittävästi myöhempiin ihmisoikeus- ja kansalaisvapauksien liikkeisiin. Se auttoi muokkaamaan muun muassa Nelson Mandelan kamppailua Etelä-Afrikassa apartheidin aikana ja Martin Luther King Jr:n kampanjoita kansalaisoikeusliikkeen aikana Yhdysvalloissa. Myös lukuisat muut antikolonialistiset, työntekijä- ja ihmisoikeusliikkeet ovat ammentaneet Gandhin opeista. Nykyisin väkivallattoman vastustuksen periaatteita käytetään laajalti myös ympäristöaktivismissa, rauhanliikkeissä ja yhteiskunnallisen syrjinnän vastaisten kampanjoiden strategiassa.

Satyagrahin harjoittaja

Henkilö, joka harjoittaa satyagrahaa, on satyagrahi. Satyagrahi ei suinkaan ole passiivinen tai pelokas; päinvastoin hän on aktiivinen, itsekurissa ja valmis kärsimään oikeutensa puolesta ilman mahdollisuutta väkivaltaiseen vastareaktioon. Tärkeä osa satyagrahia on järjestäytyminen, kurinalaisuus ja kyky pysyä väkivallattomuudessa myös provokaatioiden alla.

Rajoitukset ja kritiikki

Vaikka satyagraha on ollut tehokas monissa yhteyksissä, sitä on myös kritisoitu ja sen rajoituksia on tunnustettu. Toiminnan onnistuminen usein edellyttää laajaa kansalaistukea, moraalista auktoriteettia ja julkista näkyvyyttä; ilman näitä vaatimuksia liike voi jäädä tehottomaksi tai sortua reagointikyvyttömyyteen. Lisäksi vastaanottajan empatiaa ja yhteiskunnallista vastuuntuntoa tarvitaan, jotta vastustaja reagoi muuttumalla. Joissain tilanteissa valtion väkivaltaiset toimenpiteet tai autoritaarinen vastarinta ovat voineet murtaa liikkeen vaikutuksen.

Nykymerkitys

Gandhin satyagraha elää edelleen otsikoissa ja käytännössä. Sen periaatteet muistuttavat, että poliittinen ja sosiaalinen muutos voi perustua eettiseen vakaumukseen ja ei-väkivaltaiseen toimintaan. Monille aktivisteille ja liikkeille satyagraha on sekä strateginen että moraalinen malli, joka tarjoaa vaihtoehdon voimankäytölle ja väkivallalle.