Queen's Hall (Lontoo) – konserttisalin historia ja Proms-konsertit 1893–1941

Queen's Hall (Lontoo) 1893–1941: konserttisalin historia ja Proms-konsertit — akustiikka, BBC-yhteys, Toscanini ja sodan vaikutus. Tutustu tarinaan.

Queen's Hall oli konserttisali Lontoon keskustassa Englannissa. Se avattiin vuonna 1893 ja tuli tunnetuksi erityisesti siitä, että Robert Newman aloitti siellä Promenade-konsertit vuonna 1895. Konserttisali toimi pitkään keskeisenä näyttämönä niin julkisille konserteille, äänityksille kuin radio‑lähetyksillekin, ja se vaikutti merkittävästi Lontoon orkesteri‑elämään ja brittiläiseen konserttikulttuuriin.

Queen's Hall rakennettiin, koska Lontoo tarvitsi uuden konserttisalin kaupungin keskustaan. Se sijaitsi Langham Placessa, aivan BBC:n nykyisen lähetyshallin vieressä. Salin arkkitehti oli Thomas Edward Knightley, ja suunnittelussa pyrittiin yhdistämään sekä erinomainen akustiikka että joustavat tilaratkaisut: areenan (alakerran) istuimet olivat siirrettävät, kiillotettu lattia voitiin tehdä tanssilattiana, ja yleisökapasiteetti oli alkujaan jopa 3 000 henkeä (orkesteri mukaan lukien). Pienempi sali, The Queen's Small Hall, mahtoi noin 500 henkeä ja oli tarkoitettu erityisesti kamarimusiikille—myöhemmin sitä käytettiin myös äänitysstudiona. Queen's Hallin akustiikkaa kiitettiin laajalti, mikä teki siitä suositun paikan konserteille ja levytyksille.

Rakentamisen ja avajaisten varhaisvuodet: Kuningattaren salia käytettiin ensimmäisen kerran 25. marraskuuta 1893, jolloin Newman järjesti iltapäivällä lastenjuhlan. Illalla noin 2 000 naista ja herrasmiestä osallistui Coldstream Guardsin soittokunnan konserttiin, jossa kuultiin laulua, piano- ja urkusooloja. Kello 23.00 areenan istuimet poistettiin ja tanssit alkoivat. Hallin viralliset avajaiset pidettiin 2. joulukuuta 1893. Ensimmäinen Promenade‑konsertti Henry Woodin johdolla pidettiin 10. elokuuta 1895, mikä käynnisti vuosikymmenien perinteen edullisista ja laajalle yleisölle suunnatuista iltaesityksistä.

Promenade‑konsertit ja Henry Wood: Robert Newmanin ideoimat Promenade‑konsertit pyrkivät tekemään klassisesta musiikista saavutettavaa laajemmalle yleisölle: ohjelmat olivat monipuolisia, liput edullisia ja yleisö saattoi seistä niin sanotulla promenadilla. Henry Wood (myöhemmin Sir Henry Wood) oli Promenade‑konserttien pitkäaikainen johtaja ja hänet yhdistetään vahvasti Proms‑perinteen kehittämiseen: Wood edisti uusien teosten esittämistä, englantilaisten säveltäjien tunnettavuutta ja monipuolista ohjelmistoa, josta muodostui Promsin tunnusomainen luonne.

Queen's Hallin istuimet olivat alkujaan kapeat ja jalkatila niukka, minkä vuoksi tehtiin muutoksia vuosina 1913 ja 1919; muutosten jälkeen saliin mahtui noin 2 400 ihmistä. Salissa järjestettiin myös muita tapahtumia kuten yksityisjuhlia, tansseja ja näyttelyitä, ja se oli vireä kulttuurikeskus läpi vuosikymmenten.

BBC, äänitykset ja vierailijat: 1930‑luvulta lähtien Queen's Hallista tuli yhä tärkeämpi myös radio‑lähetysten ja levytysten näyttämönä. Vuosina 1930–1941 BBC:n sinfoniaorkesteri piti salissa säännöllisesti lähetettyjä konsertteja, ja orkesterin esityksiä välitettiin laajalle kuulijakunnalle. Tunnettu italialainen kapellimestari Arturo Toscanini, joka vieraili Lontoossa 1930‑luvulla, johti Queen's Hallissa useita merkittäviä konserttiesityksiä ja teki siellä myös kuuluisia äänityksiä 1930‑luvun lopulla. Pienempi sali palveli samoihin aikoihin myös äänitystoimintaa ja studiokäyttöä, mikä korosti Queen's Hallin roolia sekä elävän musiikin että tallenteiden keskuksena.

Proms‑konserttien järjestäjäkysymykset muuttuivat 1920-luvun loppupuolella: alun perin yksityisesti ylläpidetyt Promenade‑konsertit siirtyivät osittain BBC:n vastuulle, mikä varmisti niiden jatkuvuuden ja laajemman radiosoiton. Tästä kehityksestä lähtien Proms vakiinnutti paikkansa brittiläisessä musiikkielämässä ja laajeni koko maata tavoittavaksi tapahtumaksi.

The Blitz ja salin hävitys: Toinen maailmansota toi Lontooseen laajoja pommituksia. Toukokuun 10. päivänä 1941, aikana jolloin pommitukset erityisesti kohdistuivat Lontoon keskustaan, Royal Choral Society esiintyi Queen's Hallissa yhdessä Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa. He esittivät Elgarin oratorion Dream of Gerontius kapellimestari Sir Malcolm Sargentin johdolla. Tämä konsertti jäi Queen's Hallin viimeiseksi; myöhemmin samana iltana sali tuhoutui täysin pommituksissa, eikä sitä koskaan jälleenrakennettu alkuperäisessä muodossaan.

Jälkivaikutukset ja perintö: Queen's Hallin tuhoutumisen jälkeen BBC:n sinfoniaorkesteri siirsi lähetyskonserttinsa ja äänityksensä väliaikaisesti muihin tiloihin, muun muassa Bedford Schooliin, jossa tehtiin merkittäviä äänityksiä kuten Sir Adrian Boultin johtama Elgarin toisen sinfonian nauhoitus. Promenade‑konsertit (Proms) jatkuivat ja siirtyivät pysyvästi Royal Albert Halliin, jossa perinne jatkuu nykypäivään asti. Osa Proms‑konserteista järjestettiin sodan aikana myös muualla, esimerkiksi Bristolissa ja Bedfordissa.

Vaikka Queen's Hall ei enää olekaan fyysisesti olemassa, sen vaikutus Lontoon musiikkielämään ja erityisesti Proms‑perinteeseen on kestävä. Salin akustiikkaa, ohjelmistoajattelua ja yleisölle avointa lähestymistapaa arvostetaan edelleen historiallisena virstanpylväänä brittiläisessä konserttikulttuurissa.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä on kuningattaren sali?

K: Miksi Queen's Hall rakennettiin?

K: Missä Queen's Hall sijaitsi?

K: Kuinka monta ihmistä mahtui pääsaliin ja sen pienempään vastineeseen?

K: Mitä muutoksia tehtiin tapahtumapaikan viihtyvyyden parantamiseksi?

K: Kuka johti yhden viimeisistä konserteista, jotka pidettiin tässä paikassa?

Kysymys: Minne konsertit siirrettiin Queens'Hallin tuhouduttua toisen maailmansodan aikana?

Hae kirjaimella