Regeneroitumisella tarkoitetaan sitä, että organismi kasvattaa menetetyn osan uudelleen niin, että alkuperäinen toiminta palautuu. Termi kuuluu kehitysbiologiaan ja kattaa laajan kirjon ilmiöitä pienestä kudoksen korjautumisesta kokonaisen raajan tai elimen uudelleen rakentumiseen.
Kyky uudistua vaihtelee suuresti eliöryhmien ja lajien välillä. Monet selkärankaisista, erityisesti sammakkoeläimet kuten salamandrit ja neidot, voivat uudistaa kokonaisia raajoja ja osia sisäelimistä. Toisaalta useimmat suuret nisäkkäät pystyvät vain rajoitettuun korjaukseen: esimerkiksi maksalla on suuri uusiutumiskyky, ja ihmisen lapsilla voi joissain tapauksissa kasvaa varpaan kärki takaisin, mutta kokonaisen raajan regeneraatio on nisäkkäillä hyvin rajallista. Jotkin lajit voivat sijaita näiden ääripäiden välissä: esimerkiksi tietyillä hyönteisillä tai nisäkäillä on kyky korjata pieniä vaurioita tai regeneroida rajallisesti — ja saman lajin eri ikävaiheissa kyky voi poiketa.
Yksinkertaisemmat eläimet, kuten litteät madot (planaria), uudistuvat usein tehokkaasti, koska ne säilyttävät kehossaan monipuolisia kantasoluryhmiä. Nämä kantasolut voivat liikkua vaurioituneisiin kehon osiin, jakautua ja erilaistua muodostaen puuttuvan kudoksen ja palauttaen muodollisen ja toiminnallisen rakenteen.
Raajojen ja muiden rakenteiden uusiutuminen etenee tyypillisesti vaiheittain: ensin vauriokohtaan muodostuu kuoriutunut veritukos ja haavan peittävä epiteeli, sitten muodostuu soluista tiivis kasvainmainen soluryhmä, jota kutsutaan blastemaksi. Blasteman solut voivat syntyä joko kantasolujen aktivoitumisesta tai aikuisten erilaistuneiden solujen dedifferentiaation kautta — eli ne menettävät osan erikoistumisestaan ja alkavat jakautua uudelleen. Seuraavassa vaiheessa solut jakautuvat ja saavat aikaan oikeanlaisen kudosjärjestyksen ja muodon (patterning), ja lopuksi solut erilaistuvat uudeksi toimivaksi kudokseksi.
Regeneraatiossa keskeisiä molekyylisignaaleja ja säätelyreittejä ovat muun muassa Wnt-, FGF-, BMP- ja Notch‑signaalit sekä retinoihappo ja eräät homeoottiset geenit. Myös immuunijärjestelmällä, erityisesti makrofageilla, on tärkeä rooli: ne puhdistavat vauriokohdan ja voivat tuottaa tekijöitä, jotka edistävät uudistumista. Regeneraatioon liittyy siis haavan paranemisen, solujen jakautumisen, morfogeneesin ja immuunivasteen tarkka yhteistoiminta.
Regeneraation tyyppejä ovat esimerkiksi epimorfinen regeneraatio, jossa uusiutuva kudos muodostuu ensin jakautuvasta soluryhmästä (blastema) ja sen jälkeen erilaistuu uudeksi rakenteeksi, sekä morfallaksinen regeneraatio, jossa olemassa olevat solut uudelleenjärjestäytyvät ja muodostavat uuden rakenteen ilman merkittävää solujen proliferaatiota (tätä näkee esimerkiksi hydran tapauksessa).
Esimerkkejä eri tasoista uudistumiskyvystä: jotkut selkärankaiset kuten axolotl ja uusiutuvat sammakot kasvattavat takaisin kokonaisia raajoja, monilla kaloilla (esim. zebrakahlaaja) uusiutuvat evät ja jopa osa sydäntä, ja niveljalkaisilla kuten kotiloilla tai hämähäkeillä voi tapahtua tuntosarvien tai raajojen osittaista uudistumista. Toisaalta ihmisellä ja muilla nisäkkäillä regeneraatio on yleensä rajoittunutta.
Regeneroitumisen tutkimuksella on suuri merkitys lääketieteelle: ymmärtämällä, miten jotkut eläimet muodostavat toimivia rakenteita uudelleen, pyritään kehittämään hoitoja, jotka edistävät ihmisen kudosten ja elinten korjaantumista. Tätä tutkitaan mm. kantasolutekniikalla, kudostekniikalla ja molekyylitason ohjauksella. Tavoitteena on löytää keinoja aktivoida tai jäljitellä tehokkaita regeneratiivisia reittejä ihmisen soluissa ilman haitallista kasvainriskiä.
Yhteenveto: Regeneraatio on biologinen prosessi, jossa menetetyt tai vaurioituneet ruumiinosat korvautuvat uusilla niin, että niiden toiminta palautuu. Kyky regeneroida vaihtelee laajasti: jotkin selkeät mallit, kuten litteät madot ja sammakkoeläimet, pystyvät laajaan uusiutumiseen, kun taas monet nisäkkäät ovat siinä rajallisia. Prosessi perustuu solujen jakautumiseen, erilaistumisen uudelleenohjaukseen ja monimutkaiseen signaalinvälitykseen, ja se on aktiivisen tutkimuksen kohteena regeneratiivisen lääketieteen edistämiseksi.
