Samizdat: Neuvostoliiton maanalaista kirjallisuutta ja levitystä
Samizdat — Neuvostoliiton maanalaista kirjallisuutta ja salakuljetettua levitystä: kielletyt teokset, konekirjoitukset ja rohkeat kirjoittajat, jotka haastivat sensuurin.
Samizdat oli Neuvostoliiton maanalaista kirjallisuutta. Koska monet kirjailijat olivat kiellettyjä eivätkä voineet julkaista teoksiaan, ihmiset käyttivät konekirjoituksia teostensa levittämiseen. Kiellettyjen teosten kopioista kiinnijäämisestä oli ankara rangaistus. Kirjapainokoneen omistaminen edellytti lupaa, ja kaikenlainen painaminen vaati luvan. Kirjoituskoneet olivat kuitenkin yleisiä, ja hiilipaperin avulla voitiin valmistaa ja levittää monia kopioita parhaista teoksista.
Termi ja merkitys: Sana samizdat tulee venäjänkielen sanoista sam (itse) ja izdat (lyhenne sanasta izdatel'stvo, eli kustantamo) — kirjaimellisesti "itsejulkaisu". Se tarkoitti kaikenlaista viranomaisten kieltämää kirjallisuutta, runoista ja romaaneista poliittisiin dokumentteihin ja ihmisoikeusraportteihin, joita levitettiin epävirallisesti yksityishenkilöiden toimesta.
Miten samizdat tehtiin ja levitettiin
Tyypillinen tapa oli kirjoittaa tai kopioida teksti kirjoituskoneella käyttäen hiilipaperia, jolloin yhdellä kirjoituskoneella voitiin tehdä useita kopioita (yleensä muutama kappale kerrallaan). Kopioita sitten kopioitiin uudelleen, usein useassa kierroksessa, jotta saatiin satoja kappaleita. Lisäksi käytettiin stensiilikopiointia (mimeo), nauharullia ja myöhemmin nauhoitettuja puhe- tai musiikkitallenteita (ns. magnitizdat).
Kirjoituskoneiden käyttö ei kuitenkaan ollut ilman riskejä: koneet piti usein rekisteröidä, ja viranomaiset kykenivät vertailemaan koneiden yksilöllisiä kirjainjälkiä jäljittämiseksi. Siksi levittäjät käyttivät useita koneita ja eri ihmisiä kopiointiketjuissa välttääkseen jäljityksen.
Rangaistukset ja riskit
Samizdatin levittäminen saattoi aiheuttaa vakavia seurauksia: pidätyksiä, vankeusrangaistuksia, pakkotyöhön tuomitseminen, irtisanomisia tai karkotuksia syrjäseuduille. Lisäksi järjestelmä käytti psykiatrista vainoa (ns. "psykhoho"), jossa poliittiset toisinajattelijat määrättiin pakkohoitoon mielisairaaloihin. Julkaisijoita ja levittäjiä tarkkailtiin ja häirittiin järjestelmällisesti.
Merkittäviä teoksia ja ilmenemismuotoja
- Dokumentaari- ja ihmisoikeusjulkaisut: Eräs tunnetuimmista samizdat-julkaisuista oli Chronicle of Current Events (ven. Хроника текущих событий), joka dokumentoi ihmisoikeusrikkomuksia ja poliittisia prosesseja.
- Kirjallisuus: Useita merkittäviä kirjailijoita ja teoksia levisi ensin samizdatina tai tamizdatina (eli salaa ulkomaille vietyinä julkaisuina). Esimerkkejä ovat Aleksandr Solženitsynin teokset, erityisesti GULAG-saaristo, joka kirjoitettiin ja kopioitiin salaa ennen kuin osa siitä päätyi länteen ja julkaistiin siellä.
- Runous ja pienpainatteet: Runot ja esseet kiersivät käsikirjoituksina ja konekirjoituksina — usein vain muutaman sivun nidoksina, jotka luettiin ja välitettiin eteenpäin.
Keskeiset henkilöt ja tapahtumat
Samizdatin myötä syntyi myös dissidenttitoimintaa, jossa tunnettuja nimiä ovat mm. Aleksandr Solženitsyn, Vasili Grossman (teos Elämä ja kohtalo levisi salaa), Boris Pasternak (joka sai Nobel-palkinnon, ja Tohtori Živago julkaistiin ulkomailla), sekä joukko ihmisoikeusaktivisteja kuten Andrei Saharov. Vuoden 1966 Sinyavsky–Daniel -oikeudenkäynti oli merkittävä tapahtuma, jossa kirjoittajia rangaistiin ulkomaille julkaisemisesta; se motivoi samizdat-liikettä dokumentoimaan ja vastustamaan sortoa.
Vaikutus ja perintö
Samizdatilla oli suuri merkitys: se piteli yllä vaihtoehtoista tiedonvälitystä, säilytti ja levitti kiellettyä kulttuuria ja toi länteen tietoa Neuvostoliiton sisästä. Monet samizdat-teokset julkaistiin myöhemmin virallisesti vasta perestroikan ja glasnostin myötä 1980-luvun lopulla. Samizdatin perintö näkyy myös nykyajan kansalaisyhteiskunnassa: se on esimerkki siitä, miten ihmisten verkostot ja yksittäiset aloitteet voivat murtaa sensuuria ja säilyttää totuutta.
Muistiinpanoksi: samizdat ei ollut vain kirjallisuutta vaan laajempi ilmiö — äänen, sanan ja dokumenttien salainen kierto, joka haastoi totalitaarisen kontrollin ja vaikutti sekä kulttuuriin että politiikkaan Neuvostoliitossa.
Huomionarvoisia kirjoja, jotka on julkaistu ensimmäisen kerran samizdatin kautta
- Pasternakin Tohtori Zhivago
- Bulgakovin Mestari ja Margarita (osittain)
- Solženitsynin Gulagin saaristo
Etsiä