Musiikin asteikko – määritelmä, tyypit ja perusperiaatteet

Musiikin asteikko – määritelmä, tyypit ja perusperiaatteet selkeästi: nousevat/laskevat asteikot, dur, moll, pentatoninen sekä käytännön esimerkit ja harjoitukset.

Tekijä: Leandro Alegsa

14-10-2025 18:11

Musiikissa asteikko on joukko säveliä, jotka on järjestetty sävelkorkeuden (eli taajuuden) mukaan. Jos asteikko alkaa sävelestä, jonka sävelkorkeus on alhaisin, ja etenee korkeimman sävelkorkeuden omaavaan säveleseen, asteikkoa kutsutaan nousevaksi. Jos asteikko alkaa korkeimman sävelen sävelestä ja laskee matalimman sävelen säveleseen, asteikkoa kutsutaan laskevaksi. Asteikot ovat usein samoja sekä nousevassa että laskevassa asteikossa, mutta tämä ei aina pidä paikkaansa. Hyvin usein asteikko on määritelty jonkin aikavälin (esimerkiksi oktaavin) yli. Yleisimmissä asteikoissa käytetään viiden, kuuden tai seitsemän eri sävelen välejä.

Mitä asteikko tarkoittaa käytännössä?

Asteikko antaa sävelille kontekstin: se määrittää, mitkä sävelet kuulostavat keskenään soveltuvilta ja mitkä eivät. Asteikon ensimmäistä astetta kutsutaan usein perussäveleksi tai tonikaksi; siitä muodostuu asteikon "kodin" tunne. Asteikon sisällä eri asteilla on omat funktionsa, kuten dominantti (5. aste) ja subdominantti (4. aste), jotka luovat vetovoimia tonikkaa kohti.

Asteikkojen perusmuodot ja esimerkit

Diatoninen asteikko (esimerkiksi tavallinen duuriasteikko): sisältää seitsemän eri säveltä oktaavia kohden. Duuri (major) rakentuu asteväleistä: kokoväli, kokoväli, puoliväli, kokoväli, kokoväli, kokoväli, puoliväli (engl. W-W-H-W-W-W-H). Esimerkiksi C-duuri: C D E F G A B C.
Luonnollinen molli (aeolinen): molliasteikon perusmuoto, jolla on oma intervallirakenteensa (W-H-W-W-H-W-W). Esimerkiksi A-molli: A B C D E F G A.
Melodinen molli: nousevassa muodossa usein korottaa kuudetta ja seitsemättä astetta, laskevassa palataan luonnolliseen molliin — tämä on yksi esimerkki siitä, miten nouseva ja laskeva asteikko voivat erota.
Harmoninen molli: mollin muunnelma, jossa seitsemäs aste on korotettu, mikä luo tuntuvan "orientalistisen" sekunnin ja pienen sekstin välisen eron.
Pentatoninen asteikko: viisiääninen asteikko, yleinen monissa maailman musiikkiperinteissä. Esimerkiksi C-pentatoninen (duuri): C D E G A.
Hexatoninen asteikko: kuusi säveltä, käytössä mm. bluesin ja jazzin eri muodoissa.
Kromatiikka: sisältää kaikki oktaavin 12 puolisävelaskelta (12-tasoitettu järjestelmässä), eli kaikki sävelkorkeudet puolisävelportain.
Modaaliset asteikot: ionian (duuri), dorian, phrygian, lydian, mixolydian, aeolian (natural molli) ja locrian — kukin alkaa diatonisessa järjestelmässä eri asteelta ja antaa oman värinsä melodialle.
Mikrotonaaliset asteikot: eivät rajoitu puolisävelaskeliin vaan käyttävät pienempiä sävelvälejä; yleisiä mm. joissain itämaisissa traditioissa ja nykymusiikissa.

Sävelväli ja viritys

Asteikon rakenne määrittyy intervallien eli sävelvälejen perusteella. Tavallisin nykyisessä länsimaisessa musiikissa käytetty järjestelmä on keskitetty 12-tasaettu viritys (12-TET), jossa oktaavi jaetaan 12 yhtä suurta puolisävelaskelta. On kuitenkin olemassa myös muita viritysjärjestelmiä, kuten just intonation (puhtaat suhteet) ja erilaiset meantone-viritykset, jotka antavat eri asteikoille erilaisen soinnin ja värityksen.

Asteikon asteet ja funktiot

Jokaisella asteikolla on asteet, joilla on nimet ja tehtävät. Yksinkertaistettuna tärkeimmät ovat:

1. aste – tonika (perussävel, "koti")
4. aste – subdominantti (vetää tonikkaan päin eri tavoin)
5. aste – dominantti (luo voimakkaan odotuksen palata tonikkaan)

Näiden lisäksi asteiden väliset suhteet (esimerkiksi terssi, kvintti) määrittävät sointujen laadun (duuri vs. molli) ja harmonian liikkeet.

Käytännön merkitys – säveltämisessä ja improvisaatiossa

Asteikot ovat keskeisiä sekä säveltämisessä että improvisaatiossa. Kun tunnet asteikon rakenteen, voit:

luoda melodioita, jotka kuulostavat loogisilta ja sujuvilta;
valita sointukulut, jotka tukevat haluttua tunnelmaa (esim. duurissa valoisa, mollissa synkempi);
improvisoida käyttämällä asteikon säveliä ja niiden musteita korostaaksesi tiettyjä asteita (esim. korostaa dominanttia tai johtosäveltä).

Historiallisia ja kulttuurisia näkökulmia

Asteikot eivät ole universaaleja — eri kulttuureissa on erilaisia asteikkoyhdistelmiä ja viritystapoja. Esimerkiksi Intian klassisessa musiikissa käytetään raga-järjestelmää, joka sisältää modaalisia ominaisuuksia ja ornamenttitekniikoita, ja Kiinan perinteessä esiintyy pentatonisia muotoja. Myös länsimaisen musiikin historia osoittaa muutoksia: keskiajan ja renessanssin modaalisesta ajattelusta siirryttiin tonaliteettiin (duuri/molli) 1600–1700-luvuilla.

Harjoitteluvinkkejä

Harjoittele asteikkoja eri sävellajeissa, aluksi hitaasti ja tasaisella rytmillä.
Käytä metronomia ja lisää tempoa asteittain.
Laula asteikon sävelet ennen kuin soitat ne — tämä vahvistaa sävelkorkeuden hahmottamista.
Harjoittele modaalisia asteikkoja ja pentatonisia muotoja eri taustoilla (sointukulut), jotta opit niiden käyttötarkoitukset.

Yhteenveto

Asteikko on perusrakenne, joka määrittää sävelten suhteet ja antaa sävellykselle tai improvisaatiolle selkeän kehyksen. Tuntemalla erilaiset asteikkotyypit (duuri, molli, modaaliset, pentatoniset, kromaatit, mikrotonaaliset) sekä niiden viritysjärjestelmät ja funktiot voit ymmärtää ja tuottaa monipuolisempaa musiikkia.

C-duuri asteikko. Kahdeksas sävel on oktaavin korkeampi kuin ensimmäinen sävel. Kolmannen ja neljännen nuotin väli (sävelkorkeusero) on pienempi. Samoin seitsemännen ja kahdeksannen nuotin välinen väli on pienempi.

Sama asteikko (C-duuri) pianon näppäimistöllä. Kahden vierekkäisen näppäimen välillä on puoli askelta (eli puoliväriä). Yleisimmissä duuriasteikoissa käytetään puoli askelta kolmannen ja neljännen nuotin sekä seitsemännen ja kahdeksannen nuotin välillä. C-duuriasteikko

Duuri ja molli asteikot

Suuret asteikot

Pianossa on valkoisia ja mustia näppäimiä. Jos aloitamme nuotista C ja soitamme jokaista valkoista näppäintä ylöspäin, kunnes tulemme seuraavaan C:hen, olemme soittaneet C-duuriasteikon. Siinä on kahdeksan säveltä, koska jokaisesta C:stä seuraavaan C:hen on kahdeksan säveltä: C, D, E, F, G, A, B, C.

Kunkin mustan näppäimen soittamalla nuotilla on kaksi nimeä: se voidaan nimetä sen jälkeisen nuotin tai sitä edeltävän nuotin mukaan. Esimerkiksi C:n jälkeistä mustaa näppäintä voidaan kutsua nimellä C♯ (cis). Terävä tarkoittaa korkeampaa sävelkorkeutta. Samaa nuottia voidaan kutsua myös nimellä D♭ (D-molli), koska se on nuotti ennen D:tä. Molli tarkoittaa matalampaa sävelkorkeutta.

Pianossa kahden vierekkäisen näppäimen välissä on puoli askelta (tai puoliastetta). Oikeanpuoleinen näppäin soittaa puolen askeleen korkeamman nuotin (terävä) ja vasemmanpuoleinen näppäin puolen askeleen matalamman nuotin (matala). Kolmannen ja neljännen nuotin sekä seitsemännen ja kahdeksannen nuotin välillä on siis vain puoli askelta. Kun asteikko aloitetaan seuraavasta valkoisesta näppäimestä (D), on koskettava kahta mustaa näppäintä^{[ permanent dead link]} saadaksemme saman asteikon, joista ensimmäinen koskee kolmatta nuottia ja toinen seitsemättä nuottia: D, E, F♯, G, A, B, C♯, D. Nousevan duuriasteikon kuvio on ylöspäin kokonainen porras, ylöspäin toinen kokonainen porras ja sitten puolikas porras, sitten kokonainen porras, kokonainen porras ja toinen kokonainen porras, sitten puolikas porras, jotta oktaavin voi suorittaa loppuun. Tämä esitetään usein seuraavasti: WWHWWWWH tai TTSTTTS (jossa T tarkoittaa säveltä ja S tarkoittaa puolikasta).

Asteikoissa käytetään joko pelkkiä teriä tai pelkkiä desejä, kun valitaan saman nuotin kaksi nimeä, silloin kun se on mahdollista. Seitsemän eri nuotin asteikossa kutakin kirjainta käytetään vain kerran. Tämä tarkoittaa sitä, että joissakin asteikoissa yksi tai kaksi nuottia on nimetty terällä tai lailla, vaikka ne soitetaan valkoisilla näppäimillä. Esimerkiksi C♯-duuriasteikossa kaikilla nuoteilla on nimenä terävä: C♯, D♯, E♯, F♯, G♯, A♯, B♯, C♯. Tässä asteikossa E♯ on F:ää soittavan näppäimen soittaman nuotin nimi ja B♯ on C:tä soittavan näppäimen soittaman nuotin nimi. D♭-duuriasteikossa käytetään samoja nuotteja, mutta niillä kaikilla on eri nimet: D♭, E♭, F, G♭, A♭, B♭, C, D♭.

Joskus duuriasteikko lauletaan sanoihin "do, re, mi, fa, so, la, ti, do" (solfège). Musikaalissa The Sound of Music Maria opettaa lapsia laulamaan opettamalla heille laulun nimeltä "Doe, a deer, a female deer". Jokainen rivi alkaa asteikon seuraavasta nuotista ja käyttää eri englanninkielistä sanaa jokaiselle nuotille ("doe", "ray", "me", "far", "sew", "la" ja "tea").

Molliasteikot

On olemassa myös molliasteikkoja. Ne toimivat samalla tavalla kuin duuriasteikot, mutta niissä käytetään erilaisia intervallikuvioita:

luonnonmollissa käytetään puoli askelta toisen ja kolmannen nuotin sekä viidennen ja kuudennen nuotin välillä. A-molli (luonnollinen molli) saadaan, kun lähdetään liikkeelle A:sta ja käytetään vain valkoisia näppäimiä: A, B, C, D, E, F, G, A.
harmoninen molli on sama kuin luonnollinen molli, paitsi että seitsemännen ja kahdeksannen nuotin välillä on vain puoli askelta. Jos käytetään edellisen esimerkin mukaisesti G:n ja A:n välissä olevaa mustaa näppäintä G:n sijasta (korottamalla sitä puolella askeleella), saadaan A, B, C, D, E, F, G♯, A.
melodinen molli: Askel F:stä G♯:hen on kolme puoli askelta, ja se on vaikea laulaa. Tästä syystä käytetään F♯:n sijasta F♯:ää, mutta vain asteikkoa ylöspäin mentäessä. Joitakin jazzmusiikin muotoja lukuun ottamatta käytetään luonnollista mollia asteikkoa alaspäin mentäessä: A, B, C, D, E, F♯, G♯, A, G, F, E, D, C, B, A.

Eri aikakausina käytetään eri asteikkoja

Perinteisessä länsimaisessa musiikissa käytetään yleensä seitsemää nuottia, ja ensimmäinen nuotti toistetaan (oktaavia korkeammalla tai matalammalla) oktaavin täydentämiseksi. Keskiajalla ja renessanssin aikana käytettiin useimmiten diatonista asteikkoa (pianon valkoiset koskettimet). Mustat koskettimet (joita kutsutaan akkordiksi) olivat harvinaisempia. Klassisella kaudella (1600-1900) käytettiin yleensä duuri- ja molliasteikkoja, kuten edellä on esitetty. Luonnollista mollia käytettiin vähemmän. Noin vuodesta 1900 alkaen on käytössä muitakin asteikkoja, esimerkiksi kromaattinen asteikko (12 puolisävelaskelta).

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on asteikko musiikissa?

A: Musiikissa asteikko on joukko säveliä, jotka on järjestetty niiden korkeuden (taajuuden) mukaan.

K: Miten asteikot voidaan luokitella?

V: Asteikot voidaan luokitella joko nouseviksi tai laskeviksi riippuen siitä, aloitetaanko nuotit alimmasta sävelkorkeudesta ja edetään ylöspäin korkeimpaan vai aloitetaanko korkeimmasta sävelkorkeudesta ja edetään alaspäin alimpaan.

K: Ovatko asteikot aina samat, kun ne ovat nousevia ja laskevia?

V: Ei aina - joskus ne ovat erilaisia.

K: Mitä intervallia yleisimmät asteikot käyttävät?

V: Yleisimmissä asteikoissa käytetään viiden, kuuden tai seitsemän eri sävelen intervalleja.

K: Onko oktaavi esimerkki asteikossa käytettävästä intervallista?

V: Kyllä, hyvin usein asteikko määritellään oktaavin välein.

K: Mitä tarkoittaa, kun asteikko alkaa nuotilla, jonka sävelkorkeus on matalin?

V: Se tarkoittaa, että tällä nuotilla on alhaisin taajuus kaikista muista kyseisen asteikon nuotteista.

Etsiä