Eteläiset bantoidikielet ovat laaja ja monimuotoinen ryhmä afrikkalaisia kieliä, jotka kuuluvat niger-kongon kieliperheeseen. Termi ja ryhmän käyttöperusteet esiteltiin laajemmin Kay Williamsonin työssä vuonna 1989, jossa bantoidikielet ehdotettiin jaettavaksi kahteen päähaaraan: pohjoiseen ja eteläiseen. Williamsonin ja sitä seuranneen tutkimuksen perusteella eteläiseen bantoidiryhmään sijoitetaan useita pienempiä kieliperheitä sekä laaja joukko bantu-kieliryhmiä.

Ethnologue-tietokannan mukaan eteläiseen bantoidiryhmään kuuluu noin 643 kieltä, mutta tarkka lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen, sillä luokittelu on osin kiistanalainen ja uusia tietoja tulee jatkuvasti. Monilla ryhmän kielillä esiintyy vaihtelevaa asteittaista keskinäistä ymmärrettävyyttä: lähisukukielet voivat olla osittain tai kokonaan ymmärrettäviä toisilleen, kun taas etäämmällä olevat kielet eivät välttämättä ole ymmärrettäviä.

  • Kapeat bantukielet
  • Jarawanin kielet
  • Tivoid-kielet
  • Beboid-kielet
  • Mamfe-kielet
  • Grassfieldsin kielet
  • Ekoid-kielet

Useimmat eteläiseen bantoidiryhmään kuuluvat pienemmät ryhmät (kuten Grassfields-, Tivoid- tai Beboid-kielet) sijaitsevat keski- ja länsi-Afrikassa, erityisesti Kamerunin ja Nigerian alueilla. Kapeat bantukielet muodostavat laajan haaran, johon kuuluu suuri osa niin sanotuista bantu‑kielistä, jotka levittäytyvät laajalle Keski-, Itä‑ ja Etelä‑Afrikkaan.

Eteläisten bantoidikielten yhteisiä piirteitä ovat monilla kielillä esiintyvät nominaliluokat (substantiivien luokkajärjestelmät) ja niiden mukautuminen verbien ja adjektiivien kongruenssissa, rikas taivutus- ja verbirakennejärjestelmä sekä usein tonaalisuus merkitystä erottelevana piirteenä. Kuitenkin morfologia ja fonologia vaihtelevat huomattavasti eri alaryhmien välillä.

Tieteellisessä luokittelussa on edelleen avoimia kysymyksiä: joidenkin kielten tarkka asema eteläisessä bantoidiryhmässä on epävarma ja osa kielistä jää luokittelematta mihinkään vakiintuneeseen alaryhmään. Luokittelun tarkentaminen edellyttää lisää kenttätutkimusta, historiallista vertailevaa analyysia ja kielten dokumentaatiota.

Monet eteläisen bantoidiryhmän kielet ovat puhujamäärältään pieniä ja paikallisia, ja osa on vaarassa kadota kielenvähenemisen myötä. Ryhmän laajuus, sisäinen monimuotoisuus ja sen tarjoamat näkökulmat niger‑kongon kielten kehitykseen tekevät eteläisistä bantoidikielistä tärkeän tutkimuskohteen kielitieteessä sekä kielten säilyttämisen ja dokumentoinnin kannalta.