Espanjan kieli (espanja: español, lausutaan "Eh-span-yole", IPA: /espaɲol/) on romanikieli, joka on peräisin latinan kielestä. Se on maailman puhutuin romaaninen kieli. Marraskuussa 2015 yli 360 miljoonaa ihmistä maailmassa puhui espanjaa äidinkielenään.
Espanjaa puhutaan laajasti Euroopassa ja Amerikassa, ja sen asema on vahva myös kansainvälisissä järjestöissä ja kulttuurivaihdossa. Kielen puhujamäärät vaihtelevat laskentatavasta riippuen: jos mukaan otetaan myös toisen kielen puhujat, maailmanlaajuinen puhujamäärä kohoaa usein satoihin miljooniin. Espanja on yksi Yhdistyneiden Kansakuntien virallisista kielistä ja yksi Euroopan unionin työkielistä.
Puhujamäärä ja levinneisyys
Espanja on virallinen kieli useissa maissa:
- Eurooppa: Espanja
- Latinalainen Amerikka: lähes koko alue, mm. Meksiko, Kolumbia, Argentiina, Perù, Venezuela, Chile, Ecuador, Bolivia, Paraguay, Uruguay, useimmat Keski-Amerikan maat
- Afrikka: Päiväntasaajan Guinea (yksi virallisista kielistä)
- Pitkät espanjankieliset yhteisöt myös Yhdysvalloissa, Filippiineillä ja muissa maissa
Kielten levinneisyyden vuoksi espanja on merkittävä lingua franca monilla alueilla, erityisesti Amerikassa.
Varietaatit ja ääntäminen
Espanjan kielellä on useita merkittäviä alueellisia murteita ja standardimuotoja. Espanjassa yleinen standardi tunnetaan usein nimellä castellano (kastilia), mutta Latinalaisessa Amerikassa on useita erillisiä puhuttuja muotoja:
- Meksikolainen espanja – laajasti ymmärretty ja medialle tärkeä
- Rioplatense (Argentiina, Uruguay) – tunnusomaista on voseo-muoto ja ll/ y -äänteen muuttuminen (yeísmo)
- Karibialaiset murteet – usein s-äänen heikkenemistä ja konsonanttien h-aspiraatiota
- Ande-alueen ja eteläisen Amerikan murteet – omia intonaatio- ja sanastopiirteitä
- Andalusian ja Kanarian murteet Espanjassa
Akustisesti espanja on yleensä sylben-syklinen kieli, ja siinä on selkeä tavurakenne. Joitakin tunnusomaisia piirteitä: äänne ñ /ɲ/, äänteiden erottelu s–θ (esimerkiksi Espanjan monissa murteissa 'c' ennen e/i ja 'z' ääntyvät [θ], kun taas Latinalaisessa Amerikassa sama ilmiö usein puuttuu eli seseo), sekä yleinen ilmiö "yeísmo" jolloin ll ja y sulautuvat samaan äänteeseen.
Kielioppi ja kirjoitusjärjestelmä
Espanjan kielessä on kaksi sukua (maskuliini ja feminiini), sekä yksikkö ja monikko. Verbit taipuvat persoonien, aikamuotojen, modusien (mm. indikatiivi, subjunktiivi) ja aspektien mukaan. Subjektipronominit jätetään usein pois, koska verbimuodot ilmaisevat persoonan.
Kirjoitus perustuu latinalaiseen aakkostoon, joka sisältää 27 kirjainta (mukaan lukien ñ). Käytössä ovat myös aksenttimerkit (akuutit) ääntämyksen ja sanan painotuksen merkitsemiseksi sekä eron tekemiseksi samannäköisten sanojen välillä (esim. "sí" = kyllä, "si" = jos).
Kirjakielelle ja ortografialle asetetaan normeja pääasiassa Real Academia Española (RAE) -instituutin ja vastaavan maiden kieliakatemioiden yhteistyössä kehittämien sääntöjen kautta.
Historia ja vaikutteet
Espanjan juuret ovat Välimeren latinan murteissa mustan ajan jälkeisessä Iberian niemimaalla. Useiden vuosisatojen aikana kieleen ovat vaikuttaneet mm. arabian kielellä kiehtoneet lainasanat ajalta jolloin suuri osa Iberian niemimaasta oli muslimihallinnon alla. Lisäksi amerikkalaisten alkuperäiskielten (esim. nahuatl, quechua, guaraní) sanat, sekä myöhemmin ranskan, italian ja englannin vaikutteet ovat rikastuttaneet sanastoa.
Käyttö ja kulttuuri
Espanjankielinen kirjallisuus on laaja: tunnettuja klassikoita edustaa mm. Miguel de Cervantesin Don Quijote. Nykyään espanja on tärkeä kieli mediassa, kaupankäynnissä, tieteessä ja populaarikulttuurissa (musiikki, elokuvat, televisio).
Espanjaa opiskellaan laajasti eri puolilla maailmaa, ja sen osaaminen avaa mahdollisuuksia matkailuun, työelämään ja kansainväliseen viestintään.
Yhteenvetona: espanja on laajalle levinnyt ja elinvoimainen romaaninen kieli, jolla on runsaasti alueellisia muotoja, pitkä historia ja merkittävä vaikutus globaaliin kulttuuriin ja politiikkaan.