The Importance of Being Earnest, A Trivial Comedy for Serious People on Oscar Wilden kirjoittama näytelmä. Se kantaesitettiin 14. helmikuuta 1895 St James's Theatre -teatterissa Lontoossa. Näytelmässä päähenkilöt keksivät ihmisiä, jotka eivät ole todellisia, yrittäessään helpottaa elämäänsä. Näytelmän tärkeimpiä teemoja ovat kevyt humoristinen tapa käsitellä vakavia asioita, kuten avioliittoa, ja viktoriaanisten tapojen satiiri. Näytelmän ilmestyessä arvostelut ylistivät kaikki näytelmän huumoria. Jotkut kuitenkin kaipasivat parempia yhteiskunnallisia viestejä, kun taas toiset pitivät sitä parhaana näytelmänä, jonka Wilde oli koskaan kirjoittanut. Se on Wilden suosituin näytelmä.

Juoni lyhyesti

Juoni kertoo kahdesta nuoresta miehestä, jotka yrittävät kosiskella rakastajattariaan uskotellen, että heidän nimensä on Ernest. Jack (John) Worthing elää maalla ja on huolehtiva holhooja, mutta kaupunkiin mennessään hän esiintyy nimellä Ernest. Algernon Moncrieff taas keksii perustella poissaolonsa kuolevalla ystävällä — käytäntö, jota hän kutsuu "Bunburyingiksi". Kun molemmat miehet esiintyvät mielikuvitushenkilön Ernestin nimellä, syntyy sekaannuksia, väärinkäsityksiä ja farssimaisia tilanteita, kun rakastetut Gwendolen ja Cecily molemmat palvovat nimeä Ernest.

Henkilöhahmot

  • Jack (John) Worthing – kunnollinen, mutta salaisuuksia kantava herra, joka haluaa naida Gwendolenin.
  • Algernon Moncrieff – hauskalla ja itsevarmalla tavalla itsekäs, keksiiköön selityksiä elämälleen.
  • Gwendolen Fairfax – sivistynyt, romanttinen ja päättäväinen nainen, joka ilmoittaa rakastavansa ainoastaan nimeltä Ernest.
  • Cecily Cardew – Jackin holhokki, joka haaveilee romantiikasta ja on lumoutunut ajatuksesta, että Ernest rakastaa häntä.
  • Lady Bracknell – Gwendolenin äiti, yhteiskunnallinen auktoriteetti, joka edustaa viktoriaanista arvomaailmaa ja konservatiivisia normeja.
  • Myös sivuhahmot kuten Miss Prism ja Canon Chasuble tuovat lisää huumoria ja juonenkäänteitä.

Teemat ja tyyli

Näytelmä yhdistää farssimaista sekoilua, älykkäitä aforismeja ja sanaleikkejä. Jopa nimi on sanaleikki: englannin kielen sana earnest tarkoittaa rehellistä tai vilpitöntä, ja samaan aikaan Ernest on tavallinen miesnimi — tämä kaksimerkityksisyys on keskeinen ironian lähde. Teemoissa näkyvät muun muassa moraali, tyyli, tekopyhyyttä ja luokkaerot. Wilde pilkkaa viktoriaanisen yhteiskunnan muodollisuuksia ja arvoja, mutta tekee sen keveän, humoristisen otteen kautta: vakavia aiheita käsitellään leikillisesti, mikä antaa osan teoksen terävyydestä.

Ensi-ilta, skandaali ja seuraukset

Menestyksekäs ensi-ilta oli Wilden uran huipentuma, mutta samalla se osittain ennakoi hänen julkista romahdustaan. Queensberryn markiisi — lordi Alfred Douglasin isä — yritti häiritä ensi-iltaa, ja häneltä evättiin sisäänpääsy. Pian tämän jälkeen alkoi julkinen riita, joka eskaloitui oikeusjuttuihin: Wilde haastoi markiisin kunnianloukkauksesta, mutta oikeudenkäynnit paljastivat yksityiselämän kiistanalaisuuksia ja johtivat Wilden tuomitsemiseen. Näytelmä suljettiin menestyksestään huolimatta vain 86 esityksen jälkeen, ja Wilde tuomittiin myöhemmin vankeuteen. Vangitsemisen jälkeen hän ei kirjoittanut enää samoissa määrin koomisia tai draamallisia näytelmiä.

Sovitukset, uudelleennäytännöt ja perintö

The Importance of Being Earnest on esitetty uudelleen useita kertoja sen ensi-illan jälkeen, ja se on sovitettu elokuviin kolme kertaa, vuosina 1952, 1992 ja 2002. Näytelmä on vakiinnuttanut asemansa teatteriklassikkona: sen terävät dialogit, ironia ja ajaton kritiikki sosiaalisille puutteille tekevät siitä edelleen suosikin niin tutkijoille kuin yleisöllekin. Monet pitävät sitä Wilden dramaturgisen nerouden huipentumana ja yhtenä englantilaisen komedian hienoimmista saavutuksista.

Merkitys tänään: Teos muistuttaa, että pinnallinen kunnia ja muodollisuudet voivat olla koomisen absurdin lähde, ja että rehellisyyttä, identiteettiä ja sosiaalisia rooleja voi tulkita yhä uudelleen. Wilde onnistuu olemaan sekä viihdyttävä että terävä kommentaattori — siksi näytelmä säilyttää asemansa kirjallisuuden ja teatterin peruskaanonissa.