Lausannen rauhansopimus 1923: Turkin ja Kreikan rajat sekä seuraukset

Lausannen rauhansopimus 1923 selittää, miten Turkki ja Kreikka määrittelivät rajat, sopimuksen osapuolet sekä sen poliittiset, väestö- ja aluevaikutukset.

Lausannen sopimus allekirjoitettiin 24. heinäkuuta 1923 sen jälkeen, kun Turkki oli voittanut kreikkalais‑turkkilaisen sodan vuosina 1919–1922 ja tasavallan perustaja Mustafa Kemal Atatürk oli saavuttanut vallan Anatoliassa. Sopimus kumosi suurimmaksi osaksi vuoden 1920 Treaty of Sèvres -ehdotukset ja loi perustan nykyisille Turkin ja Kreikan valtionrajoille. Sopimuksen allekirjoittaneita valtiota olivat Turkki ja Kreikka sekä useat suurvallat, muun muassa Italia, Ranska, Iso-Britannia, Japani sekä Jugoslavian kuningaskunta.

Keskeiset kohdat

• Rajat ja alueet: Lausannen sopimus määritteli Turkin ja Kreikan välisen maarajan sekä ratkaisi useita raja‑ ja saarikysymyksiä Egeanmerellä. Sopimus tunnusti Turkin suvereniteetin Anatoliassa ja Itä‑Trakiassa sekä määräsi, mitkä saaret kuuluivat kummallekin valtiolle.
• Saaret: Monet Egeanmeren saaret jäivät Kreikalle, mutta tietyille lähirannikon saarikomplekseille ja kalliomuodostelmille sopimuksessa annettiin erityisasema. (Myöhemmin osa alueisiin liittyvistä kysymyksistä — kuten Dodekanesian saariston asema — ratkaistiin toisen maailmansodan jälkeisissä rauhansopimuksissa.)
• Kapitulointien lakkauttaminen: Sopimus päätti osaltaan ottomaanien aikaiset erityisoikeudet (kapituloinnit) ja lujitti Turkin taloudellista ja poliittista itsenäisyyttä.
• Turkin siviili‑ ja uskonnollisten vähemmistöjen oikeudet: Lausannen turvattiin eräitä vähemmistöoikeuksia, mutta tulkinnat ja toimeenpano ovat olleet myöhemmin kiistanalaisia.

Väestönvaihto ja humanitaariset seuraukset

Sopimukseen liittyi erillinen ja laajasti toteutettu pakollinen väestönvaihto Kreikan ja Turkin välillä. Tämän seurauksena arviolta yli miljoona ihmistä (usein ortodoksikreikkalaisia Anatoliasta ja muslimeja Kreikan alueelta) siirrettiin kotiseuduiltaan. Vaihdosta poikkeuksena jätettiin muun muassa Konstantinopolin (Istanbul) kreikkalainen yhteisö sekä Imbros (Gökçeada) ja Tenedos (Bozcaada), ja Länsi‑Trakiassa asuva muslimivähemmistö säästyi väestönvaihdolta.

Väestönsiirto aiheutti laajaa inhimillistä kärsimystä: pakolaisuutta, omaisuuden menetyksiä, sosiaalista pirstoutumista ja pitkäaikaisia kiistoja korvauksista ja muuttaneiden perintöoikeuksista. Muutoksen seuraukset tuntuvat edelleen molempien maiden yhteiskunnissa ja muistissa.

Salaiset ja myöhemmät sopimukset

Lausanne käsitteli myös Saaristoja koskevia kysymyksiä: alun perin Straits‑rasitus (Turkin salmien asemaa koskeva järjestely) sisälsi kansainvälisiä valvontamekanismeja ja demilitarisointia. Vuonna 1936 neuvoteltu Montreux’n yleissopimus muutti salmien aseman ja palautti Turkille laajemmat sotilaalliset oikeudet ja hallinnan salmien yli.

Pitkäaikaiset seuraukset ja nykypäivän kiistat

Lausannen sopimus antoi kansainvälisen tunnustuksen uudelle Turkin tasavallalle ja vakautti alueellisia rajoja pitkälle 1900‑luvulle. Kuitenkin monet sopimuksen jälkeiset tulkintaerimielisyydet ovat säilyneet tai palanneet esiin:

• Egeanmeren alueen kiistat: Kreikan ja Turkin väliset riidat ovat usein liittyneet saarien suvereniteettiin, merialueiden ja aaltoisuuden (territorial waters), ilmatilan ja mannerjalustan (continental shelf) kysymyksiin sekä sotilaalliseen läsnäoloon tietyillä saarilla. Nämä kiistat johtivat vuosina 1987 ja 1996 — erityisesti 1996 Imia/Kardak‑kriisin yhteydessä — lähellä olleeseen sotilaalliseen konfliktiin.
• Vähemmistöjen oikeudet: Molemmissa maissa on ajoittain noussut esiin erimielisyyksiä vähemmistöjen asemasta, esimerkiksi Kreikan kreikkalaisen vähemmistön asema Turkissa ja Turkin vähemmistön asema Kreikassa (erityisesti Länsi‑Trakiassa).
• Oikeudelliset ja taloudelliset jälkitapaukset: Omistusoikeudet, pakolaiskorvaukset ja historialliset vaateet ovat aiheuttaneet jatkuvia neuvotteluja ja vaateita kansainvälisissä yhteyksissä.

Yhteenveto

Lausannen sopimus 1923 oli käännekohta, joka muodosti modernin Turkin kansainvälisen aseman ja määritteli suurimman osan Turkin ja Kreikan rajoista. Vaikka sopimus lykkäsi useita ongelmia ratkaisemalla monia kysymyksiä, se ei poistanut kaikkia jännitteitä: Egeanmeren saaret, merialueet, ilmatila ja vähemmistöjen asema ovat edelleen alueita, joista kiistellään. Sopimuksen sosiaaliset ja inhimilliset seuraukset — erityisesti väestönvaihto — jättivät pitkäkestoisen jäljen molempien maiden historiaan.

On huomattava, että Kreikalla ja Turkilla on ollut kiistoja, joissa on usein keskitytty siihen, kummalle maalle tietyt (yleensä asumattomat) Egeanmeren saaret ja kalliot kuuluvat. Vuosina 1987 ja 1996 nämä kiistat johtivat melkein sotilaalliseen konfliktiin.

Hae kirjaimella