Urartin kieli on nimi kielelle, jota puhuivat muinaisen Urartun valtakunnan asukkaat Koillis-Anatoliassa (nykyisessä Turkissa), Van-järven alueella. Urartun valtakunta kukoisti noin 9.–6. vuosisadoilla eaa.; sen keskus oli Tushpa (nyk. Van) ja hallitsevia kohteita olivat myös muun muassa Erebuni (nykyinen Jerevan) sekä useat vuoristo- ja laaksofortit.
Luokittelu ja sukulaisuussuhteet
Urartilainen oli kieli, joka ei ollut seemiläinen eikä indoeurooppalainen, vaan yleisesti luokitellaan kuuluvaksi hurro-urartilaiseen kieliperheeseen. Hurro‑urartilainen yhteys perustuu muoto‑ ja sanastovastaavuuksiin sekä yhteisiin kieliopillisiin piirteisiin; hurri ja urarti edustavat lähisukulaisia, vaikka ne eivät ole identtisiä.
Kirjoitusjärjestelmät ja lähteet
Useimmat säilyneet urartilaiset tekstit on kirjoitettu muokatulla assyrialaisella kiilakirjoituksella – käytössä olivat kiveen, alumoihin, metalliin ja keramiikkaan hakkautuneet monumentaaliset tekstit sekä lyhyemmät hallinnolliset merkinnät. Noin 9.–6. vuosisatojen eaa. ajoittuva kielellinen aineisto koostuu pääosin kuninkaallisista rakennus- ja kunnianosoitusteksteistä, kultaseppien ja varustehallinnon merkinnöistä sekä topografisista nimestä.
Kielelliset piirteet
Urartin kieltä pidetään agglutinoivana ja sillä on ollut piirteitä, jotka sopivat hurriin: esimerkiksi monipuolinen sijajärjestelmä ja tapoja ilmaista omistus- ja objektirelatiivejä. Useimmat tutkijat näkevät urartissa ergatiivisen piirteitä (eli subjektien ja objektien roolien erottelu eri tavalla kuin nominatiivi‑akkusatiivi‑järjestelmässä), mutta keskustelu muotojen ja tapausten tarkasta analyysista jatkuu, koska tekstiaineisto on rajallinen ja usein formulaattista.
Tutkimus ja tulkinta
Kielen ja tekstien tutkimus kehittyi merkittävästi 1800–1900-luvuilla, kun muinaisen Lähi-idän kiilakirjoitusten lukeminen yleistyi. Urartin kieli tunnistettiin nopeasti ei‑seemiläiseksi ja ei‑indoeurooppalaiseksi, ja myöhemmin yhteys hurriin vakiintui kielitieteelliseksi käsitteeksi. Nykyinen tutkimus perustuu vertailevaan kielitieteeseen, arkeologisiin löydöksiin ja tekstien kontekstuaaliseen analyysiin; tekstikorpuksen pieni koko rajoittaa kuitenkin monien yksityiskohtien varmistamista.
Kiistanalaiset teoriat
Erään hypoteesin mukaan Urartussa oli urartilaisen kielen kiilakirjoitusten lisäksi myös oma hieroglyfinen kirjoitusjärjestelmä. Tällaisia merkkejä on esitetty joissain kaivauslöydöissä, mutta niiden tulkinta on kiistanalainen: monet tutkijat pitävät suurinta osaa näistä merkeistä joko ei‑kirjoitusmerkkeinä tai vaikutteina muista kuvakirjoitustraditioista, eikä selkeää ja yleisesti hyväksyttyä hieroglyfista järjestelmää ole todistettu.
Armenialainen tiedemies Artak Movsisyan julkaisi osittaisen yrityksen purkaa Urartin hieroglyfejä ja totesi, että ne oli kirjoitettu armenian varhaisella muodolla. Tämä tulkinta on kuitenkin marginaalinen: suurin osa kielitieteellisestä yhteisöstä ei hyväksy Movsisyanin tulkintaa, koska se ei perustu laajaan vertailevaan aineistoon eikä vastaa hyvin tunnettuja historiallisia ja kielitieteellisiä tosiasioita.
Perintö ja merkitys
Urartin kieli ja kulttuuri ovat tärkeitä sekä Lähi‑idän että Kaukasuksen muinaishistorialle: Urartu vaikutti alueen poliittiseen karttaan, kaupunkeihin ja linnoitusrakentamiseen, ja monet paikannimet ja arkeologiset kerrokset kytkeytyvät siihen. Kielellisesti urartilainen tarjoaa harvinaisen ikkunan hurro‑urartilaiseen perheeseen ja auttaa ymmärtämään alueen etnistä ja kielihistoriallista moninaisuutta ennen roomalais‑bysanttilaisia ja islamilaisia aikakausia.
Vaikka urartin kielellä ei ole suoraa, jatkuvaa kirjoitetun perinteen kautta kulkevaa jatkumoa nykysukuihin, sen tekstit ja nimet ovat korvaamaton lähde historiaan ja arkeologiaan. Tutkimus jatkuu, ja uudet löydöt sekä vertaileva kielitiede voivat tulevaisuudessa täsmentää ymmärrystämme Urartun kielestä ja kirjoituskäytännöistä.
