Vermontin tasavalta oli de facto itsenäinen valtio New Englandissä vuosina 1777–1791. Se julistautui itsenäiseksi 15. tammikuuta 1777 ja toimi käytännössä omana valtionaan, vaikka Ison-Britannian hallitus eikä Manner-Euroopan kongressi tunnustanut sitä virallisesti.

Alue sijaitsi New Yorkin ja New Hampshiren väliin asettuneella maaperällä (nykyisen Vermontin alueella). Tasavallan turvaa ja järjestystä ylläpitivät paikalliset miliisit, tunnetuimpana Green Mountain Boys -ryhmä, jota johtivat muun muassa Ethan Allen ja Seth Warner. Vermontilla oli oma hallintonsa, oikeusjärjestelmänsä, postijärjestelmä, armeija sekä oma valuutta (mm. kuparikolikoita ja paikallisia seteleitä).

Keskeiset piirteet ja tapahtumat

  • Perustuslaki 1777: Vermontin perustuslaki oli aikansa edistyksellisimpiä: siinä kiellettiin aikuisten orjuus käytännössä, laajennettiin äänioikeutta poistamalla useimmat kiinteistövaatimukset ja otettiin esille yleisen koulutuksen merkitys.
  • Hallinto ja johtajat: Vermontilla oli oma hallitus, ja Thomas Chittenden toimi pitkään sen johtajana (kuvernöörinä) sekä tasavallan aikana että myöhemmin osavaltiona.
  • Kansainväliset ja liittovaltion suhteet: Vermont haki tunnustusta ja valtioliiton jäsenyyttä useaan otteeseen, mutta sen vaatimuksia aluetta kohtaan pitivät kiistanalaisina erityisesti New York ja New Hampshire. Lisäksi Vermontin johtajat kävivät 1780-luvulla salaisia neuvotteluja Ison-Britannian edustajien kanssa (ns. Haldimand-neuvottelut), mikä heijastaa alueen poliittisen tilanteen monimutkaisuutta.
  • Liittyminen Yhdysvaltoihin: Pitkän neuvottelun jälkeen New York luopui alueen vaatimuksista ja vuonna 1791 Vermont hyväksyttiin Yhdysvaltain 14. osavaltioksi 4. maaliskuuta 1791.

Perintö

Vermontin tasavallan aika jätti pysyvän jäljen alueen lainsäädäntöön ja yhteiskuntaan: sen 1777 hyväksytty perustuslaki oli monessa suhteessa etujoukoissa ja vaikutti myöhempään kehitykseen. Vermontin itsenäisyyden ja liittämisen tarina on myös esimerkki siitä, miten paikalliset intressit, valtiolliset kiistat ja kansainväliset neuvottelut voivat muovata poliittista lopputulosta.