Latinan kieli: historia, kehitys ja käyttö Vatikaanissa

Latinaa kutsutaan kuolleeksi kieleksi, koska kukaan ei enää puhu latinaa äidinkielenään. Vaikka se on kuollut kieli, se ei ole sukupuuttoon kuollut kieli, koska jotkut ihmiset käyttävät sitä edelleen jokapäiväisessä elämässä. Itse asiassa monet opiskelevat sitä edelleen koulussa. Latina on edelleen hyödyllistä, koska se osoittaa, miten yhteiskunta toimii. Latinan osaaminen helpottaa romanikielten oppimista.

Ihmiset lukevat edelleen latinankielisiä klassikoita, kuten Vergiliuksen runoja, Caesarin muistelmia ja Ciceron puheita. Latinaa käytetään myös laajalti kansainvälisenä apukielenä, erityisesti katolisessa kirkossa, ja biologit käyttävät sitä kuvaillessaan ja nimetessään uusia lajeja.

Latinaa käytetään edelleen taksonomiassa tieteellisten nimien antamiseen eliölajeille ja lajiryhmille. Jotkut lääketieteessä käytettävät termit, joilla nimetään ruumiinosia (kuten luita) ja joidenkin sairauksien nimiä, kirjoitetaan myös latinaksi.

Latinaa on kolmenlaista: klassista latinaa, vulgäärilatinaa ja kirkollista latinaa. Klassista latinaa käyttivät sivistyneet roomalaiset, ja sitä opiskellaan edelleen kaikkialla maailmassa. Vulgäärilatina oli tavallisten roomalaisten käyttämä yleisempi puhuttu laji, ja roomalaisten valloittamat kansat oppivat sitä. Kirkollinen latina on yleistä Italian kouluissa, ja roomalaiskatolinen kirkko käyttää sitä edelleen.

Latinankieli oli aikoinaan tärkein kieli suurimmassa osassa Eurooppaa keskiajalla. Sitä opetettiin monissa eurooppalaisissa kouluissa, ja kaikissa yliopistoissa käytettiin latinaa opetuskielenä. Latina alkoi menettää merkitystään uskonpuhdistuksen myötä, mutta tieteellisten kirjojen ja tietosanakirjojen kirjoittajat käyttivät sitä edelleen usein. Noin vuoteen 1900 asti monet yliopistot hyväksyivät latinaksi kirjoitetut väitöskirjat.

Kun ihmiset muilta Euroopan alueilta oppivat vulgäärilatinaa roomalaisten valloitusten aikana, kukin alue kehitti oman kielensä, joka oli latinan yksinkertaistettu muoto. Näitä kieliä kutsutaan romaanisiksi kieliksi, ja niitä puhutaan yhä nykyäänkin. Viisi romanikielistä kieltä, joilla on eniten puhujia, ovat espanja, ranska, portugali, italia ja romania. Romanikielet ovat hyvin samankaltaisia keskenään, ja yhden romanikielen puhujat ymmärtävät monia toisen romanikielen sanoja ja lauseita (sekä teksteissä että puhutuissa keskusteluissa). Esimerkiksi portugalin kielen puhujat ymmärtävät usein espanjaa. Romanikielten voidaan sanoa olevan latinan nykyaikaisia murteita.

Latinassa on samanlainen taivutusrakenne kuin muinaiskreikassa, mutta eri aakkoset.

Latinan kielessä on seitsemän erilaista substantiivin sijamuotoa: nominatiivi, vokatiivi, akkusatiivi, genetiivi, datiivi, ablatiivi ja lokatiivi. Vokaatiivi on lähes aina sama kuin nominatiivi, mutta jos nominatiivi päättyy -us:iin, se muuttuu -e:ksi, ja jos nominatiivi päättyy -ius:iin, se muuttuu -i:ksi. Lokaatiossa käytetään datiivin muotoa. Latinankieliset substantiivit deklinaatioon eli muuttuvat sen mukaan, miten niitä käytetään lauseessa. Substantiivi voidaan dekladioida viidellä eri tavalla. Näitä tapoja kutsutaan deklinaatioiksi. Deklinaatiot on numeroitu 1-5 (ensimmäinen deklinaatio, toinen deklinaatio jne.), ja jokaisella on eri päätteet, jotka yksilöivät substantiivin deklinaation. Kun substantiivi deklinaatioidaan, muodostetaan kaksitoista muotoa, kaksi kutakin substantiivin tapausta varten (paikallissija jätetään pois).

Verbeille tehdään samanlainen asia, jota kutsutaan konjugaatioksi. Kun verbi konjugoidaan, siitä muodostuu kuusi muotoa. Viisi tekijää voi muuttaa verbiä: persoona, numero, aikamuoto, äänne ja mieliala. Kaiken kaikkiaan on 120 mahdollista muotoa latinan verbejä.

Latinaa kirjoitettiin ennen vahalevyille. Tilaa oli vähän, joten sanat juoksivat yhteen, eikä sanojen välissä ollut välilyöntejä. Joskus käytettiin papyrusta, mutta se oli kallista. Välimerkit olivat antiikin ajatus, mutta ne tulivat latinaan myöhemmin. Pienet kirjaimet (pienet kirjaimet) ovat suhteellisen uudenaikaisia keksintöjä. Roomalaiset aakkoset ovat peräisin etruskien kielestä.

Seuraavassa on johdanto Ovidiuksen teokseen Metamorphoses (kirja 1, rivit 89-100); siinä kuvataan kultaista aikaa.

Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen monet ihmiset käyttivät edelleen latinaa. Akvinolaisen Tuomaksen, Petrarcan, Erasmuksen, Lutherin, Kopernikuksen, Descartesin ja Newtonin kaltaiset oppineet kirjoittivat latinaksi. Esimerkiksi Hugo Grotius julkaisi vuonna 1625 teoksensa De jure belli ac pacis (Sodan ja rauhan oikeudesta), joka on yksi kansainvälisen oikeuden perusteista.