Perun varakuningaskunta (Virreinato del Perú) – Espanjan siirtomaa 1542–1824

Perun varakuningaskunta (1542–1824) — Espanjan laaja siirtomaa, johon hallinto Limasta muokkasi Etelä-Amerikan politiikkaa, taloutta ja kulttuuria.

Perun varakuningaskunta (espanjaksi Virreinato del Perú) oli vuonna 1542 perustettu espanjalainen siirtomaahallintoalue, johon alun perin kuului suurin osa Espanjan hallitsemasta Etelä-Amerikasta. Sitä hallinnoitiin pääkaupungista Limasta käsin.

Perustaminen ja hallinto

Varakuningaskunta perustettiin vuonna 1542 Espanjan kruunun pyrkimyksenä keskittää ja tehostaa siirtomaiden hallintoa. Varakuningas (virrey) toimi kruunun edustajana ja hänellä oli laajat poliittiset, sotilaalliset ja oikeudelliset valtuudet. Hallintoa tukivat muun muassa audiencias (oikeus- ja hallintokokoukset), corregidores- ja gobernador-toimijat sekä paikalliset verotus- ja rekisteröintijärjestelmät.

Talouselämä ja työvoima

Varakuningaskunnan talous perustui pitkälti luonnonvaroihin ja siirtomaakauppaan:

• Mineralit: erityisesti Potosín hopeakaivokset (nykyisessä Boliviassa) olivat taloudellisesti ratkaisevia ja tuottivat suuria määriä hopeaa, joka vauhditti maailmanlaajuista kauppaa.
• Mita: pakollinen työpalvelujärjestelmä, jota käytettiin erityisesti kaivoksilla ja raskaissa työtehtävissä; tämä kuormitti voimakkaasti alkuperäiskansoja.
• Encomienda- ja hacienda-järjestelmät: alkuperäiskansojen työvoiman käyttöön ja maatalouteen perustuvat järjestelmät, joissa paikalliset yhteisöt usein joutuivat verojen ja työpanoksen kuormittamiksi.
• Orjuus ja siirtomaatavaraliike: afrikkalaista työvoimaa tuotiin osin plantaaseille ja kaupunkien työtehtäviin; kauppa Espanjan kanssa oli pitkään kruunun monopolissa, mutta 1700-luvulla liberalisointi lisäsi kaupan vapautta.

Yhteiskunta ja kulttuuri

Varakuningaskunnan väestö oli etnisesti ja sosiaalisesti kerrostunutta. Ylätasolla olivat Espanjan syntyperäiset virkamiehet ja kauppiaat (peninsulares) ja siirtomaasyntyiset kreolit (criollos). Keskellä olivat sekoittuneet ryhmät kuten mestitot, ja alimmilla tasoilla olivat alkuperäiskansat (esim. quechua- ja aymara-kieliset) sekä afrikkalaiset orjat.

Kulttuurisesti perintö oli sekoitus katolista kristinuskoa ja alkuperäiskansojen uskonnollisia tapoja; kirkko (erityisesti jesuiitat ennen niiden karkotusta 1767) oli keskeinen oppimisen, kielen ja sosiaalisen kontrollin instituutio.

Hallinnolliset muutokset ja Bourbonin uudistukset

1700-luvulla Espanjan Bourbon-monarkia toteutti laajoja uudistuksia (ns. Bourbonin uudistukset) tehostaakseen verotusta ja hallintoa. Merkittäviä vaikutuksia olivat:

• Hallinnon keskittäminen ja korruption vähentämispyrkimykset.
• Intendanttijärjestelmän käyttöönotto, joka toi lisää taloushallinnon virkamiehiä.
• Vuonna 1776 perustettiin Viceroyalty of the Río de la Plata, jolloin varakuningaskunnan eteläosia (mukaan lukien nykyisen Argentiinan ja Uruguayn alueet) erotettiin omaksi hallintoalueekseen.
• Jesuiittojen karkotus 1767, mikä heikensi kirkon oppilaitosverkostoa ja paikallista vaikutusvaltaa.

Vastarinta ja itsenäisyysliike

Siirtomaahallinnon taloudelliset ja sosiaaliset paineet synnyttivät ajoittain vakavia kapinoita. Eräs tunnetuimmista oli Túpac Amaru II:n johtama kapina vuosina 1780–1781, joka yhdisti eri alkuperäiskansojen ja köyhien vaatimuksia mutta kukistettiin verisesti.

1800-luvun alun Napoleoniaalliset sodankäynnit ja Espanjan valtakunnan heikkeneminen loivat otolliset olosuhteet itsenäisyysliikkeille koko Latinalaisessa Amerikassa. Perun itsenäisyys julistettiin virallisesti 28. heinäkuuta 1821, kun argentiinalais-perulainen vapautusliike (johtajinaan mm. José de San Martín) valtasivat Liman. Lopullinen Espanjan vallan loppu varmistui eteläisessä Perun ja Andien alueilla Bolivian entisellä alueella tapahtuneella taistelulla Ayacuchossa 9. joulukuuta 1824.

Jälkivaikutus ja perintö

Perun varakuningaskunnan perintö näkyy nykyaikaisissa valtiorajoissa, kielellisessä ja kulttuurisessa moninaisuudessa sekä talouden rakenteissa. Varakuningaskunnan alueelta syntyi itsenäistyessään useita uusia valtioita, kuten Peru ja Bolivian alueen uudet muodostelmat (Bolivia perustettiin 1825). Monet alueelliset ja etniset jännitteet sekä maa- ja talousjärjestelmien epätasa-arvo ovat seurausta varakuningaskunnan ajan instituutioista ja käytännöistä.

Yhteenveto: Perun varakuningaskunta oli merkittävä siirtomaavallan keskus Etelä-Amerikassa, jonka taloudellinen merkitys erityisesti hopeakaivosten kautta oli suuri. Samalla se oli monimutkainen yhteiskunta, jossa espanjalainen hallinto, kirkko ja paikalliset yhteisöt kohtasivat, ja jonka institutionaalinen perintö vaikutti vahvasti alueen myöhempään kehitykseen ja itsenäisyysprosesseihin.

Historia

Vuonna 1542 espanjalaiset perustivat Uuden Kastilian varakuningaskunnan, jota pian sen jälkeen kutsuttiin Perun varakuningaskunnaksi. Vuonna 1544 Pyhän Rooman keisari Kaarle V (Espanjan kuningas Kaarle I) nimitti Blasco Núñez Velan Perun ensimmäiseksi varakuninkaaksi, mutta varakuningaskunta organisoitiin vasta varakuningas Francisco de Toledon saapuessa vuonna 1572.

Francisco de Toledo, "yksi ihmiskunnan suurimmista hallintomiehistä", perusti inkvisition ja loi lakeja, jotka koskivat sekä intiaaneja että espanjalaisia. Hän siis mursi encomenderosien vallan ja vähensi vanhaa alkuasukkaiden pakkotyövoimajärjestelmää. Hän paransi varakuninkuuden turvallisuutta linnoituksilla, silloilla ja la Armada del Mar del Surilla (eteläinen laivasto) merirosvoja vastaan.

Amazonin allas ja eräät sen lähistöllä sijaitsevat laajat alueet olivat olleet Espanjan aluetta Tordesillasin sopimuksesta lähtien. Tämä sopimus ei kuitenkaan merkinnyt paljoakaan sinä aikana, jolloin Espanja hallitsi Portugalia (1580-1640).

Ensimmäinen jesuiittojen vähentäminen alkuperäisväestön käännyttämiseksi ja "sivistämiseksi" perustettiin vuonna 1609, mutta joillakin alueilla asui brasilialaisia, kun bandeirantit vähitellen laajensivat toimintaansa 1600- ja 1700-luvuilla suurimpaan osaan altaasta ja siihen rajoittuvaan Matto Grossoon. Näiden ryhmien etuna oli syrjäinen maantieteellinen sijainti ja pääsy jokeen Amazonin suulta (joka oli Portugalin alueella), minkä vuoksi espanjalaiset viranomaiset eivät voineet valvoa niitä. Eräs kuuluisa hyökkäys espanjalaista lähetysasemaa vastaan vuonna 1628 johti 60 000 alkuperäisasukkaan orjuuttamiseen. Itse asiassa ajan myötä portugalilaiset viranomaiset käyttivät heitä itseään rahoittavina miehitysjoukkoina, mikä oli käytännössä matalan tason aluevaltaussota. Lopulta tilanteen todellisuus tunnustettiin, kun Portugalille siirrettiin Madridin sopimuksessa vuonna 1750 valtaosa altaasta ja sitä ympäröivistä alueista.

 
Tärkeimpien jesuiittojen reduktioiden sijainti ja nykyiset poliittiset jaot.  


Francisco de Toledo, Oropesan kreivi, Perun varakuningas  

Hae kirjaimella