Läntinen harmaa kenguru
Läntinen harmaa kenguru (Macropus fuliginosus) on suuri ja hyvin yleinen kenguru. Se elää koko Australian eteläosassa. Ne elävät Shark Bayn eteläpuolelta Länsi-Australiassa aina Victorian länsiosaan asti. Etelä-Australiassa ne elävät rannikolla. Ne elävät myös Murray-Darling Basinissa Uudessa Etelä-Walesissa ja Queenslandissa. Etelä-Australian Kangaroo-saarella elävää alalajia kutsutaan Kangaroo Island -kenguruiksi.
Kuvaus
Läntinen harmaa kenguru on yksi suurimmista kenguruista. Se painaa 28-54 kg ja sen pituus on 0,84-1,1 m, hännän pituus 80-100 cm, ja se on noin 1,3 m pitkä. Sillä on sukupuolinen dimorfismi, sillä uros on jopa kaksi kertaa naarasta suurempi. Sillä on paksu, karkea turkki, jonka väri vaihtelee vaaleanharmaasta ruskeaan. Sen kurkku, rinta ja vatsa ovat vaaleammat. Se ruokailee öisin pääasiassa ruohoilla, mutta myös lehtimäisillä pensailla ja matalilla puilla. Sillä on lempinimi Haisuli, koska sukukypsillä uroksilla on curryn kaltainen haju.
Kenguru elää jopa 15 yksilön ryhmissä. Urokset kilpailevat naaraista lisääntymiskaudella. Näissä "nyrkkeilykilpailuissa" ne lukitsevat kätensä yhteen ja yrittävät työntää toisensa kumoon. Yleensä vain ryhmän vahvin uros parittelee. Tiineysaika on 30-31 päivää. Syntymän jälkeen pieni Joey-vauva kiinnittyy naaraan pussissa olevaan nänniin yhdeksän kuukauden ajaksi. Pussista ulos päästyään se jatkaa maidon juomista emon pussista vielä noin yhdeksän kuukauden ajan.
Luokitus
Australian aboriginaalit tunsivat sen jo pitkään, mutta eurooppalaisille se oli lähes 200 vuoden ajan suurten, toisinaan koomisienkin taksonomisten sekaannusten keskipiste. Eurooppalaiset uudisasukkaat havaitsivat sen ensimmäisen kerran, kun suuri tutkimusmatkailija Matthew Flinders rantautui Kengurusaarelle vuonna 1802. Flinders ampui useita kenguruita ruoaksi, mutta oletti, että ne olivat itäisiä harmaakenguruita. Vuonna 1803 ranskalaiset tutkimusmatkailijat pyydystivät useita Kengurusaaren läntisiä harmaita kenguruita ja lähettivät ne Pariisiin, jossa ne elivät eläintarhoissa muutaman vuoden ajan. Lopulta Pariisin luonnonhistoriallisen museon tutkijat tunnustivat, että nämä eläimet olivat todellakin erilaisia, ja kuvasivat lajin virallisesti nimellä Macropus fuliginosus vuonna 1817. Valitettavasti se kuvattiin epäselvistä syistä Tasmanian alkuperäislajiksi.
Asia pysyi siinä yli 100 vuotta, ja vasta vuonna 1917 tutkijat ymmärsivät, että Tasmanian "metsäkenguru" oli itse asiassa Macropus giganteus, sama läntinen harmaa kenguru, joka oli ja on edelleen laajalle levinnyt mantereen hedelmällisemmällä kaakkoisosalla. Vuoteen 1971 mennessä ymmärrettiin, että Kengurusaaren laji oli sama kuin Länsi-Australian eteläosan kengurut ja että tämä populaatio levisi myös suuressa osassa mantereen itäosaa. Jonkin aikaa kuvattiin kolme alalajia, kaksi mantereella ja yksi Kengurusaarella. Lopulta 1990-luvun alussa syntyi nykyinen käsitys.
Alalaji
Lännenharmaakoirasta on olemassa kaksi alalajia: Macropus fuliginosus fuliginosus, joka elää Kengurusaarella, ja Macropus fuliginosus melanops, jonka lajisto vaihtelee vähitellen lännestä itään.
Lännenharmaa ei asu Australian trooppisessa pohjoisessa tai hedelmällisessä kaakkoisosassa. Itäinen harmaa ei asu NSW:n ja Etelä-Australian rajan yläpuolella, mutta molemmat lajit ovat yleisiä Murray-Darling Basinin alueella. Ne eivät koskaan risteydy luonnossa, vaikka vankeudessa on tuotettu risteymiä itäharmaan naaraan ja lännenharmaan uroksen välillä.
Läntistä harmaakengurua kutsutaan myös nimellä mustaposkikenguru, malleekenguru, nokikenguru ja carnokenguru.
Läntinen harmaa kenguru ja Joey
