Wycliffen Raamattu (1382–1395) – keskienglanninkielinen käännös ja vaikutus

Wycliffen Raamattu on nykyään nimitys ryhmälle raamatunkäännöksiä, jotka on tehty John Wycliffen johdolla keski-englanniksi. Nämä käännökset ilmestyivät pääosin noin vuosina 1382–1395. Vaikka teos oli usein luvaton ja kirkon silmätikkuna, se saavutti laajaa suosiota erityisesti maallikoiden keskuudessa. Wycliffiläiseen traditioon kuuluvia Raamatutoteutuksia on säilynyt yli 250 käsikirjoitusta, ja ne ovat tärkeä lähde keskienglannin kielen, uskonnollisen kirjallisuuden ja keskiajan kirjakulttuurin tutkimukselle.

Käännöksen tausta ja tekijät

Wycliffen käännökset syntyivät aikaan, jolloin latina oli kirkon ja opin kieli, ja kansankielelle kääntäminen nähtiin monissa piireissä uhkana kirkolliselle auktoriteetille. On syytä huomata, että itse John Wycliffe ei välttämättä ollut ainoana kääntäjänä; hänen oppilaansa ja seuraajansa (joiden joukkoon kuuluivat lollardit) laativat ja levittivät eri versioita sekä tehtiin myöhempiä korjauksia ja uudelleenkirjoituksia.

Kielelliset ja tekstuaaliset piirteet

Alkuvaiheen Wycliffe-käännökset perustuivat pääosin latinankieliseen Latinalainen Vulgata -tekstiin, eivätkä ne käyttäneet suoraan hepreaa tai kreikkaa. Käännökset olivat usein hyvin sanasta sanaan -tyyppisiä ja noudattivat latinan sanajärjestystä, mikä teki niistä jäykkiä ja toisinaan vaikealukuisia keskienglannin puhujalle. Tästä esimerkkinä saman kohdan eri versiot:

Latinalainen Vulgata: Dixitque Deus fiat lux et facta est lux: Dixitque Deus fiat lux et facta est lux

Varhainen Wycliffe: Ja Jumala sanoi: "Ole maad liȝt; ja maad on liȝt".

Myöhemmin Wycliffe: Ja Jumala sanoi: "Liȝt on maad; ja liȝt oli maad."

Douay-Reims (1609): Ja Jumala sanoi: "Ja Jumala sanoi: Jumala sanoi: "Tulkoon valo. Ja valkeus tehtiin.

Huomattava on myös, että keskienglannin ortografia oli vielä epäyhtenäinen: samassa käännöksessä voi esiintyä eri muotoja ja erilaista kirjoitusasua (esim. ȝ-kirjaimen käyttö). Myöhemmät revisiot pyrkivät elävöittämään ja sujuvoittamaan kieltä, jotta tekstit vastaisivat paremmin puhuttua englantia.

Levitys, kannatus ja sensuuri

Nämä raamatunkäännökset olivat lollardiliikkeen — uskonpuhdistusta edeltäneen ja kirkon oppia arvostelleen liikkeen — keskeinen innoittaja ja työväline. Lollardit korostivat Raamatun merkitystä kansankielellä ja kyseenalaistivat monia roomalaiskatolisen kirkon käytäntöjä ja oppeja, mikä lisäsi kirkkoviranomaisten huolta.

Katolinen kirkko ja maalliset vallanpitäjät ryhtyivät toimiin käännösten ja lollardien leviämisen rajoittamiseksi. 1400-luvun alussa tapahtuneet toimet, joissa merkittävässä roolissa olivat kuningas Henrik IV, arkkipiispa Thomas Arundel ja kronikoitsija Henrik Knighton, johtivat tiukkoihin rajoituksiin. Arundelin käyttöön usein liitetyt toimet ja vuoden 1409 kaltaiset päätökset synnyttivät tuon ajan Euroopan ankarimpiin uskonnolliseen sensuuriin liittyviin lakeihin kuuluneita säädöksiä. Käytännössä Wycliffe-raamattukäsikirjoitukset, jos niissä oli päiväys ennen vuotta 1409 (kiellon päivämäärä), saattoivat liikkua vapaammin; myöhemmät kopiot ja laajempi levitys kuitenkin kohtasivat rajoituksia, ja lukuisia tekstejä takavarikoitiin ja poltettiin.

Seuraamukset ja perintö

Wycliffen opit ja käännökset vaikuttivat merkittävästi myöhäiskeskiajan uskonnolliseen keskusteluun Englannissa. Lollardiliike koki kovia vainoja ja monet seuraajat joutuivat oikeudelliseen vainoon. Lisäksi Wycliffe itse tuomittiin postuumisti; hänen oppejaan paheksuttiin ja myöhemmin hänen jäännöksensä käsiteltiin symbolisesti kirkollisen tuomion osoituksena.

Wycliffe-käännösten pitkäaikainen vaikutus näkyy myös siinä, että ne loivat esimerkin ja kulttuurisen pohjan myöhemmille englanninkielisille käännöksille. Erityisesti vaikutus näkyy William Tyndalen työssä: Tyndale käänsi Raamatun varhaisimmista käytettävissä olleista hebrean ja kreikan lähteistä ja kehitti nykyaikaisempaa englannin kieltä raamatunkäännöksissä. Tyndalen työtä vastustettiin voimakkaasti; Thomas More ja muut vastustajat jahtasivat häntä, ja lopulta hänen agenttinsa saivat hänet kiinni Brysselin lähellä vuonna 1535. Hänet pidätettiin, asetettiin syytteeseen, tuomittiin ja teloitettiin kuristimella; hänen ruumiinsa poltettiin roviolla. Tyndalen käännöstyö puolestaan vaikutti suoraan myöhempiin englanninkielisiin Raamattuihin, kuten kuningas Jaakon (King James) version syntyyn.

Merkitys tutkimukselle ja kulttuurille

• Kielihistoria: Wycliffen Raamattu tarjoaa runsaasti aineistoa keskienglannin sanastosta, syntaxista ja ortografiasta.
• Uskontohistoria: Tekstit auttavat ymmärtämään, miten laajat kansanopetukseen tähtäävät käännökset vaikuttivat kirkon auktoriteetin kritiikkiin ja myöhäiskeskiajan reformiliikkeisiin.
• Käsikirjoitustutkimus: Yli 250 säilynyttä käsikirjoitusta mahdollistaa tekstivariaatioiden tutkimisen ja osoittaa käännösten laajan levikin ja muokkaamisen eri alueilla.

Wycliffen Raamattu on siten keskeinen ilmiö sekä kirkkohistoriassa että kielitieteellisessä tutkimuksessa: se kuvastaa siirtymää kohti kansankielisten pyhien tekstien arvostusta, samoin kuin keskiajan vastakkainasettelua valtaapitävien ja reformististen liikkeiden välillä.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on Wycliffen Raamattu?

K: Kuinka suosittu teos oli?

K: Kuinka monta Wycliffin Raamatun käsikirjoitusta on säilynyt?

K: Minkä liikkeen nämä käännökset innoittivat ja aiheuttivat?

K: Mitä Henrik IV, arkkipiispa Thomas Arundel ja Henrik Knighton tekivät vastauksena tähän liikkeeseen?

K: Kuinka tarkasti Wycliffen käännös noudatti latinalaista sanajärjestystä?

K: Kuka seurasi Wyclifin Raamattua myöhemmin?

Hae kirjaimella