Count Basie – yhdysvaltalainen jazzpianisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja

William "Count" Basie (21. elokuuta 1904 - 26. huhtikuuta 1984) oli yhdysvaltalainen jazzpianisti, urkuri, yhtyeenjohtaja ja säveltäjä. Hän oli aikansa merkittävimpiä jazz-yhtyeenjohtajia. Hän johti suosittua Count Basie Orchestra -orkesteriaan lähes 50 vuoden ajan. Monet merkittävät muusikot tulivat suosituiksi ja menestyivät hänen avullaan, kuten tenorisaksofonistit Lester Young ja Herschel Evans, trumpetistit Buck Clayton ja Harry "Sweets" Edison sekä laulajat Jimmy Rushing ja Joe Williams. Basien kuuluisia kappaleita olivat "One O'Clock Jump" ja "April In Paris".

Varhaiset vuodet ja lempinimi

Basie syntyi Red Bankissa, New Jerseyssä, ja aloitti pianonsoiton äitinsä opissa. Nuorena hän kiersi vaudeville- ja teatteriesitysten säestäjänä ja oppi myös urkujen soittoa, mihin häntä innosti erityisesti Fats Waller. 1920-luvun lopulla Basie suuntasi Kansas Cityyn, jossa hän soitti ensin Walter Page’s Blue Devils -yhtyeessä ja myöhemmin Bennie Motenin orkesterissa. Lempinimi ”Count” vakiintui 1930-luvun puolivälissä radiojuontajan keksittyä sen – arvonimi viittasi tyylikkääseen esiintymiseen ja asetti hänet samaan ”aatelarvoperinteeseen” kuin Duke Ellington ja Earl Hines.

Nousu swing-ikoniksi

Motenin kuoleman jälkeen Basie kokosi oman yhtyeensä Kansas Cityn Reno Clubilla. Radioidut keikat tekivät orkesterista nopeasti tunnetun, ja Basie siirtyi New Yorkiin 1930-luvun lopulla. Varhaisen menestyksen ytimessä oli niin kutsuttu All-American Rhythm Section – Basie (piano), Freddie Green (kitara), Walter Page (basso) ja Jo Jones (rummut) – joka loi löysästi svengaavan mutta täsmällisen sykeen swing-musiikille. Basien orkesteri tunnettiin bluespohjaisista, riffimäisistä sovituksista ja soiton ilmavuudesta, jossa oli tilaa solisteille. Hittejä olivat muun muassa ”One O’Clock Jump” ja ”Jumpin’ at the Woodside”.

Sodan jälkeen ja ”uuden testamentin” orkesteri

Sodan ja muuttuneiden markkinoiden myötä Basie hajotti suuren orkesterinsa 1950, mutta perusti pian uudelleen niin kutsutun ”New Testament” -kokoonpanon 1950-luvun alussa. Uusi orkesteri tunnettiin modernimmista, tarkasti kirjoitetuista sovituksista, joita tekivät esimerkiksi Neal Hefti, Ernie Wilkins, Frank Foster ja Quincy Jones. Laulaja Joe Williams toi orkesterille 1950-luvulla uusia yleisöjä muun muassa kappaleella ”Every Day I Have the Blues”. 1950-luvun klassikkoalbumeihin lukeutuvat ”April in Paris” sekä Heftin sävellyksistä ja sovituksista koottu ”The Atomic Mr. Basie” (tunnetaan myös nimellä ”The Complete Atomic Basie”).

Yhteistyöt ja levytykset

Basie teki laajasti yhteistyötä aikansa suurimpien laulajien kanssa. Ella Fitzgeraldin kanssa syntyi albumi ”Ella and Basie!” ja Frank Sinatran kanssa muun muassa ”Sinatra–Basie” sekä legendaarinen konserttitaltiointi ”Sinatra at the Sands”. Myöhempinä vuosina Basie levytti runsaasti Norman Granzin Pablo-yhtiölle ja jatkoi aktiivista kiertämistä, vaikka terveys toisinaan rajoitti työtahtia.

Tyyli ja vaikutus

Basien pianotyylin tunnusmerkkejä olivat taloudellisuus, selkeä fraasitus ja tilan käyttö: muutama tarkkaan sijoitettu sointu tai yksi sävel saattoi riittää ohjaamaan orkesterin suuntaa. Hänen johtamansa komppisektio – erityisesti Freddie Greenin neljäsosasykkeinen kitaransoitto – loi swingille mallin, jota on jäljitelty kautta linjan. Basien orkesteri nosti esiin lukuisia tähtiä ja antoi heille tilaa loistaa, mikä vaikutti ratkaisevasti jazzin kehitykseen ja big band -soinnin standardeihin.

Basien orkesterin tunnettuja solisteja ja avainhahmoja:

• Lester Young (tenorisaksofoni), Herschel Evans (tenorisaksofoni)
• Buck Clayton (trumpetti), Harry ”Sweets” Edison (trumpetti)
• Dicky Wells (pasuuna), Benny Powell (pasuuna)
• Marshall Royal (altto), Frank Wess ja Frank Foster (saksofonit)
• Freddie Green (kitara), Walter Page ja Eddie Jones (basso), Jo Jones ja myöhemmin Sonny Payne (rummut)

Klassisia kappaleita ja sovituksia:

• ”One O’Clock Jump”, ”Jumpin’ at the Woodside”, ”April in Paris”
• ”Shiny Stockings” (Frank Foster), ”Li’l Darlin’” ja ”Whirly-Bird” (Neal Hefti)
• ”Corner Pocket (Until I Met You)” (Freddie Green)

Palkinnot, perintö ja viimeiset vuodet

Basie sai urallaan lukuisia tunnustuksia ja palkintoja, mukaan lukien useita Grammy-palkintoja. Hänen nimikkoteatterinsa Red Bankissa – Count Basie Center for the Arts – kertoo yhä hänen vaikutuksestaan kotiseudullaan. Basie jatkoi keikkailua ja levytystä pitkälle 1970-luvulle ja kuoli 26. huhtikuuta 1984 Hollywoodissa, Floridassa. Orkesteri jatkoi toimintaansa hänen kuolemansa jälkeen eri johtajien alaisuudessa, pitäen Basien svengin, selkeyden ja tyylitajun elävänä uusille sukupolville.

Hae kirjaimella