Sinivalas Balaenoptera musculus – maailman suurin valas, biologia ja suojelu

Sinivalas (Balaenoptera musculus) on merinisäkäs, joka kuuluu paaluvalaiden alaluokkaan (Mysticeti). Se on maapallon suurin eläin: yksilöt kasvavat yleensä noin 24–30 metrin pituisiksi. Suurimmat hyvin dokumentoidut yksilöt ovat olleet noin 30–33 metriä pitkiä ja painaneet arviolta 150–200 tonnia; vanhoissa lähteissä mainitaan myös yksittäisiä epävarmasti mitattuja suurempia pituuksia, mutta niiden luotettavuus on rajallinen. Sinivalas on siten suurempi kuin mikään tunnettu dinosauruksista peräisin oleva eläin sekä suurin nykyisin elävä eläinmaailmassa. Maapallolla ne edustavat äärimmäistä kokoa ja voimaa, mutta samalla niiden populaatiot ovat olleet ihmisen toiminnan vuoksi vakavasti uhattuja.

Ulkonäkö ja rakenne

Sinivalaan vartalo on pitkä, hoikka ja virtaviivainen. Yläpuoli voi olla sinertävän harmaan eri sävyjä ja alapuoli usein hieman vaaleampi; iho saattaa näyttää laikukkaalta, koska valaan pinta imee ja heijastaa valo-olosuhteiden mukaan. Pää on litteä ja kapea; suun sisällä on paalu-tyyppisiä valaita varten sopiva suodatinrakenne eli leväliuskat (baleen), jotka mahdollistavat hyvin pienten eläinten suodattamisen vedestä. Sinivalaan keuhkot, sydän ja muut elimet ovat suhteessa sen kokoon valtavat, ja lihaksisto mahdollistaa pitkiä sukelluksia ja voimakkaita ponnistuksia saalistuksessa.

Ravinto ja ruokailutapa

Sinivalaat syövät pääasiassa erittäin pieniä eläimiä, kuten krillejä sekä pieniä kaloja ja kalamaisia äyriäisiä. Krillit ovat usein tärkein ravinnonlähde elsinkohdista riippuen. Nämä tuuman pituiset, katkaravun kaltaiset äyriäiset uivat parvissa ja voivat paikoin olla niin runsaita, että veden väri muuttuu. Esimerkiksi Etelämantereen kesäolosuhteissa krillin runsastuminen voi näkyä laajemmin, ja paikoin vedet näyttävät oransseilta krillisyöpymien vuoksi. Sinivalas voi ruokaillessaan sukeltaa ja avata suunsa suuren vesimäärän ottamiseksi, jonka jälkeen se työntää veden suodattimien läpi ja nielee saaliin; tällainen suodatusruokailu mahdollistaa päivittäisen ravinnonsaannin suurissa määrissä — yksittäinen sinivalas voi kuluttaa käytettävissä olevasta ravinnosta riippuen useita tonneja päivässä.

Levinneisyys ja alalajit

Sinivalas esiintyi ennen laajalti kaikilla meri- ja valtamerialueilla. Nykyisin populaatiot ovat pirstoutuneet ja paikallisesti harvinaisempia. On tunnistettu ainakin kolme selkeää alalajia: B. m. musculus Pohjois-Atlantilla ja Pohjois-Tyynellämerellä, B. m. intermedia eteläisellä valtamerellä, sekä B. m. brevicauda (tunnetaan myös nimellä kääpiösinivalas) Intian valtamerellä ja eteläisellä Tyynellämerellä. Intian valtamerellä tavattu B. m. indica on kuvattu osaksi populaatiovariaatiota ja saattaa edustaa erillistä ryhmää. Kuten muidenkin paaluvalaiden, sen ruokavalio koostuu pääosin pienistä krilleistä ja pikkukaloista.

Lisääntyminen ja elinkaari

Sinivalaiden lisääntyminen tapahtuu usein talvikaudella lämpimämmillä vesialueilla, joissa naaraat synnyttävät yleensä yhden vasaan. Poikimakausi vaihtelee alueittain; tiineysaika on noin 10–12 kuukautta. Vastasyntynyt vasaa on yleensä noin 6–7 metriä pitkä ja painaa usein yli yhden tonnin (usein 2–3 tonnia). Vasa imee äidin rasvapitoista maitoa, minkä seurauksena se voi kasvaa nopeasti — alkuvaiheen päivittäinen painonnousu voi olla huomattava. Vasat imettävät ja pysyvät emon kanssa useita kuukausia ennen itsenäistymistä. Sinivalas voi elää luonnossa useita vuosikymmeniä; arvioitu elinikä on usein 70–90 vuotta, mutta yksittäisiä vanhempia yksilöitä voi esiintyä.

Käyttäytyminen ja viestintä

Sinivalaat ovat yleensä väljästi sosiaalisia: ne voivat esiintyä yksittäin, pareittain tai pienissä ryhmissä. Ne tekevät pitkiä vaelluksia ruuan löytämiseksi ja lisääntymiseen sopiviin alueisiin. Sinivalaat tuottavat myös voimistaan kuuluvaa, matalataajuista äänentuottoa, joka kantaa pitkiä matkoja vedessä. Nämä matalat äänet (infrataajuuksissa tai hyvin alhaisissa kuultavissa taajuuksissa) ovat tärkeitä lajin välisessä viestinnässä ja saattavat auttaa yksilöitä kartoittamaan ympäristöään ja paikantamaan toisiaan.

Uhat ja suojelu

1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta lähtien valaanpyytäjät metsästivät sinivalaista laajamittaisesti, minkä seurauksena laji joutui lähelle sukupuuttoa monilla alueilla. Kansainväliset toimet ja sääntely ovat auttaneet kääntämään osia kehityksestä; kaupallisen valaanpyynnin globaali moratorio hyväksyttiin IWC:n toimesta vuonna 1982 ja tuli voimaan 1986, ja sen jälkeen monet populaatiot ovat osin toipuneet, joskin elpymä on hidasta ja epätasaista. Nykyisiä uhkia ovat:

• alukset ja törmäykset (ship strikes), jotka voivat olla kohtalokkaita suurille valaille;
• kalaverkkoihin ja muihin pyydyksiin joutuminen (takertuminen);
• meriliikenteen ja merenalaisen rakentamisen aiheuttama meluhäiriö, joka häiritsee viestintää ja käyttäytymistä;
• ilmastonmuutoksen vaikutukset trofisiin ketjuihin ja krillin sekä pienten kalojen runsauteen;
• vedenlaadun heikkeneminen ja saastuminen.

Sinivalaan suojelu vaatii monipuolisia toimia: suojelualueiden perustamista tärkeitä ruokailu- ja poikimisalueita varten, alusten nopeusrajoituksia tunnetuilla vaellusreiteillä, kalastusvälineiden turvallisuutta parantavia ratkaisuja ja kansainvälistä yhteistyötä seurannan lisäämiseksi. Kansainvälisesti sinivalas on listattu uhanalaiseksi, ja sen eri alalajien suojelustatus voi vaihdella alueittain; tarkimmat tiedot löytyvät esimerkiksi IUCN:n arvioista ja kansainvälisistä suojeluviranomaisten raporteista.

Populaatioarviot ja nykytilanne

Arviot sinivalaspopulation koosta vaihtelevat ja niihin liittyy suurta epävarmuutta alueellisesta hajautuksesta ja tutkimustiheydestä riippuen. Vanhemmissa arvioissa mainitaan lukuja kuten 5 000–12 000 yksilöä (esimerkiksi 2000-luvun alun arvioissa), mutta joillakin alueilla lähestymätön elpyminen ja uudemmat tutkimukset viittaavat siihen, että todellinen määrä saattaa olla suurempi. Ennen laajamittaista valaanpyyntiä esimerkiksi Etelämantereella arvioitiin olleen useita satoja tuhansia sinivalaista; nykypopulaatiot ovat tätä selvästi pienempiä ja pirstoutuneita useisiin paikallisiin keskittymiin eri merialueilla, mukaan lukien itäinen Pohjois-Tyynenmeren, Etelämantereen alue ja Intian valtameri sekä useat Pohjois-Atlantin ja eteläisen pallonpuoliskon ryhmät.

Mitä kansalaiset voivat tehdä

Yksityishenkilöt voivat tukea sinivalaiden suojelua tukemalla meriluonnon suojelujärjestöjä, noudattamalla meriliikenteen suosituksia ja nopeusrajoituksia veneillessään, välttämällä häirintää valaita lähestyessä, ja tukemalla vastuullista kalastusta sekä äänisaasteen vähentämistä edistäviä toimenpiteitä. Myös tietoisuuden lisääminen ja vastuullinen matkailu (esim. tarkat ohjeet valassafarille) auttavat vähentämään ihmistoiminnan haittoja.

Sinivalaan suojelu on edelleen kansainvälisen yhteistyön ja pitkäjänteisen tutkimuksen varassa: kannanhoidolliset toimet, seurantatekniikoiden kehittäminen sekä ilmastonmuutoksen vaikutusten ymmärtäminen ovat keskeisiä, jotta tämän vaikuttavan lajin elpyminen voi jatkua turvallisella pohjalla.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on sinivalaan tieteellinen nimi?

K: Kuinka pitkäksi sinivalas voi kasvaa?

K: Mitä sinivalaat syövät?

K: Miltä sinivalas näyttää?

K: Onko sinivalailla eri alalajeja?

Kysymys: Milloin sinivalaita suojeltiin kansainvälisellä oikeudella?

K: Missä Pohjois-Atlantin sinivalaita voi nykyään nähdä?

Hae kirjaimella