Vihreä kirja (arabia: الكتاب الأخضر al-Kitāb al-Aḫḍar) on Libyan johtajana vuoteen 2011 asti toimineen Muammar al-Gaddafin kirjoittama kirja. Se selittää hänen yhteiskunnallista ja poliittista filosofiaansa. Hän halusi, että kaikki lukisivat kirjan, koska hän uskoi, että hänen filosofiansa voisi tehdä maailmasta paremman paikan. Se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1975.

 

Sisältö ja rakenne

Kirja jakaantuu kolmeen pääosaan, jotka muodostavat Gaddafin niin kutsutun Kolmannen universaalin teorian. Teksti on kirjoitettu lyhyinä, aforistisina lukuina eikä se noudata tieteellistä tai systemaattista filosofiaesitystä. Keskeisiä teemoja ovat:

  • Demokratian ratkaisu – kansan valta: kirja vastustaa edustuksellista demokratiaa, poliittisia puolueita ja perinteistä parlamentaarista järjestelmää ja esittää sen sijaan suoran kansanvallan järjestelmiä kuten kansankongressit ja kansankomiteat.
  • Taloudellisen ongelman ratkaisu – sosialismi: Gaddafi käsittelee omistusta, työn jakautumista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta. Hän kritisoi kapitalistista palkkatyötä ja korostaa yhteisöllisyyttä ja työntekijöiden roolia, vaikka teorian tarkka käytännön soveltaminen on jäänyt epäselväksi.
  • Sosiaalinen perusta (Kolmas universaali teoria): viimeinen osa pyrkii yhdistämään poliittisia ja taloudellisia ajatuksia laajemmaksi yhteiskunnalliseksi visioksi, joka on tarkoitettu vaihtoehdoksi sekä kapitalismille että perinteiselle sosialismille.

Vaikutus Libyassa

Vihreä kirja toimi Libyassa Gaddafin hallinnon ideologisena peruskivenä. Vuonna 1977 Gaddafi julisti Libyan Jamahiriyan (kansanvalta) muotoon, jossa kirjan periaatteita pyrittiin toteuttamaan kansankongressien ja -komiteoiden kautta. Kirjaa levitettiin laajasti; sitä painettiin useilla kielillä, ja se oli läsnä kouluissa, julkisissa tiloissa ja viranomaisaineistossa. Gaddafi kannusti, jopa vaati, että kansalaiset lukisivat kirjan ja omaksuisivat sen ajatukset osaksi yhteiskunnallista elämää.

Kansainvälinen vastaanotto ja vaikutus

Kirjaa on käännetty useille kielille, ja se herätti kansainvälistä kiinnostusta etenkin 1970- ja 1980-luvuilla. Sen poliittisesta viestistä kiinnostuivat jotkut vasemmistolaiset ja anti-imperialistiset ryhmät, mutta laajempi vaikutus kansainväliseen ajatteluun jäi rajalliseksi. Useimmissa maissa teos yhdistettiin Gaddafin henkilökohtaiseen valta-asemaan eikä sitä nähty itsenäisenä laajojen yhteiskuntaliikkeiden ohjaajana.

Kritiikki ja perintö

Vihreää kirjaa on arvosteltu monesta syystä: teksti on nähty kielellisesti ja argumentaation tasolla epäyhtenäisenä ja joskus epäjohdonmukaisena, teoriat ovat subjektiivisia ja käytännön sovellukset jäävät epämääräisiksi. Useat tutkijat ja kriitikot pitävät kirjaa myös autoritaarisen hallinnon ideologisena perusteluna; Gaddafin hallinnon aikana tapahtunut poliittinen sorto, sananvapauden rajoitukset ja ihmisoikeusloukkaukset liitettiin usein kirjan mukaiseen järjestelmäkuvaukseen tai sen käyttötapaan.

Gaddafin kaaduttua vuonna 2011 kirjan virallinen asema Libyassa päättyi, mutta teos säilyy kiinnostuksen kohteena tutkijoille, historian harrastajille ja niille, jotka tutkivat uudenlaisten poliittisten järjestelmien ideologista muotoilua ja autoritaaristen johtajien ajatteluratkaisuja.