Phillip Sharp

Työ

Aiemmin ajateltiin, että jokainen DNA:n geeni koodaa yhtä proteiinia yhtenäisenä nauhana. Vuonna 1997 Sharp ja Roberts havaitsivat toisistaan riippumatta, että geenit jakautuivat osiin, jotka yhdistettiin myöhemmin RNA:n prosessoinnissa.

Sharp ja Roberts osoittivat, että koodaava DNA on erotettu toisistaan ei-koodaavilla DNA-jaksoilla. Koodaavat kohdat ovat eksoneja ja koodaamattomat kohdat introneja.

Lisäksi kävi ilmi, että tätä rakennetta esiintyy kaikissa korkeammissa eliöissä. Keksintö, jonka mukaan geeni voi esiintyä perintöaineksessa useina erillisinä ja erillisinä segmentteinä, oli vallankumouksellinen.

Sharpin työn toinen osa koski geenien pilkkomista ja geenien yhdistämistä. Tämä tarkoittaa sitä, että koodaavasta sekvenssistä leikataan paloja pois ja lisätään paloja siihen. Näin syntyy proteiini, joka toimii eri tavalla kuin alkuperäinen versio.

Ehdotettu vaikutus evoluutioon

Tällainen rakenne voi mahdollistaa joustavamman reagoinnin ympäristön muutoksiin ja siten nopeuttaa evoluutiota. Rakenne voi myös olla vastuussa useista perinnöllisistä geenivirheistä.

Tässä on keskeinen osa Karoliinisen instituutin Nobel-kokouksen Nobel-puheenvuorosta, jonka piti professori Bertil Daneholt:

"Aikaisemmin uskottiin, että geenit kehittyvät pääasiassa geneettiseen materiaaliin kertyvien pienten yksittäisten muutosten kautta. Mutta niiden mosaiikkimainen geenirakenne sallii korkeampien organismien myös uudelleenjärjestellä geenejä toisella, tehokkaammalla tavalla. Tämä johtuu siitä, että evoluution aikana geenisegmentit - mosaiikin yksittäiset palat - ryhmittyvät uudelleen perintöaineksessa, jolloin syntyy uusia mosaiikkikuvioita ja siten uusia geenejä. Tämä uudelleenjärjestelyprosessi selittää oletettavasti korkeampien eliöiden nopean evoluution".