Vilhelm III (Oranialainen) — Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuningas 1689–1702

William III (14. marraskuuta 1650 – 8. maaliskuuta 1702) oli Englannin kuningas ja Irlannin kuningas 13. helmikuuta 1689 alkaen. Hänestä tuli myös Skotlannin kuningas 11. huhtikuuta 1689 (Skotlannissa hän oli William II). William hallitsi kuningaskuntia kuolemaansa saakka 8. maaliskuuta 1702, ja hänen valtakaudellaan tapahtui merkittäviä muutoksia kuninkaallisen vallan ja parlamentin suhteessa sekä Britannian asemassa Euroopassa.

Varhainen elämä ja avioliitto

William syntyi Alankomaissa nimellä prinssi William Henry of Orange (Willem Hendrik van Oranje). Hän oli Oranian prinssin sukuun kuuluvan perheen jäsen ja toimi myöhemmin Hollannin valtioruhtinaana eli stadtholderina. Hänen äitinsä oli Maria Stuart, joka oli Englannin kuninkaan Jaakko II:n sisar. Tämän takia Jaakko oli Williamin setä, ja Williamilla oli hyvät sukulaisuussiteet sekä Alankomaiden että Britannian ylimystöön. Hän meni naimisiin kuningas Jaakon tyttären Maryn (oman pikkuserkkunsa) kanssa 4. marraskuuta 1677; avioliitto liitti yhteen hollantilais- ja englantilaiset kiinnostuspiirit ja loi perustan myöhemmälle yhteisvaltiudelle.

Valtaannousu ja "Kunniakas vallankumous"

Englannin protestanttinen enemmistö oli huolissaan kuningas Jaakon uskonnollisesta politiikasta ja erityisesti tämän katolisesta vakaumuksesta sekä pyrkimyksistä antaa katolisille etuoikeuksia. Tilanteen kärjisti Jaakon pojan syntymä vuonna 1688, joka loi uhkan katolisen perinnöllisyyden jatkumisesta. Tämän seurauksena konservatiiviset protestanttijohtajat kutsuivat Williamin sekaantumaan. Vilhelm laskeutui Englantiin (Brixhamiin) hollantilaisen armeijan kanssa, ja hänen maihinnousunsa seurauksena Jaakon kannatus romahti. Jaakon annettiin lähteä Ranskaan, ja Vilhelmistä tuli viimeinen henkilö, joka oli onnistunut hyökkäämään Englantiin voimakeinoin. Tapahtumat tunnetaan nimellä kunniakkaassa vallankumouksessa tai englanninkielisellä termillä GloriousRevolution.

Hallinto yhdessä Marien kanssa ja perustuslailliset uudistukset

Englannin parlamentti tarjosi kruunua Vilhelmille ja Marialle yhdessä, minkä seurauksena heidät tunnustettiin hallitsijaparinä (ja säädettiin järjestys, jonka mukaan kun toinen kuolisi, toinen jatkaisi yksin). Tämä ajanjakso tunnetaan nimellä Williamin ja Marian hallituskausi. Parlamentin ja kruunun välille syntyi uusi tasapaino: hyväksyttiin tärkeitä lakeja, jotka rajoittivat hallitsijan yksinvaltaa ja turvasivat parlamentin oikeudet. Keskeisiä ovat vuonna 1689 annettu Declaration of Rights, joka sittemmin muotoutui Bill of Rights -muotoon, sekä samaan aikaan säädetty Toleration Act, joka myönsi uskonnollista vapautta tietyille protestanttiryhmille mutta jätti roomalaiskatoliset ja muut uskonnot edelleen rajoitettuun asemaan. Nämä muutokset olivat merkittäviä askelia kohti perustuslaillista monarkiaa.

Skotlanti ja Irlanti

William kutsui Skotlannin valtiopäivät koolle vuonna 1689 ja pyrki lähestymään niitä sovittelevasti, toisin kuin Jaakob, joka oli aiemmin käyttänyt käskyvaltaa. Konventti julisti lopulta 11. huhtikuuta 1689, ettei Jaakob ollut enää Skotlannin kuningas, ja Jakobiitit alkoivat pyrkiä palauttamaan Jaakobin ja tämän perillisten oikeuksia – yrityksiä, jotka jatkuivat eri muodoissaan yli 50 vuoden ajan.

Irlannissa jakobiittien ja katolisen enemmistön asema oli vahva, ja Ranska tuki Jaakobia sotilaallisesti. William johti henkilökohtaisesti kampanjaa Irlannissa ja saavutti voiton Boynen taistelussa vuonna 1690, minkä seurauksena Jaakko pakeni takaisin Ranskaan. Suurempi rauhanjärjestely Irlannissa ratkaistiin käytännössä vasta seuraavan vuoden aikana; lopullista merkitystä sai muun muassa vuoden 1691 rauha (esim. Limerickin rauha), joka päätti laajat taistelut, mutta jakobiittisielty jatkui.

Ulkopolitiikka ja sodat Ranskaa vastaan

Vilhelmin suurin ulkopoliittinen vastustaja oli Ranskan kuningas Ludvig XIV, joka tuki Jaakobia ja pyrki laajentamaan Ranskan valtaa Euroopassa. Williamin johtama koalitio – niin kutsuttu Suuri liitto tai Liiga (League of Augsburg) – kävi vastakkain Ranskan kanssa yhdeksänvuotisessa sodassa (Nine Years' War, 1688–1697). Koalitio saavutti merellisiä menestyksiä: englantilais-hollantilainen liittouma kukisti ranskalaisen laivaston La Hoguessa vuonna 1692, mikä oli merellinen käännekohta. Maalla liittouma kärsi myös tappioita, kuten Namurin menetys 1692 ja Landenin taistelun tappio 1693. Sota oli raskas ja kallis, mutta se estetty Ranskan ylivaltaa ja vahvisti Euroopan liittoutumia.

Talous, instituutiot ja sisäpoliittiset seuraukset

Williamin hallituskausi merkitsi myös taloudellista ja institutionaalista uudistumista. Sota- ja ulkopolitiikan rahoittamiseksi parlamentin ja hallinnon talousjärjestelmiä kehitettiin: muun muassa Bank of England perustettiin 1694 ja julkisen velan hallinnasta tuli keskeinen osa valtiollista toimintaa. Tämä liittyi laajempaan niin kutsuttuun finanssi- tai sotatalousvallankumoukseen, jossa pysyvämpi verotus, velanotto ja pankkijärjestelmät mahdollistivat pitkäkestoisten liittoutumien ylläpidon.

Poliittisesti Williamin valtakausi vahvisti Whig- ja Tory-puolueiden nousun sekä lain ja parlamentin vallan korostumisen. Hallitsijan riippuvuus parlamentin tuesta lisääntyneiden rahoitustarpeiden vuoksi johti pitkällä aikavälillä laajempaan parlamentaariseen kontrolliin.

Perimysjärjestelyt, Maria II:n kuolema ja kuolema

Maria kuoli 12. joulukuuta 1694 isorokkoon, ja William jäi yksin hallitsemaan. Heillä ei ollut eloon jääneitä lapsia, joten perimysongelmat pysyivät ajankohtaisina. Vuonna 1701 parlamentissa hyväksyttiin merkittävä laki, joka rajoitti Englannin ja Irlannin valtaistuinten perimystä protestanttisiin perillisiin; tämä laki tunnetaan nimellä Act of Settlement ja se sulki pois katoliset ja katolisesti suuntautuneet hakijat. Skotlanti ei kuulunut tähän järjestelyyn ennen kuin kruunujen ja parlamenttien yhdistyminen toteutui vuonna 1707 (parlamentaarinen unioni), mutta Act of Settlement loi pohjan myöhemmille dynastisille ratkaisuillle, jotka johtivat lopulta Hannoverin hallitsijoiden valtaan.

William kuoli 8. maaliskuuta 1702. Hänen seuraajakseen nousi lopulta hänen kälynsä, kuningatar Anne, jonka valtakausi jatkoi siirtymää kohti modernimpaa parlamentaarista järjestelmää.

Perintö

Vilhelmin perintö on kaksijakoinen: toisaalta hänet muistetaan sotapoliitikkona ja Euroopan suurvallatasapainon puolustajana, joka muodosti liittoumia Ranskaa vastaan ja ajoi protestanttisten valtioiden etua. Toisaalta hänen hallintonsa vaikutti merkittävästi Britannian sisäiseen kehitykseen: Bill of Rights'in, Toleration Actin ja myöhemmin Act of Settlementin kaltaiset säädökset rajoittivat kuninkaallista valtaa ja vahvistivat parlamentin asemaa. Näin Williamin valtakausi on usein nähty käännekohtana kohti perustuslaillista monarkiaa ja nykyaikaista valtiollista järjestystä.