Irlanti koostuu pääosin Irlannin tasavallasta (jossa ei ole monarkiaa) ja osittain Pohjois-Irlannista (jonka monarkki on Kaarle III). Pohjois-Irlanti on osa Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa, joka on perustuslaillinen monarkia. Koko Irlannilla oli käytännössä monarkia suurimman osan sen historiasta, ja se oli osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa vuodesta 1801 lähtien.

Varhaiskeskiaika ja normannivalloitus

Korkealla keskiajalla Irlannissa toimi useita itsenäisiä gaelinkielisiä kuningaskuntia. 1100-luvulla normannien maahanpääsy ja sitä seurannut valloitus muuttivat saaren poliittista rakennetta: Irlanti tuli osittain paavin läänitykseksi ja monet paikalliset kuningaskunnat menettivät itsenäisyytensä. Englantilainen vaikutus kasvoi vähitellen, ja Englannin kuninkaan valta laajeni moniin irlantilaisiin alueisiin.

Kuninkaan titteli ja Tudor-kausi

1500-luvulla Englannin kuninkaiden ja kruunun asema Irlannissa muuttui ratkaisevasti. Vuonna 1542 perustettiin Irlannin kuningaskunta lain (Crown of Ireland Act) kautta, jolloin Henrik VIII otti itselleen kuninkaan arvonimen myös Irlannille. Tämä merkitsi hallinnon keskittymistä ja vahvaa integraatiota Englannin kruunun alaisuuteen, erityisesti Tudorin vallan aikana.

Henkilöunionit ja unionit

Ennen vuotta 1603 Irlannilla oli yhteinen monarkki Englannin kuningaskunnan kanssa henkilökohtaisessa liitossa. Kun Elisabet I kuoli vuonna 1603, Skotlannin kuningas Jaakob VI ja I peri samalla Englannin ja Irlannin kruunut, jolloin kolme kuningaskuntaa olivat henkilöunionissa. Vuonna 1707 Englannin ja Skotlannin unioona muodosti Ison-Britannian kuningaskunnan (kuningattarena Anne), mutta Irlanti pysyi erillisenä kuningaskuntana henkilöunionissa Britannian monarkian kanssa. Vuonna 1801 astui voimaan unionilaki, jolla syntyi Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta ja Irlannin kuningaskunta liitettiin osaksi uutta valtakuntaa; Yrjö III oli ensimmäinen uuden yhdistyneen kuningaskunnan kuningas.

Huomattava poikkeus oli 1600-luvun puoliväli: Oliver Cromwellin johtama vallankumous ja tasavalta (Commonwealth) poisti monarkian hetkellisesti vuosina 1649–1660.

1800-luku ja 1900-luvun alku

1800-luvulla Irlanti oli osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Irlannin yhteiskunnalliset ja kansalliset jännitteet johtivat 1800–1900-lukujen vaihteessa itsenäisyysliikkeisiin. Ensimmäinen maailmansota, vallankumoukset ja itsenäisyysvaatimukset huipentuivat 1919–1921 käytyyn Irlannin vapaussotaan (Irish War of Independence).

Irlannin vapaavaltio, perustuslaki 1937 ja tasavalta 1949

Joulukuussa 1922 suurin osa Irlannista erosi Yhdistyneestä kuningaskunnasta ja muodostui Irlannin vapaavaltioksi (Irish Free State), joka oli Brittiläisen imperiumin (sittemmin Kansainyhteisön) dominion. Samalla osa saaresta, Pohjois-Irlanti, jäi osaksi Yhdysynyttä kuningaskuntaa. Vapaavaltion asema muuttui vähitellen itsenäisemmäksi: vuonna 1931 laatikon lailla Statute of Westminster antoi dominioneille laillista itsenäisyyttä, ja vuonna 1937 uusi perustuslaki (Bunreacht na hÉireann) loi kansallisen presidentin viran ja antoi valtiolle uuden perustuslaillisen muodon. Vaikka de facto -kysymyksissä kuninkaalla saattoi olla vielä joitakin ulkoisia tehtäviä, perustuslaillisessa ja käytännön vallassa Irlanti siirtyi kauemmas kuninkaallisesta valta-asemasta. Huhtikuussa 1949 Irlannin tasavalta (Republic of Ireland) julistautui virallisesti, ja maa erosi Kansainyhteisöstä.

Pohjois-Irlannin asema ja nykytilanne

Siitä lähtien ainoa osa Irlantia, jossa monarkia on säilynyt osana valtiollista järjestelmää, on Pohjois-Irlanti, koska se kuuluu edelleen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Monarkin rooli Yhdistyneessä kuningaskunnassa on perustuslaillinen ja suurelta osin seremoniallinen; hallituksen toimeenpanovalta kuuluu parlamentille ja vastuulliselle hallitukselle.

Keskeisiä vuosilukuja

  • 1100-luku: normannivalloitus ja Englannin kruunun vahvistuminen Irlannissa
  • 1542: Irlannin kuningaskunta perustetaan (Henrik VIII)
  • 1603: Jaakob VI ja I yhdistävät Englannin, Skotlannin ja Irlannin kruunut henkilöunionissa
  • 1707: Englannin ja Skotlannin unioni muodostaa Ison-Britannian
  • 1801: Irlanti liitetään osaksi United Kingdom of Great Britain and Ireland
  • 1922: Irlannin vapaavaltio perustetaan; Pohjois-Irlanti pysyy Yhdistyneessä kuningaskunnassa
  • 1937: Irlanti saa uuden perustuslain
  • 1949: Irlannin tasavalta julistetaan ja maa eroaa Kansainyhteisöstä
  • 1952–2022: Elisabet II oli Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar; hän kuoli vuonna 2022
  • 2022: Kaarle III nousi valtaistuimelle

Yhteenvetona: Irlannin poliittinen historia on sisältänyt pitkän ajan monarkkisia hallintomuotoja, mutta 1900-luvun alusta lähtien saarella tapahtui vaiheittainen irrottautuminen brittiläisestä monarkiasta. Nykyään koko saaren eteläosa on tasavalta ilman monarkiaa, kun taas Pohjois-Irlanti on osa perustuslaillista monarkiaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa.