Kunniakas vallankumous

Tausta

Päällisin puolin tämä on tarina uskonnosta. Se kertoo kuitenkin myös monarkin ja parlamentin välisestä tasapainosta. Sisällissota oli käyty, koska Kaarle I yritti hallita absoluuttisena monarkkina. Kaarle II oli hyväksytty takaisin, koska hän suostui rajoittamaan valtaoikeuksiaan. Hänen veljensä, Jaakko II, teki kuitenkin selväksi, että hän halusi saada takaisin absoluuttisen vallan, joka heidän isällään Kaarle I:llä oli ollut.

Kun Kaarle II kuoli ilman laillisia lapsia vuonna 1685, hänen veljestään Yorkin herttuan veljestä tuli Englannin ja Irlannin kuningas Jaakko II. Hänestä tuli myös Jaakob VII Skotlannissa. Hän yritti antaa uskonnonvapauden muille kuin anglikaaneille. Hän teki tämän tekemällä parlamentin säädökset pätemättömiksi kuninkaallisella asetuksella. Yleisö ei pitänyt tästä. Useat protestanttiset poliitikot ja aateliset alkoivat keskustella Marian aviomiehen kanssa jo vuonna 1687. Toukokuussa 1688 Jaakob pakotti anglikaaniset papit lukemaan anteliaisuusjulistuksen. Sallimisjulistus oli julistus, joka antoi uskonnonvapauden niille, jotka eivät olleet samaa mieltä Englannin kirkon kanssa. Tämä teki hänestä paljon vähemmän suositun.

Protestanttien pelko kasvoi entisestään, kun Jaakobin vaimo Maria Modenalainen synnytti kesäkuussa 1688 pojan, James Francis Edwardin. He pelkäsivät, koska poika, toisin kuin Maria ja Anne, kasvatettaisiin roomalaiskatolisena. Jotkut sanoivat, että poika oli kannettu salaa kuningattaren huoneeseen sängynlämmitysastialla kuolleena syntyneen vauvan sijasta. Tarinan tueksi ei ollut vahvaa näyttöä, mutta Maria epäili julkisesti pojan laillisuutta. Hän lähetti sisarelleen Annelle luettelon epäilyttäviä kysymyksiä pojan syntymästä.

Salaliitto

Kesäkuun 30. päivänä Kuolematon Seitsemän pyysi salaa Williamia, joka oli Alankomaissa Marian kanssa, tulemaan Englantiin armeijan kanssa. William, joka oli kateellinen Marian asemasta ja vallasta, ei aluksi halunnut lähteä. Maria kuitenkin kertoi Williamille, ettei hän välittänyt poliittisesta vallasta. Hän sanoi, että "hänestä ei tulisi muuta kuin hänen vaimonsa ja että hän tekisi kaiken voitavansa, jotta William olisi elinikäinen kuningas".

William suostui hyökkäämään. Hän julisti, että Jaakobin vastasyntynyt poika oli "teeskennelty Walesin prinssi". Hän antoi myös luettelon siitä, mitä Englannin kansa halusi, ja sanoi, että hän halusi vain "vapaan ja laillisen parlamentin kokoontuvan". Alankomaiden armeija, jonka myrsky oli lokakuussa käännyttänyt takaisin, nousi maihin 5. marraskuuta. Englannin armeija ja laivasto siirtyivät Vilhelmin puolelle. Englannin kansan luottamus Jaakobiin oli tuolloin hyvin heikko. He eivät edes yrittäneet pelastaa kuningastaan. Joulukuun 11. päivänä kuningas yritti paeta, mutta epäonnistui. Hän yritti paeta uudelleen 23. joulukuuta. Tämä toinen yritys onnistui, ja Jaakob pakeni Ranskaan. Siellä hän eli maanpaossa kuolemaansa saakka.

Vaikka Maria oli surullinen isänsä syrjäyttämisen vuoksi, William määräsi hänet näyttämään iloiselta, kun he saapuivat Lontooseen. Tämän vuoksi ihmiset luulivat, että Mary oli kylmä isäänsä kohtaan. Myös Jaakob ajatteli tyttärensä olevan uskoton hänelle. Tämä satutti Mariaa syvästi.

Vuonna 1689 Oranssin prinssin koolle kutsuma konventtiparlamentti kokoontui keskustelemaan siitä, mitä heidän pitäisi tehdä. William Oranialainen tunsi olonsa epämukavaksi. Hän halusi hallita kuninkaana eikä vain kuningattaren aviomiehenä. Ainoa esimerkki yhteisestä monarkiasta oli 1500-luvulta. Kyseessä olivat kuningatar Maria I ja espanjalainen prinssi Filip. Kun he menivät naimisiin, sovittiin, että prinssi Filip ottaisi kuninkaan arvonimen. Filip II oli kuningas kuitenkin vain vaimonsa elinaikana. Hänellä ei myöskään ollut paljon valtaa. Vilhelm halusi pysyä kuninkaana myös vaimonsa kuoleman jälkeen. Jotkut tärkeät ihmiset ehdottivat, että Mariasta tehtäisiin ainoa hallitsija. Mutta Maria, joka oli uskollinen miehelleen, kieltäytyi.

Parlamentin säädökset

Helmikuun 13. päivänä 1689 parlamentti hyväksyi oikeusjulistuksen. Tässä julistuksessa todettiin, että yrittäessään karata 11. joulukuuta 1688 Jaakob oli luopunut hallituksesta, joten kukaan ei ollut tuolloin kuningas. Normaalisti Jaakobin vanhin poika, James Francis Edward olisi ollut perillinen. Parlamentti tarjosi kuitenkin kruunua sen sijaan Williamille ja Marialle yhteiseksi hallitsijaksi. Mutta siihen lisättiin, että "kuninkaallisen (kuninkaallisen) vallan yksinomainen ja täysi käyttäminen on ainoastaan mainitulla Oranian prinssillä ja prinsessalla ja heidän yhteisten elinaikojensa aikana heidän nimissään". Julistusta laajennettiin myöhemmin siten, että siitä otettiin pois kaikki katoliset. Tämä johtui siitä, että "Kokemus on osoittanut (havainnut), että on ristiriidassa (ei sopusoinnussa) tämän protestanttisen valtakunnan turvallisuuden ja hyvinvoinnin kanssa, että sitä hallitsee paavilainen prinssi".

William ja Mary kruunattiin yhdessä Westminster Abbeyssa 11. huhtikuuta 1689. Canterburyn arkkipiispa suoritti yleensä kruunajaiset. William Sancroft, silloinen arkkipiispa, oli kuitenkin sitä mieltä, että Jaakob II:n kruunaaminen oli ollut väärin. Siksi Lontoon piispa Henry Compton kruunasi heidät sen sijaan. Kruunajaispäivänä Skotlannin valtiopäivien konventti julisti vihdoin, että Jaakob ei enää ollut Skotlannin kuningas. Williamille ja Marialle tarjottiin erillistä Skotlannin kruunua. Tämä johtui siitä, että nämä kaksi kuningaskuntaa yhdistyivät vasta vuonna 1707 tehdyillä Acts of Union -säädöksillä. He hyväksyivät tarjouksen 11. toukokuuta.

Vielä tämän julistuksen jälkeenkin Skotlannissa oli edelleen vahva tuki Jaakobille. John Graham of Clevehouse, Dundeen varakreivi, kokosi armeijan ja saavutti voiton Killiecrankiessa 27. heinäkuuta. Dundeen armeija kärsi kuitenkin suuria tappioita, ja hän haavoittui vakavasti taistelun alussa. Tämä lopetti ainoan tehokkaan vastarinnan Williamia vastaan, ja kapina murskattiin nopeasti. Seuraavassa kuussa tapahtui suuri tappio Dunkeldin taistelussa.

Kuningas Vilhelmin ja kuningatar Marian ennen kruunajaisiaan vallankumouksen yhteydessä ratifioima lakiesitys oikeuksista (1783).