Kunniakas vallankumous oli merkittävä tapahtuma Englannin ja Skotlannin historiassa loppuvuodesta 1688. Taustalla olivat pelot katolisesta hallinnosta ja absolutistisesta vallankäytöstä: monet englantilaiset ja skotlantilaiset vastustivat sitä, että kuningas Jaakko II:sta oli tullut avoimesti katolinen ja että hän pyrki ohittamaan parlamentin ja vakiinnuttamaan kuninkaallisen vallan. Erityisen huolen aiheutti hänen yrityksensä asevoimien ja hallinnon uudelleenjärjestelyissä sekä se, että katolilaisuus vaikutti perintökysymyksiin.
Tilanteen kärjisti Jaakon pojan syntymä vuonna 1688, joka loi mahdollisuuden katoliseen dynastiaan. Useat vaikutusvaltaiset protestanttiset aateliset kutsuivat Alankomaiden prinssiä Vilhelm III Oranian-Nassaun väliintymään ja ottamaan kruunun vastaan. Vilhelm ylitti Pohjanmeren sotilas- ja laivastojoukon tukemana ja saapui Englantiin vaimonsa, kuningatar Marian — kuningas Jaakko II:n tytär — kanssa. Saapuminen sai nopeasti poliittisen tuen osakseen; Jaakko menetti kannatuksensa ja pakeni lopulta turvallisuutensa vuoksi Ranskaan, mistä seuraavaksi alkoi uusi valtajärjestely.
Tilapäinen vallankaappaus oli Englannissa suhteellisen vähän verinen, minkä vuoksi sitä usein kutsutaan kunniakkaaksi (engl. Glorious Revolution). Vallankumouksen jälkeen Vilhelm ja Maria hyväksyivät parlamentin asettamat ehdot kruunun vastaanottamiseksi. Vilhelm allekirjoitti Bill of Rights -asiakirjan, ja heidät kruunattiin kuninkaiksi ja kuningattariksi keväällä 1689. Tämä merkitsi käännettä: Englannista tuli yhä vahvemmin perustuslaillinen monarkia, jossa kuninkaan valtaa rajoitti parlamentti.
Se, mitä Bill of Rights ja siihen liittyvä lainsäädäntö käytännössä merkitsivät, sisältää useita tärkeitä periaatteita: kuninkaan ei saanut yksin kumota lakeja tai määrätä verotusta ilman parlamentin suostumusta, asevoimien käyttöä ja pysyvän sotajoukon ylläpitoa rajoitettiin ilman parlamentin hyväksyntää, parlamentti oli oikeutettu järjestämään säännöllisiä istuntoja ja vaalit tuli sallia vapaasti, ja kansalaisilla oli oikeus anoa (petitio) ilman rangaistuksen pelkoa. Lisäksi uskonnonvapauden laajentaminen kohdistui pääasiassa protestanttisiin lahkoihin — katoliset jäivät käytännössä syrjinnän kohteeksi.
Vallankumouksen seuraukset olivat laajat ja pitkäaikaiset. Lyhyellä aikavälillä se tasapainotti vallan parlamentin ja kruunun välillä ja muodosti perustan modernille brittiläiselle perustuslailliselle järjestelmälle. Pitkällä aikavälällä se vaikutti poliittiseen ajatteluun ja oikeusjärjestyksiin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa: kirkon ja valtion suhde, kansalaisten oikeudet ja parlamentarismin rooli vahvistuivat. Samalla seuraajaksi syntyi vastarintaliike — jakobiitit — jotka ajoivat Jaakon ja hänen jälkeläistensä palauttamista; tästä seurasi verisempiä konflikteja erityisesti Skotlannissa ja Irlannissa (mm. Boynen taistelu 1690 ja Limerickin rauha 1691).
Kunniakas vallankumous ei siis ainoastaan vaihtanut hallitsijaa, vaan muutti periaatteellisesti hallintoa: se mursi osin vanhan jumalallisen oikeuden doktriinin ja vakiinnutti parlamentin ylivallan lainsäädännössä ja varainkäytössä. Vaikutukset näkyivät myös ulkopolitiikassa, kun Vilhelm jatkoi sotia Ranskaa vastaan ja osallistui laajempiin liittokuntiin, jotka pyrkivät hillitsemään Ludvig XIV:n vaikutusta Euroopassa.
- Tärkeimmät vaikutukset: vahvistunut parlamentin asema, rajoitettu monarkia, lakien etusija ja kansalaisoikeuksien varhaiset turvat.
- Seuraukset Irlannissa ja Skotlannissa: jakobiittivastustus johti sotilaallisiin konflikteihin ja pitkäkestoiseen poliittiseen jännitteeseen.
- Pidempiaikainen merkitys: malli vaikutti liberaaliin hallitusajatteluun ja myöhempiin perustuslaillisiin ratkaisuisiin Euroopassa ja siirtokunnissa.
Yhteenvetona: Kunniakas vallankumous oli kriittinen käännekohta, joka muutti Englannin poliittisen järjestyksen perinpohjaisesti ja loi lähtökohdat nykyiselle perustuslailliselle monarkialle sekä parlamentaariselle demokratialle.
